perjantai 16. syyskuuta 2011

Maailma ilman meitä

Minkälainen maailma olisi, jos ihmiset katoaisivat maan päältä?

Maailma ilman meitä –kirjan kirjoittaja Alan Weisman oli monta vuotta sitten kirjoittanut lehtiartikkelin siitä kuinka luonto on vallannut takaisin ihmisten hylkäämän Tšernobylin alueen. Hän sai puhelun, jossa eräs hänen artikkelinsa lukenut toimittaja heitti ilmaan kysymyksen mitä tapahtuisi, jos ihmiset katoaisivat kokonaan maapallolta. Sitä kysymystä Alan Weisman pohtii tässä kirjassaan.

Kirjassa on 19 eri aihealuetta käsittelevää lukua, jossa eri näkökulmia ja vaihtoehtoja pohditaan perusteellisesti. Asiaa on niin paljon, että kirjan sulattelemisessa menee aikansa. Kirjoitustyyli on aivan loistava. Kirja tempaa mukaansa ja monet asiat suorastaan näkee silmissään.

Alan Weisman kuvailee hyvin elävästi miten talot vähitellen romahtaisivat ja kasvit puskisivat asfaltista läpi kuinka taantuneet eläinlajit palaisivat vanhoille elinalueilleen ja viljelysmaat muuttuisivat takaisin metsäksi. Hän myös pohtii olisiko ihmisen katoamisesta vain hyötyä vai myös jopa haittaa joillekin eläimille. Entä miten luonto selviää siitä saastemäärästä, jonka ihminen jättäisi jälkeensä.

Kirjassa ei vain tyydytä kuvittelemaan autioituneiden kaupunkien katoamista, vaan kerrotaan muun muassa Kyproksella ei kenenkään maalle jääneessä turistikaupungista, jossa kasvoi puita kadulla jo pari vuotta kaupungin hylkäämisen jälkeen.

Monista asioista kuulin ensimmäistä kertaa, kuten esimerkiksi Britanniassa olevasta tutkimusmaatilassa, jossa on jo yli 160 vuotta tutkittu erilaisten lannoitteiden vaikutusta. Osa tilan pelloista on jätetty kokonaan ilman lannoitusta tai niiden on annettu palautua luonnontilaan. Näytteistä voi seurata luonnon tilaa yleensäkin halki vuosikymmenten. En myöskään koskaan ole kuullut suuresta ikimetsästä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla tai Afrikassa kasvavista 20-metrisistä jättiläiskanervista.

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa kuvaillaan muun muassa miten New York katoaisi. En ollut tiennyt, että kaupungissa pumpataan koko ajan, ettei vesi syöksy metrotunneleihin. Ennen kuin Manhattan rakennettiin, saarella oli järviä, soita ja useita jokia sekä huokoista maata ja kasveja imemässä sadevettä. Nykyään ei enää ole, mutta sademäärät eivät ole vähentyneet.

Lisäksi kuvaillaan maailmaa ennen ihmistä, kadonneita eläinlajeja, joiden katoamiseen ihminen on kautta vuosisatojen usein ollut syyllinen sekä sitä miksi isot eläimet eivät ole kadonneet Afrikasta. Olen ennenkin lukenut siitä miten ihminen on jo vuosisatoja sitten vaikuttanut ympäristöön ja metsästänyt eläimiä sukupuuttoon, mutta tämän kirjan kertomukset olivat suorastaan musertavia. Kirjassa kerrottiin mitä kummallisimmista eläimistä, joita ei enää ole.

Kirjan toisessa osassa mietittiin mikä ihmisten aikaansaannos katoaa, mikä taas säilyy, kerrottiin muun muassa kiehtovista, valtavan suurista maanalaisista kaupungeista, jotka sijaitsevat Turkin Kappadokiassa. On uskomatonta, että erääseen maanalaiseen kaupunkiin mahtui asumaan, jopa 30 000 ihmistä.

Muoville on kirjassa omistettu kokonainen luku, joka oli masentavaa luettavaa. Jo pelkät muovipussit tukkivat lukuisten merieläinten suoliston. Tyynellämerellä on valtava jätepyörre täynnä roskaa. Olen kuullut siitä ennenkin, mutta todella vähän siitä täällä Suomessa puhutaan. Ehkä kaikkein tyrmistyttävintä oli, että ihmisille myydään kuorintavoiteita, joiden yhtenä aineosana ovat pienet muovipallot, jotka voiteen mukana huuhtoutuvat viemäriin.

Lisäksi toisessa osassa käsitellään öljyteollisuutta sekä maataloutta.

Kolmannen osan aiheita ovat se miten Antiikin ja nykyajan ihmeet kestävät aikaa ja miten sota vaikuttaa luontoon sekä positiivisella, että negatiivisella tavalla. Yksi positiivisista vaikutuksista on se, että ihminen on kadonnut Koreoiden rajalta ja muualla jo harvinaisiksi käyneet lajit ovat löytäneet sieltä turvapaikan.

Kolmannessa osassa kerrotaan myös miten ihmisen katoaminen vaikuttaisi lintuihin sekä mietitään miten luonto selviäisi ydinjätteistä, jos ihmiset katoaisivat yhtäkkiä ja voimalat jäisivät toimimaan omia aikojaan. Lisäksi kuvaillaan ihmisten toimien vaikutusta maaperään. Laittaa miettimään miten joku voi olla niin ahne, että räjäyttää kokonaisia vuoria saadakseen hiiltä nopeasti ja halvalla.

Viimeisessä osassa kerrotaan kuinka ihminen, uskomatonta, mutta totta, saastuttaa vielä haudan takaakin. Lisäksi mietitään taiteen kohtaloa, jos ihminen katoaisi. Kirjan tarina päättyy sinne, mistä elämä alkoikin: mereen. Viimeisessä, varsinaisessa kappaleessa, ennen loppusanoja ja kiitoksia, seurataan merentutkijoiden työtä Kingmanin koralliriutalla, kun he tutkivat riuttaa ja sitä ympäröivää elämää.

Alan Weisman ei tyytynyt kirjassaan yksin pohtimaan ihmisten jälkeistä maailmaa, vaan antoi puheenvuoron myös monille eri alojen asiantuntijoille. Heidän joukkoonsa mahtui muun muassa tutkijoita ja professoreja, Panaman kanavan sulkuja valvova insinööri, aarniometsässä samoava biologi sekä New Yorkin liikennelaitoksen työntekijöitä.

Toisaalta kirja oli lohdullinen, sillä luonto alkaisi jälleen kukoistaa, jos ihminen häviäisi. Toisaalta taas hyvin masentava, kun kerrottiin miten täysin saastuneita alueita maailmassa on.

Minusta kirja oli erittäin mielenkiintoinen, mukaansa tempaava ja ajatuksia herättävä. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti