maanantai 5. syyskuuta 2011

Kirjat eilen ja tänään



Kirjat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Kun olin pieni, äitini luki minulle paljon. Hän luki lastenkirjoja laidasta laitaan sekä niiden lisäksi Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Minua ärsytti, kun äiti sensuroi Seitsemästä veljeksestä joitakin kohtia.

Pidin paljon Juhanista, mitä aikuisena kovasti ihmettelen, koska nykyään Juhani on minusta lähinnä lapsellinen ja rasittava. Lempikohtani kirjassa oli se, kun veljekset karkaavat lukkarin luota metsään. Ihannoin vapautta ja sitä, että ihmiset saavat päättää omista asioistaan ilman, että joku muu puuttuu niihin. Olen vieläkin sitä mieltä, että veljekset menettivät vapautensa palattuaan ”sivistyksen” pariin. Minulla on huono omatunto tästä ajatuksesta: pitäisi olla järkevä aikuinen, eikä anarkisti.

Siitä saakka kun opin lukemaan, olen lukenut, milloin enemmän, milloin vähemmän. Lapsena yritin lukea pienen maalaiskoulun kirjaston kaikki kirjat. Otin hyllystä reppuun sopivan määrän kirjoja edes katsomatta mitä ne olivat, ja seuraavalla kerralla siirryin taas hyllyssä eteenpäin.

Muistaakseni myös luin kaikki lainaamani kirjat, vaikka lasten Kalevalaa olikin vaikea ymmärtää. Kaikkia kirjaston kirjoja en kuitenkaan saanut luettua. Joskus reppu oli niin täynnä kirjoja, ettei se tahtonut mennä kiinni. Muistan kun juoksin koulubussille ja yritin saada reppua pysymään jotenkin kasassa.

Nykyään minulla on “sama ongelma”, sillä olen mukana Bookcrossingissa. “Bookcrossaajat” rekisteröivät kirjoja bookcrossing-sivustolla, jolloin kirja saa yksilöllisen numeron. Numero merkitään kirjaan ja kirjan voi joko jättää johonkin löydettäväksi tai antaa suoraan seuraavalle lukijalle. Numeron avulla voi seurata missä kirja kulkee. Minusta tämä on erinomainen tapa kierrättää kirjoja ja kaiken lisäksi se on hauskaa.

Olen lähtenyt siitä, että laitan bookcrossing-kirjat eteenpäin, enkä pidä niistä itselläni yhtäkään. Kirjahyllyni käyvät ilman niitäkin pieniksi, vaikka olen antanut kirjoja pois. Aina vain kotiin ”ilmestyy” lisää ja lisää kirjoja, vaikka minun ei pitänyt ostaa lisää.

Nyt olen tutustunut ensimmäistä kertaa sähköiseen kirjaan. Sain syntymäpäivälahjaksi lukulaitteen ja siihen yhden kirjan. Ensin lukeminen tuntui oudolta, ja mietin voiko tarinaan tempautua mukaan samalla tavoin kuin perinteistä kirjaa lukiessa. Kävi kuitenkin niin, että lukeminen ei juurikaan eronnut ns. tavallisen kirjan lukemisesta. Tarinaan saattoi samalla lailla eläytyä.

Ensin silmät väsyivät, mutta kun suurensin kirjasinta, sekin ongelma katosi. Näyttö muistutti yllättävän paljon paperia. Sivulta http://ekirjanlukulaitteet.net/ löysin seuraavan luonnehdinnan: ”Laitteet eroavat jonkin verran toisistaan ulkomitoiltaan sekä painoltaan, mutta yhteisenä tekijänä kaikille e-kirjanlukulaitteille on, että ne käyttävät heijastamatonta e-Ink tekniikkaa, jolloin lukeminen onnistuu myös kirkkaassa auringon valossa eivätkä silmät rasitu kuten esim. luettaessa tietokoneen näytöltä. Tämä ns. elektroninen muste mahdollistaa paperin kaltaisen lukunautinnon, pienen virran tarpeen sekä litteän ulkomuodon. Tekniikkaa kutsutaan myös ns. elektroniseksi paperinäytöksi (EPD = Electronic Paper Display).”

Minulla on vielä hieman ristiriitainen olo sähköisistä kirjoista, mutta luultavasti tulevaisuudessa luen niitä siinä kuin perinteisiäkin kirjoja. Se on etu, että litteä lukulaite mahtuu käsilaukkuun paremmin kuin kirja. Kuitenkin mietin, että miksi kirjan lukemiseen tarvittaisiin konetta. Perinteinen kirja tuntuu jotenkin todemmalta, kun sitä voi koskea ja selailla. Joka tapauksessa sähköisen kirjan lukukokemus oli miellyttävä ja minulla on lukemista odottamassa sekä sähköisiä, että perinteisiä kirjoja. Tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu. Toivon kuitenkin, etteivät perinteiset kirjat kokonaan katoa maailmasta, niiden mukana katoaisi niin paljon muuta, koko se kirjaston hyllyjen penkomisen riemu tai kirjapinot bookcrossing-tapaamisista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti