sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Aurinkomyrsky

Åsa Larsson oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus. Valitsin kirjan Aurinkomyrsky vain nimen perusteella, eikä minulla ollut aavistustakaan mistä se kertoo, kun aloin lukea sitä.

Kirja sijoittuu Ruotsin Lappiin. Taustaa tarinalle tuovat lumipyryt ja taivaalla leiskuvat revontulet: auringossa myrskyää. Vaikka kirjassa on tietynlainen mystinen ulottuvuus, se kuvaa myös arkisesti ihmisten elämää. Heidän elämänsä on järkkynyt, mutta heidän täytyy kuitenkin selvitä arkisista asioista, kuten lumitöistä ja auton kaivamisesta lumikinosten alta. Kuulostaa tutulta, varsinkin parin viime talven jälkeen.

Kirjan lähtökohtana on paikallisen seurakunnan jäsenen murha. Hän ei ole kuka tahansa vaan "paratiisipoika", Viktor Strandgård, joka on käynnyt taivaassa onnettomuuden jälkeen ja kirjoittanut kokemuksistaan kirjan. Juuri hän on saanut aikaan sen, että lähetyskirkon, baptistien ja helluntailaisten seurakunnat ovat yhdistyneet uudeksi, suureksi seurakunnaksi. Kuka haluaisi murhata miehen, joka on seurakunnalle niin tärkeä ja tuo ihmisille niin paljon toivoa?

Kirjan päähenkilö on tukholmalainen verojuristi Rebecka Martinson, joka palaa vastentahtoisesti entiselle kotiseudulleen, kun Viktorin sisko ja Rebeckan entinen ystävä, Sanna, soittaa ja pyytää apua. Itsekin seurakunnassa vuosia sitten mukana ollut Rebecka ei pidä siitä, että joutuu kohtaamaan menneisyytensä.

Paitsi ihmiset, myös kirjan tapahtumapaikat oli kuvattu elävästi. Kirjassa oli useita persoonallisia ja sympaattisia hahmoja, kuten viimeisillään raskaana oleva poliisi Anna-Maria Mella tai Rebeckan isoäidin naapuri Sivving, joka oli aina valmis auttamaan oli kyse sitten vara-avaimesta tai lastenhoidosta.

Sympaattinen oli myös Sannan ihana koira Tjapp ja Sivvingin koira Bella. Koiria oli kuvattu hyvin elävästi. Melkein näki silmissään, kun Rebecka leikki lumihangessa Tjapin kanssa.

Tarina piti tiukasti otteessaan. Vasta joskus aivan loppupuolella alkoi tuntua, että juoni vähän lässähti. Ei tarina kuitenkaan huono ollut. Osaa tapahtumista olisi saattanut jopa pitää epäuskottavina, niin tyrmistyttäviä ne olivat. Minusta ne eivät kuitenkaan tuntuneet epäuskottavilta, mutta ajattelemisen aihetta ne antoivat. Mietin mikä voi ajaa tavalliset, normaalia arkea elävät ihmiset niin kammottaviin tekoihin. Minulle jäi kirjan loppupuolen tapahtumista jotenkin ahdistunut olo.

Kirja loppui yllättävästi töksähtäen. Minulle tuli kuitenkin tunne, että haluan lukea seuraavatkin Rebecka Martinsonista kertovat kirjat Sudentaival, Musta polku ja Kunnes vihasi asettuu.

Pidin siitä, että kirjassa käsiteltiin myös uskontoa. Minulla on viha-rakkaussuhde uskontoon ja on mielenkiintoista lukea kirjoja, joissa uskonto on jossain roolissa. Aurinkomyrsky-kirjassa näytettiin hyvin sekä uskonnon hyvät, että huonot puolet: toisaalta usko tuo lohtua ja voimaa, mutta toisaalta ihminen voi käyttää sitä oman valtansa välineenä, ihminen voi siis vesittää kaiken hyvän, mitä uskonnossa on. Oli tyrmistyttävää, kuinka itse väärin tehneet uskovaiset syyttivät, että heitä moittinut ihminen hyökkäsi seurakuntaa ja Jumalaa vastaan.

Kirjan lopun tapahtumat saivat myös pohtimaan miksi ns. hyvät ihmiset pääsevät kirjoissa pälkähästä, vaikka tekevät ns. pahojen ihmisten tekoja. Myönnän, ettei vaihtoehtoja ollut, mutta silti loppu jotenkin masensi. Ei tuntunut hyvältä, että hyvä syyllistyy pahaan, eikä se, että niiden, joiden pitäisi olla hyviä, ovatkin välinpitämättömiä hirviöitä.

Aurinkomyrsky on palkittu vuonna 2003 Ruotsin dekkariakatemian vuoden parhaana esikoisjännärinä. Palkinnon se on minusta ansainnutkin. Kirjan tarina soljui hyvin eteenpäin ja kuvasi paitsi poliisin toimintaa, myös ihmisten elämän tavallisia arkisia asioita.

Minusta Sannan lapsista olisi voinut kertoa hieman enemmän. Jäin miettimään miten he selvisivät kaikesta, kuten esimerkiksi enonsa kuolemasta. Vasta nelivuotias Lova tuskin paljoa ymmärsi, mutta hiljaisempi ja kovempi 11-vuotias Sara varmasti piti paljon asioita sisällään.

Åsa Larsson työskenteli aikaisemmin itsekin verojuristina, joten en ihmettele, että hän kuvasi Rebeckan työtä niin hyvin ja realistisen tuntuisesti. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta erittäin hyvä. Oli mukava lukea dekkari, joka sijoittui jonnekin muualle kuin Tukholmaan. Rebeckan lapsuudenmuistot toivat lisäväriä kirjaan: oli kuitenkin olemassa jokin turvallinen ja lähes pysyvä paikka pahan maailman keskellä.

2 kommenttia:

  1. Åsa Larssonin kirjat ovat todella hyytävän hyviä!

    Luin ne kaikki järjestyksessä ja johtuuko siitä että on viimeksi luettu vai mistä, niin Kunnes vihasi asettuu vain pysyy mielessä...

    Ihmeellistä, että Larssonista ei ole kuulunut mitään. Näin hyvä dekkaristi ei voi noin vain lopettaa.

    VastaaPoista
  2. Leena, kiitos kommentista. Mukava kuulla, että muutkin Åsa Larssonin kirjat ovat hyviä. Tekee mieli lukea nekin. Käsittääkseni Rebecka Martinson -sarjasta pitäisi tulla kuusiosainen. Toivottavasti ne kaksi viimeistä osaakin ilmestyvät joskus.

    VastaaPoista