sunnuntai 7. elokuuta 2011

Yömyrsky

Yömyrsky on ruotsalaisen Johan Theorinin toinen kirja. Hänen ensimmäinen kirjansa, Hämärän hetki, sijoittui Öölannin saarelle, niin myös tämä kirja. Theorin on taitava kuvaamaan saarta ja sen asukkaita. Tunnelmat vaihtelevat kesäisestä auringonpaisteesta ja lomailijan paratiisista sokaiseviin, suorastaan arktisiin, talvimyrskyihin.

Pidin tästä kirjasta vieläkin enemmän kuin Hämärän hetkestä. Hämärän hetki ei ollut juoneltaan kovin kummoinen, mutta oli kirjoitettu niin hyvin, ettei sitä huomannut. Tässä kirjassa kerronta etenee sopivan verkkaisesti ja jännitystä nostattaen. Lukijalle kerrotaan asioita vähitellen ja pienissä paloissa, joten moni mieltä askarruttava kysymys saa vastauksen vasta sivujen päästä, mikä on vain hyvä. Hitaaseen kerrontaan verrattuna kirjan lopussa vyöryvien tapahtumien vauhti tuntuu melkein hengästyttävältä.

Kirjassa on osittain samoja henkilöitä kuin Hämärän hetkessä. Vanhainkodissa asuva, teräväjärkinen ja saaren tapahtumista kiinnostunut Gerlof Davidsson ilahduttaa tässäkin kirjassa sympaattisuudellaan ja osuvilla pohdinnoillaan. Lisäksi lukijoille esitellään hänen veljensä lapsenlapsi Tilda, joka saapuu saarelle poliisiksi. Varsinainen päähenkilö on kuitenkin Joakim, joka muuttaa perheineen Tukholmasta vanhaan majakanvartijan kartanoon.

Yömyrsky on palkittu Ruotsin dekkariakatemian vuoden 2008 parhaana rikosromaanina, mutta puhdasoppinen rikosromaani se ei ole. Tässä kirjassa menneisyys ja tulevaisuus, tuonpuoleinen ja nykyisyys, yliluonnollinen ja arki kohtaavat. Tunnelmalla on kirjassa tärkeä osa. Tuntuu, että Öölannin saari muokkaa ihmistä, eikä ihminen saarta. Kirja on paitsi rikosromaani, myös rakkaustarina, kummituskertomus sekä kuvaus saarelaisten arjesta, selviytymisestä ja tavallisesta elämästä. Saarella meri sanelee ihmisten elämisen ehdot, myös nykyajan modernissa maailmassa. Ja kuten Gerlof sanoo, Öölannissa vainajat ovat kaiken aikaa läsnä, siihen on vain totuttava.

Tämä oli paras lukemani kirja pitkään aikaan. Pidin kirjan tunnelmasta valtavasti. Loppujen lopuksi jäi kunkin omaksi asiaksi mihin uskoo. Tästä kirjasta puuttuivat räiskyvät erikoistehosteet ja päälle käyvä yliluonnollisuus. Kirjan erilaiset ja eri elämäntilanteessa olevat henkilöt olivat uskottavia. Heidän piti selviytyä aivan tavallisista ongelmista, mutta kuitenkaan kaikki ei ollut aivan sitä miltä päältä päin näytti. Itse päätapahtumapaikka, Åluddenin majakanvartijan kartano, jäi arvoitukseksi, mutta uskon, että Joakim perheineen eli siellä kaikesta huolimatta lopulta onnellisen elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti