lauantai 6. elokuuta 2011

Maalattujen luolien maa

Tätä kirjaa olen odottanut vuosia. Maalattujen luolien maa on Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjan kuudes kirja. Tämän kirjan myötä sarja päättyy.

Luultavasti sarjan kirjat ovat kaikille tuttuja, mutta laitan tähän kuitenkin muutaman sanan niistä. Kirjat sijoittuvat jääkaudelle ja kertovat Aylan uskomattoman tarinan. Ensimmäisessä kirjassa Ayla on pieni tyttö, joka on menettänyt koko perheensä, ja jää sattuman ansiosta eloon, kun ohi kulkeneet muukalaiset ottavat hänet hoiviinsa.

Viimeisessä kirjassa Ayla on jo aikuinen nainen ja itsekin äiti. Hän on löytänyt puolison, Jondalarin, ja kulkenut pitkän matkan tämän kotiseuduille. Kirja jatkuu siitä mihin edellinen jäi. Aylalla on edessään koulutus Suuren Maaemon palvelijaksi, jotka ovat hänen uuden heimonsa hengellisiä johtajia.

Kun luki kirjaa, tuntui kuin olisi tavannut pitkän ajan jälkeen vanhan ystävän. Jääkauden maailma on lumoava ja elävästi kirjoitettu. Jo kauan sitten sukupuuttoon kuolleet eläimet on herätetty loisteliaalla tavalla eloon. Tuntuu kuin niitä voisi melkein koskettaa. Välillä toivoi, että kirja jatkuisi vielä kauan. Ei olisi halunut erota kirjan henkilöistä, eikä jättää heidän maailmaansa.

Kuitenkin kirja tuntui välillä tylsältä. Alku ei ollut kovinkaan mukaansa tempaava. Lisäksi toistoa oli liikaa. On tietysti hyvä, että selostetaan edellisten kirjojen tapahtumia, jolloin ne palaavat lukijan mieleen, mutta joitakin asioita selostettiin kahteen tai jopa kolmeenkin kertaan.

Kuvaukset jääkauden työmenetelmistä olivat tässäkin kirjassa kiehtovia. Minua kiehtovat myös kuvaukset kasveista ja niiden käyttötarkoituksista. Sarjan edellisiin osiin verrattuna tässä kirjasta kerrottiin kasveista melko vähän. Koska Ayla oli jo ennestään taitava parantaja, hänen koulutuksensa keskittyi enemmänkin hengellisiin asioihin.

Kirjan aikana Ayla ja Jondalar kävivät monissa luolissa, joissa oli muinaisia luolamaalauksia. Siitä kirjan nimikin tulee. Kuvaukset luolista olivat eläviä, ja tuntui kuin olisi itse ollut mukana. Käsittääkseni ne perustuvat oikeisiin luoliin, joissa kirjailija on käynyt. Joissakin kohdin olisi tosin toivonut, että luolia ei olisi kuvailtu aivan niin yksityiskohtaisesti. Jokaista seinille maalattua hevosta tai visenttiä ei olisi tarvinnut mainita.

Se tässä kirjassa hieman häiritsi, että kirjailija käytti muutaman kerran uudestaan jo aiemmin sarjan aikana käytettyjä juonikuvioita. Minusta niiden tilalle olisi voinut keksiä jotain uutta.

Kirjoissa on kuvattu hyvin ihmisyhteisöjä ja keksitty niille uskottavat tavat ja elinolot. Sitä olen vain aina ihmetellyt, että kuinka ihmisillä on aikaa kesällä kokoontua yhteen ja matkustaa. Luulisi, että heillä olisi kova työ kerätä ruokaa talven varalle. Henkilöitä on kirjoissa niin paljon, että niissä menee väkisinkin sekaisin, eikä kaikkia jaksa muistaa. Tietysti ne, joista kerrotaan enemmän, jäävät mieleen. Ihmettelen mistä kirjailija keksii kaikki lukuisat nimet kirjojensa henkilöille. Osa nimistä on hyvin kauniita.

Kirjasarja kertoo paitsi ihmisistä, myös eläimistä. Se on kaunis kertomus Aylan ja hänen hoiviinsa ottamiensa eläinten välisestä ystävyydestä. Se hellyttävä kerronta miten Susi vartioi Aylan pientä tytärtä, Jonaylaa, ja miten tyttö ratsastaa jo aivan pienenä hevosella, jaksaa ihastuttaa. Samoin sarjassa viehättää yleensäkin kuvaus eläimistä ja niiden suhtautumisesta ihmisiin. Varsinkin se vetoaa, kun kerrotaan hevosista ja Aylan, Jondalarin ja Jonaylan työskentelystä niiden kanssa. Aylan ja hänen tammansa Heinän ystävyys liikuttaa.

Kirjojen maailma saattaa olla ehkä liian idyllinen, mutta mitä siitä, kiehtova se ainakin on. Kun kirja loppui, sen henkilöitä, eläimiä ja tapahtumapaikkoja jäi kaipaamaan, olisi vielä halunut lukea lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti