torstai 10. maaliskuuta 2011

Minne tytöt kadonneet

Olen lukenut lähes kaikki Leena Lehtolaisen kirjat. Maria Kallio -romaaneita lukiessa minulla on yleensä ollut hieman vaikeaa hypätä mukaan päähenkilön maailmaan. Kirjojen alussa kertomus on usein tuntunut jollain tavalla hivenen epäuskottavalta. Tämä kirja oli poikkeus. Alku herätti heti mielenkiinnon siitä mitä on tekeillä. Kirjan alussa tuntui pikemminkin kuin olisi lukenut Ilkka Remeksen, eikä Leena Lehtolaisen kirjaa, mikä oli yllätys.
 
Kirjassa Maria Kallio palaa Espoon poliisiin ja saa tutkittavakseen kolmen maahanmuuttajatytön katoamiset. Vähän myöhemmin neljäs maahanmuuttajatyttö murhataan. Kaikki olivat käyneet espoolaisessa tytöille tarkoitetussa kerhossa, jossa Marian tytär Iidakin käy.

Pidin kirjassa miljööstä. Oli mielenkiintoista vierailla tyttökerhossa ja muutenkin Iidan maailmassa. Kerholle tilat tarjonnut Sylvia Sandelin toimi kuin jokin 1900-luvun alun oppinut nainen, joka halusi antaa tytöille mahdollisuuden selvitä ja oppia. Se oli viehättävää, vaikka en hahmosta muuten juuri pitänytkään.

Pidin myös arjen kuvauksesta. Pidän siitä, että päähenkilöllä on muutakin elämää kuin työnsä, niitä ihan tavallisia arjen askareita. Sellaiseen on helppo samaistua. Kirjan nimenä pätkä sodanvastaisesta laulusta oli osuva.

Monikulttuurisuus tuntui mielenkiintoiselta ja haastavalta kirjan teemalta. Vähän petyin siihen, että muutamat asiat olivat juuri niin kuin näyttivätkin olevan. Lisäksi erään naisen ratkaisut tuntuivat sellaisilta, että olisi hyvin vaikea uskoa, että ihmiset toimisivat niin todellisuudessa. Tietysti mitä tahansa voi tapahtua, mutta silti tuntui melko uskomattomalta. Kirjasta jäi jotenkin hämmentynyt olo. Toisaalta dekkarilta olisi odottanut mielikuvituksellisempia ratkaisuja, mutta toisaalta jotkut tapahtumat tuntuivat vähän liian mielikuvituksellisilta.

Sinänsä kirja oli ihan mukaansa tempaavaa luettavaa ja aihe hyvin ajankohtainen, jotakin jäi vain kaipaamaan. En itsekään osaa määritellä mitä. Ehkä odotin, että kirjalla olisi selkeä sanoma tai ratkaisu kaikkeen. Ehkä odotin, että tarina olisi kauniisti sulkeutunut ja esirippu laskeutunut. Vaikka rikokset ratkesivatkin, lopullista pistettä ei tarinalle laitettu, sillä kirjan henkilöt jäivät keskelle maailmaa, jossa ei ole helppoja ratkaisuja ja vastauksia kaikkeen. Niin tietysti käy kun kirja kertoo omasta ajastamme ja todellisen maailman ongelmista. Helppoja vastauksia ei ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti