Salakari

"Minna Canth -lukumaratoni" jatkuu. Luin huhtikuussa Työmiehen vaimon ja Köyhää kansaa. Kumpikin kertoi niin rankoista aiheista, että ajattelin pitää hieman taukoa Canthista ja lukea välillä jotain hilpeämpää.

Salakari kertoo varakkaammista ihmisistä kuin edellä mainitut Canthin teokset, mutta ei tätäkään kirjaa voi iloiseksi kuvailla. Alma on rehtorin vaimo, jolla on neljä lasta, nuorin vasta vauva. Hän rakastaa suuresti miestään ja on iloinen, koska on kesä, eikä miehellä ole työvelvollisuuksia, vaan hän saa pitää miehensä aivan itsellään. Alma suree jo etukäteen sitä, että hänen miehensä, John, on valittu valtiopäiville ja he joutuvat olemaan sen takia talven aikana kauan erossa.

Alma vaikuttaa kaikin tavoin elämäänsä tyytyväiseltä, vaikka onkin sitä mieltä, että John kirjoittaa ja lukee liikaa, eikä ole tarpeeksi muun perheen parissa. Tuntuu, että Alma on kuitenkin melko epävarma, sillä hänelle on maailmanloppu, kun hän saa Johnin suuttumaan, sinänsä pikkuasiasta. Hän kuvittelee, että heidän välilleen ei enää koskaan tule sopua ja itkee.

Kesäparatiisiin saapuu kuitenkin käärme maisteri Nymarkin hahmossa. Hän aikoo vietellä Alman. Tuntuu, että hän haluaa tehdä sen vain siksi, koska voi. Alma taas haluaa tehdä miehensä mustasukkaiseksi edellispäivän erimielisyyksien ja "välirikon" takia.

Kun Alman perhe palaa syksyksi kaupunkiin, Nymark alkaa vierailla Alman luona ahkerasti. Alma tuntee itsensä hylätyksi Johnin velvollisuuksien keskellä ja tuntee, että saa Nymarkilta enemmän huomiota kuin mieheltään. Sen vielä ymmärtää, mutta tulee väistämättä mieleen, että miten Alman silmät eivät missään vaiheessa auenneet. Eikö hän tajunnut millainen ihminen Nymark oli?

Ihmettelen myös sitä, että Alma, joka oli aiemmin ollut ystävällinen lapsilleen, alkoi suhtautua heihin niin kylmäkiskoisesti. Minulle jäi hieman epäselväksi mikä oli tarinan sanoma. Sekö, että Alma olisi varoittava esimerkki muille? (Hänhän menetti yhden lapsistaankin tavallaan kuin rangaistuksena.) Vai oliko tarkoitus viestittää, että naisten pitää olla varovaisia, eikä langeta Nymarkin kaltaisten miesten pauloihin?

Alman elämä tuhoutui, mutta Nymark jatkoi elämäänsä ja vei Alman sijasta uuden kauniin naisen rekiretkelle. Minusta kaikkein vavahduttavinta tässä ja muissakin Canthin teoksissa on se miten roistot pääsevät kuin koira veräjästä. He jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, eivätkä joko ymmärrä tai välitä mitä ovat tehneet. Minusta usein itse asiassa tuntuu, etteivät he ymmärrä.

Jos roistot saisivat opetuksen tai rangaistuksen, minusta sillä ei olisi lukijaan yhtä suurta vaikutusta. Se, ettei heille käy kuinkaan, kuvaa mielestäni elämän epäoikeudenmukaisuutta paljon tehokkaammin. 

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Jokken kirjanurkka 
Kirjainten virrassa 
Luen lukemasta päästyäni 
Booking it some more
hikotusta... ...sivumerkkejä 
K-blogi - koko lailla kirjallisesti 

Lisäksi mielenkiintoista luettavaa:

"Vartija perustettiin vastustamaan muun muassa jumalatonta ja rietasta nykykirjallisuutta. Näytteenä tästä ensimmäisen päätoimittajan Elis Bergrothin arvio Minna Canthin Salakari -romaanista lehden perustamisvuonna 1888."

(Enpä ymmärrä miten Salakari "herättää lihallisia himoja" ja "antaa aihetta mielikuvituksiin", eiköhän se ole ihan päinvastoin. Kukapa haluaisi Alman kohtalon.)

Ajomies

Olen lukenut useita Seppo Jokisen dekkareita ja pitänyt niistä. Enpä voinut siis tätäkään kirjaa kirjakauppaan jättää, kun se sattui silmiin, tosin arvoin jonkin aikaa tämän ja Jokisen uusimman kirjan Hervantalaisen välillä.

Ajomies on kelpo kirja, silti olin hieman pettynyt. Se saattaa johtua siitä, että odotukseni olivat niin korkealla. Jokisen vahvuuksia on kuvata taitavasti miljöötä ja luoda kirjoihinsa voimakas tunnelma. Minusta tästä kirjasta se tunnelma puuttui. Tuntui myös, että tarina eteni hieman tahmeasti ja toistoa oli liikaa, vaikka kirja jaksoikin kiinnostaa, eikä tuntunut tylsältä. Vauhtiin päästiin vasta kirjan loppupuolella.

Kirja kertoo raa'asta rikoksesta: tamperelainen toimittaja on ammuttu kuoliaaksi keskellä kirkasta päivää. Murha tuo mieleen teloituksen ja ruumiin ääreltä löydetään hätääntynyt mies, jonka poliisit muistavat pian tavanneensa aiemminkin.

Jokinen on taitava henkilöiden kuvaaja. Henkilöt ovat inhimillisiä, moniulotteisia ja kiinnostavia. Heillä on vahvuuksia ja puutteita, kuten oikeillakin ihmisillä. Toistan taas itseäni ja sanon, että pidän siitä kuinka kirjojen päähenkilön komisario Koskisen elämää kuvaillaan. Paitsi, että hän on poliisi, hänelle sattuu myös aivan arkisia, tavallisia asioita, kuten kenelle tahansa meistä.

Tämä kirja laittoi kyllä ajattelemaan ihmisten tekoja ja niiden seurauksia. Miten toisin asiat olisivatkaan menneet, jos yksi ihminen olisi  jättänyt pahat tekonsa tekemättä.

Kirjan murharatkaisu hieman hämmentää, mutta koska en tietenkään halua paljastaa loppuratkaisua, ei siitä sen enempää.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Kirjojen takana

Ei kiitos

Heti perään toinen Anna-Leena Härkösen kirja. Löysin tämän kirjan kirpputorilta jo ennen kuin luin Heikosti positiivisen.

Kirjan päähenkilö on Heli, nelikymppinen saksanopettaja. Hän on ollut jo vuosia miehensä Matin kanssa naimisissa ja perheessä on myös teinityttö Sissi.

Perheen elämä kulkee tavanomaisia uomiaan. Kauan odotettu kesäloma on alkanut ja Sissi äksyilee. Heli on yhä hyvin rakastunut mieheensä. Ulospäin pariskunta näyttää ihanneparilta, mutta heillä on yksi ongelma, nimittäin se, että lähes aina kun Heli haluaa seksiä, Matti torjuu hänet.

Kirja keskittyy melko paljon Helin ja Matin suhteeseen ja siihen kuinka Heli keksii vaikka mitä keinoja saadakseen Matin sänkyyn. Tällaisesta aiheesta tulee helposti itseään toistava ja jankkaava, mutta ei tässä tapauksessa. Tarina soljuu sujuvasti eteenpäin ja lukijan mielenkiinto pysyy yllä, vaikka kirjassa tapahtuu aivan arkisia asioita, kuten käydään supermarketissa tai appivanhemmat tulevat kylään.

Kyllä tämän kirjan luki, mutta ei tämä minusta ollut mikään kovin ajatuksia herättävä, jota olisi jäänyt pitkään pohtimaan lukemisen jälkeenkin. Sinsänsä plussaa siitä, että joku käsittelee näin vaiettua aihetta ja vielä naisen näkökulmasta. 

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirjojen salainen puutarha
Valoa pimeässä 
Oota, mä luen tän eka loppuun
Humisevalla harjulla
Kirjojen labyrintti
Melkoelli

Heikosti positiivinen

On ollut niin kiireistä, että edellisestä kirjoituksesta onkin jo vierähtänyt aikaa. Luin Anna-Leena Härkösen kirjasta Heikosti positiivinen Järjellä ja tunteella -blogista ja kiinnostuin. Samalla tajusin, etten ollut lukenut muita Härkösen kirjoja kuin Häräntappoaseen, oli siis korkea aika korjata tämäkin puute.

Heikosti positiivinen on siitä kiehtova kirja, että se kertoo tositapahtumista. Anna-Leena Härkönen ei ollut koskaan halunnut lasta, kunnes alkoi kirjoittaa tv-sarjaa lapsettomuudesta. Hetken hän jo itsekin tunsi kuuluvansa lapsettomien naisten joukkoon käydessään haastattelemassa heitä käsikirjoitustaan varten vuoden vauvansaantiyritysten jälkeen.

Vauvahaaveiden keskellä muu elämä jatkuu. Rakas mummo kuolee ja Anna-Leena Härkönen kirjoittaa käsikirjoitustaan. Lopulta vauvakin ilmoittaa tulostaan. Ennen synnytystä Anna-Leena joutuu olemaan päivät osastolla, jossa hän tapaa muita tulevia äitejä. Sairaalan arki tulee tutuksi. Hoitajia hän kuvailee ihaniksi ja lääkäritkin suhtautuvat vähintäänkin asiallisesti. Anestesialääkäri pitää kädestä.

Valitettavasti Anna-Leena saa omahoitajaksi kätilön, jonka käytös ei todellakaan tunnu ammattimaiselta. Hän alkaa muun muassa selostaa vauvanhoitoa rättiväsyneelle, juuri keisarileikkauksesta tulevalle äidille, ihan kuin tämä jaksaisi selityksestä jotain sisäistää. Kätilö myös töksäyttelee ja häipyy paikalta, ennen kuin toinen ehtii vastata. Häneltä tulee moitteita ja tuntuu, että jo hänen läsnäolonsa on pelottavaa. Ei ole vaikea kuvitella, että Anna-Leena pelkää kätilöä. 

Pidin tästä kirjasta, mutta kuitenkin minulle jäi tunne, että tästä puuttui jotain. Jollakin tavalla kerronnassa oli "liikaa ilmaa", hötöä. Odotin kirjalta vieläkin enemmän. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea Anna-Leena Härkösen näyttelijäntyöstä, mutta toisaalta se häiritsi. Olisin luultavasti halunnut, että kerronta olisi keskittynyt pelkästään vauva-asioihin.

Minusta tässä kirjassa oli ihanaa se kuinka siinä tuotiin erilaiset tunteet, myös negatiiviset, esiin. Voi vain kuvitella kuinka lohdullista luettavaa tämä on samassa tilanteessa oleville. Helposti ajatellaan, että vauvansaamisen pitää herättää vain positiivisia tunteita, vaikka tuoreen äidin päässä varmaan monelaiset tunteet myllertävät. Anna-Leena Härkönen piti vastasyntynyttä lastaan jopa pelottavana, sellaista ei helposti sanota ääneen. Tuntuu tosi helpottavalta, että kaikenlaisia tunteita saa tuntea. 

Tästä kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Järjellä ja tunteella 

Nulla dies sine legendo

Kirjaviidakko

Rakkaudesta kirjoihin 

Perkeleen periskooppi

Olet mitä luet

Muistelmia

Sattumuksia Brooklynissa

Löysin bookcrossing-tapaamisesta Paul Austerin kirjan Sattumuksia Brooklynissa. Otin kirjan mukaani, koska sitä on paljon kehuttu.

Kirjan päähenkilö on Nathan Glass, lähemmäs 60-vuotias, syövän vuoksi varhaiseläkkeelle jäänyt mies. Hänen pitkä avioliittonsa on päättynyt, koti myyty ja kaiken lisäksi hän joutuu riitoihin ainoan lapsensa, jo aikuisen Rachelin kanssa. Voisiko enää huonommin mennä.

Vaikka syövän leviäminen on pysähtynyt, Nathan päättää etsiä rauhallisen paikan, jossa kuolla. Hän valitsee synnyinseutunsa Brooklynin. Koska hänellä on vain aikaa, eikä hän tiedä kuinka kauan, hän alkaa kirjoittaa kirjaa itselleen ja muille tapahtuneista sattumuksista.

Nathanilla ei vähän ajan päästä enää olekaan aikaa kirjalleen, sillä hän tapaa sattumalta kirjakaupassa sisarensa pojan, Tomin, jota ei ole nähnyt vuosiin. Sattuma seuraa toista ja Nathanin elämässä tapahtuu pian enemmän kuin aikoihin.

Täytyy todeta, että kirjan alku ei oikein vakuuttanut ja Nathanin kirjankirjoituspuuhat tuntuivat tylsiltä. Pian kuitenkin tempauduin tarinaan mukaan. Kirjan perusjuoni ei ole omaperäinen, eikä yllättävä, mutta tarinan aikana tapahtuu niin paljon, että se ei haittaa. Omaperäisyys ja yllättävyys ovat kirjan yksityiskohdissa ja toisinaan nopeissakin juonenkäänteissä. Viihdyin tämän kirjan ja sen henkilöiden seurassa.

Luin Jukka Petäjän vuonna 2008 Helsingin Sanomiin tästä kirjasta kirjoittaman arvostelun. Siinä hän kirjoittaa: "Paul Austerin uusin suomennettu romaani Sattumuksia Brooklynissa on yksinkertaisesti loistava: kun sen laskee käsistään, mielen valtaa selittämätön hyvänolontunne. Tuntuu kuin olisi mystisesti palannut pitkältä matkalta, joka on paljastunut paljon antoisammaksi kuin alkuun oli odottanut." Enpä voisi omaa lukukokemustani tuon paremmin kuvata.

Helsingin Sanomien arvostelu

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

La petite lectrice 

Elämää ja aspartaamia

Jäljen ääni

Prinsessa retoriikka

Leena Lumi 

Luettua

Luetut, nähdyt, koetut

NONO

lukupiiri Piiri!

hekku ja keetu askareskumaras

MuNkki

Köyhää kansaa

Luin Minna Canthin Köyhää kansaa jo lähemmäs pari viikkoa sitten, mutta on ollut niin kiire, että en ole ehtinyt siitä vielä mitään kirjoittaa.

Kuten Työmiehen vaimo, myös Köyhää kansaa on synkkää luettavaa. Työmiehen vaimossa nostettiin esiin epäkohtia naisen asemassa, kuten riippuvaisuus miehestä, kun nainen ei saanut hallita omaa omaisuuttaan. Vaikka Köyhää kansaa -teoksen päähenkilönä on nainen, tässä tarinassa tuodaan esiin myös miehiä koskeva epäkohta: köyhyys. 

Köyhää kansaa kertoo rutiköyhästä perheestä. Perheen äiti Mari on väsynyt, koska on valvonut sairaan lapsen, Annin, kehdon äärellä. Perheen isä, jota kutsutaan vain sukunimellä Holpainen, on työtön. Mari kertoo, että Holpainen on kunnon mies, jos saa penninkin, käyttää sen perheensä hyväksi, eikä käytä viinaan. Mies on kuitenkin hidas ja muut nappaavat työpaikat hänen nenänsä edestä. Ajat ovat huonot ja töitä etsiviä paljon.

Apunaan Marilla on Hellu (Helena), joka on vasta 8-vuotias. Koska perheellä ei tahdo olla edes ruokaa, Hellu joutuu käymään kerjuulla. Ainoat, jotka perheessä ovat huolettomia, ovat Hellun pikkuveljet. Hekin tosin kärsivät nälästä ja varastavat leivän nälkäänsä.

Mari jaksaa kaikesta huolesta huolimatta auttaa vielä muitakin. Hän tapaa kadulla väsyneen naisen, jonka vammaista lasta hän kantaa jonkin matkaa. Marille on juuri kieltäydytty myymästä jauhoja velaksi, eikä kotona ole ruokaa. Hänen tapaamallaan naisella menee yhtä huonosti. Kohtaus on riipaiseva ja sen lukeminen saa melkein itkemään.

Lopulta Mari romahtaa henkisesti väsymyksestä ja huolesta. Hän kuvittelee yön pimeinä tunteina lastensa lohdutonta tulevaisuutta. Minusta Marin nopea sairastuminen tuntui hieman epäuskottavalta, mutta en silti ihmettele yhtään, että kävi niin kuin kävi.

Tuntui kummalta, että Marille saatiin heti lääkäri, mutta Anni-vauvan lääkäriin saaminen oli melko vaikeaa. Holpainen päättää viedä Marin Harjulaan, sillä hänen on päästävä etsimään töitä, eikä hän voi huolehtia kotona vaimosta. Harjulassa Maria odottaa kammottava, pimeä koppi. Harjula oli oikeasti olemassa ja sen huonoista oloista puhutiin niihin aikoihin, kun Minna Canth kirjoitti Köyhää kansaa 1886.

Tuntui hieman oudolta, että Holpainen noin vain suostui viemään vaimonsa kamaliin oloihin, mutta toisaalta mitä muita vaihtoehtoja hänellä oli, sitä paitsi vuokraisäntä ottai asian puheeksi. Holpainen myös näki Harjulan työmaaltaan, kun vihdoin pääsi töihin, sekin työ oli raskasta ja alipalkattua. Monesti hän katseli surullisena Harjulaan päin. Lapset joutuivat selviytymään yksin. Perheen tulevaisuus vaikutti todella lohduttomalta. Mietin mihin he menevät, sitten kun vuokraisäntä häätää, kun Holpaisen palkka ei riitä vuokraan.

Köyhää kansaa laittoi  todellakin ajattelemaan köyhien ihmisten elämää. Valitettavasti teksti on yhä ajankohtainen, vaikka monet asiat ovatkin parantuneet. Työttömyys, mielenterveysongelmat ja lapsiperheiden rahapula on yhä arkipäivää nyky-Suomessakin. Vaikka lapsikuoleisuus onkin Suomessa harvinaista, eikä kukaan kai yleensä nälkäänkään kuole, Marin perheen tarina on sellaisenaan yhä arkea monessa kehitysmaassa.

Papin ja lääkärin käymä keskustelu oli mielenkiintoinen. Lääkäri kyseenalaisti muun muassa uskonnon kaksinaismoraalin: sanotaan rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, mutta mennä sotaan tappamaan sitä samaa lähimmäistä ja siunataan aseet.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa: 

Nannan kirjakimara
Mitä tuli luettua 
Kirjainten virrassa 
Booking it some more

Työmiehen vaimo

Tämä on vasta toinen lukemani Minna Canthin teos. Viime syksynä luin Hannan aivan sattumalta, sillä se oli yksi klassikoista, joita saa ladata ilmaiseksi sähköisenä kirjana. Ihastuin Minna Canthin moderniin ja suvaitsevaiseen kirjoitustyyliin ja päätin joskus lukea lisää.

Latasin nyt muutamia hänen teoksiaan lukulaitteelle, niiden mukana tämän Työmiehen vaimo -näytelmän, joka on ilmestynyt 1885. Näytelmä oli 57-sivuisena nopea lukea. Ei voi muuta sanoa kuin olipa raju lukukokemus. Näytelmässä kritisoitiin alkoholinkäyttöä sekä sitä, että vaimo ei saa hallita omaa omaisuuttaan. Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1889, säädettiinkin laki, että naimisissa oleva nainen saa hallita omaisuuttaan ja ansiotulojaan.

Minusta on vaikea kirjoittaa tästä näytelmästä paljastamatta sen juonta, joten älä lue tätä, jos et halua tietää mitään näytelmän tapahtumista.

Näytelmä alkaa Johannan ja Riston häistä. Johanna haetuttaa sisään Kertun, jota kutsutaan pilkkanimellä Homsantuu, sillä hänen äitinsä on mustalainen. Kerttu ei haluaisi tulla sisään ja pian käy ilmi, että Risto on narrannut Kerttua ja uskotellut tälle, että aikoo mennä tämän kanssa naimisiin, antanut kihlasormuksenkin. Johannan hääilo loppuu siihen. Johannan ystävä Vappu on sitä mieltä, että Johannan pitäisi erota ja tämä voi tulla aluksi hänen luoksensa asumaan. Muut naiset sanovat, ettei tule kuuloonkaan, Ristokin antaa Johannalle hänen suuttumisensa anteeksi, sitä ei moni mies tekisi. Olin, että anteeksi mitä, kenen tässä kuuluisikaan pyytää anteeksi.

Jo häissä Risto leuhkii kuinka hänellä on Johannan pankkikirja. Johanna on kymmenen vuoden aikana kerännyt rahaa säästöön. On sanomattakin selvää miten käy, Risto tietysti juo Johannan rahat. Hän vielä kehtaa torilla vaatia vaimonsa viimeisen markan viinaan, vaikka vaimo yrittää selittää, että hän on ansainnut sen sukkia kutomalla, kolmen päivän työllä, ja lapsi kuolee kotona nälkään. Huonosti kävisi, ellei Vappu auttaisi.

Lopulta Risto jopa varastaa ryyppykaverinsa Topon, kanssa Johannan eräälle rouvalle kutoman kankaan ja varkaus menee Johannan syyksi. Hän on hädissään, eikä kehtaa kertoa mitä hänen miehensä on tehnyt, eikä hieno rouva miehineen ja ystävineen häntä edes halua kuunnella. Johannaa aletaan syyttää jopa prostituoiduksi ja huonoksi äidiksi, sillä hän on lainannut rahaa kankaan maksamiseen Yrjöltä, joka on aikoinaan ollut rakastunut Johannaan. Kaiken olisi loppujen lopuksi voinut selvittää ja korjata, mutta Johannan voimat loppuvat ja hän sairastuu ja kuolee.

Risto ei vaimonsa ahdinkoa ole näkemässä, eikä muutenkaan sitä ymmärrä. Hänelle tuntuu olevan tärkeintä saada istua anniskelussa ja juoda viinaa. Lisää rahaa saadakseen hän jopa huiputtaa uudestaan Kerttua ja lähtee kankaan varastamisen jälkeen tämän matkaan. Kerttu on tällä välin löytänyt kauan kadoksissa olleen sukunsa. Hänet on aikoinaan viety väkisin äidiltään, mutta sattumalta hän saa tavata mummonsa ja enonsa perheineen.

Mummo suuttuu, kun hän kuulee miten Risto on Kerttua pettänyt. Hän syyttää kristittyjä tekopyhiksi, kun he käyvät kirkossa, mutta saavat kuitenkin mielestään tehdä mitä tahansa. Tarvitaan mummon kaltainen ulkopuolinen, joka uskaltaa sanoa totuuden.

Oli aika masentavaa lukea tätä näytelmää. Tuntuu, että ainoat kunnon miehet olivat Yrjö, jonka kanssa Johannan olisi tietysti pitänyt mennä naimisiin sekä Hagert, Kertun veli. No, montaa miestä ei kyllä näytelmässä esiinnykään, paitsi hääkohtauksessa, ja tietysti henkilöt ovat kärjistettyjä, että näytelmän sanoma tulisi selväksi.

Riston asenne ihmetyttää. Hän tuntuu olevan enimmäkseen aivan selvinpäin, mutta ei silti ymmärrä kuinka huono hänen perheensä tilanne on. Hän jättää kaiken, jopa perheen elatuksen, vaimonsa tehtäväksi, eikä ole yhtään kiinnostunut pojastaan. No, onhan näitä tällaisia perheenisiä nykyäänkin, jotka vain menevät kaveriensa kanssa ulos pitämään hauskaa ja jättävät kaiken perheestä huolehtimisen vaimolleen.

Kaiken huippu on, että myös monet näytelmän naiset puolustavat Ristoa. Kankaan varkauden nähnyt Leena-Kaisakin vain toteaa Johannalle, että kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat. Hän myös suorastaan syyttää Johannaa siitä, että tämä ei ehdi huolehtia hengellisestä elämästään tarpeeksi. Siis, rättiväsyneen ja nälkää näkevän, lapsestaan huolissaan olevan äidin, pitäisi vielä keskittyä enemmän hengelliseen elämään! Tosin kyllä samainen Leena-Kaisa myöhemmin toteaa Ristolle, että pahasti teit kun vaimosi jätit.

Risto antaa poikansa kasvattilapseksi vaimonsa ystävälle, Vapulle, ja on sitä mieltä, ettei kuollutta vaimoa kannata jäädä suremaan. Hän aikoo jopa lähteä kosimaan Vappua. Asiat kuitenkin kärjistyvät niin pitkälle, että Riston toistamiseen jättämä Kerttu yrittää tappaa Riston. Valitettavasti Risto pelastuu. Sanon valitettavasti, sillä niin paljon inhosin Ristoa, vaikka näytelmän juonen kannalta ei olisikaan ollut hyvä, jos Risto olisi kuollut.

Risto on aidosti hämmästynyt, kun suorasanainen Vappu syyttää häntä kahden naisen, Johannan ja Kertun, elämän tuhoamisesta. Risto vain toteaa, että ei kukaan käskenyt Kertun tulla häntä tappamaan. Ei käskenyt, mutta kuka oikeutti Riston käytöksen. Hänelle Kerttu ei ollut minkään arvoinen, eikä Johannakaan juuri sen arvokkaampi, varsinkin kun vaimon rahat oli käytetty. Johanna tuntui olevan hänelle lähinnä rahanhankkija, josta ei tarvinnut piitata sen enempää.

Tuntuu, että ainoa, joka ehkä vähän oppii jotain, on Toppo, Riston ryyppykaveri, joka taitaa ymmärtää Vapun sanat ja säälii Kerttua. Risto sen sijaan haluaa lähteä anniskeluun. 

Paljon tietoa Minna Canthista

Mielenkiintoinen kirjoitus YLE:n sivuilla - 10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa

TYÖmiehen vaimo vai työmiehen VAIMO? - Blogikirjoitus edelliseen liittyen

Naisen täydet poliittiset oikeudet 100 vuotta - mielenkiintoista tietoa

Työmiehen vaimo -näytelmästä on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Aamuvirkku yksisarvinen 

Booking it some more 

Nulla dies sine legendo