tiistai 27. syyskuuta 2011

Nälkäpalkalla

Kirjan kirjoittaja Barbara Ehrenreich on yhdysvaltalainen toimittaja. Hän oli lounaalla Harper´s-lehden päätoimittajan kanssa ja tuli sanoneeksi, että jonkun toimittajan pitäisi mennä kokeilemaan matalapalkkaisia töitä ja kirjoittaa kokemuksistaan. Siihen päätoimittaja totesi: ”Sinun.”

Köyhyys oli Barbarallekin tuttua, sillä hänen aviomiehensä oli työskennellyt neljän ja puolen dollarin tuntipalkalla ennen kuin pääsi paremmin palkattuihin töihin. Hänen isänsä, isoisänsä ja setänsä olivat olleet kaivoksissa. Hänellä oli kuitenkin ollut isänsä sinnikkyyden ansiosta mahdollisuus opiskella.

Kirjan aikana Barbara työskentelee Floridan Key Westissa tarjoilijana, Portlandissa kotisiivousyrityksessä ja hoitokodissa sekä Minnesotassa tavaratalon naistenvaateosastolla.

Floridassa yksi hänen työkavereistaan nukkuu pakettiautossa, toinen yömajassa. Etsiskelyjen jälkeen Barbara löytää kohtuuttoman hintaisen ja huonokuntoisen asuntovaunun, jossa asua. Hän joutuu maailmaan, joka on täynnä ongelmia. Varsinkin Minnesotassa on vaikeaa löytää kohtuuhintaista asuntoa, jonka vuokraan palkka riittäisi. Siellä Barbara joutuu asumaan muun muassa hyvin huonokuntoisessa ja kalliissa motellissa, jonka huoneen ovessa ei ole edes salpaa. Hän tapaa ihmisiä, jotka asuvat ahtaissa asunnoissa tai motellihuoneissa ja jopa nukkuvat vuorotellen, koska kaikille ei ole tilaa nukkua yhtä aikaa.

Lisäksi vähistä rahoista kuluu rahaa bensaan, koska kohtuuhintainen asunto saattaa sijaita kaukana työpaikasta ja työnhakuvaiheessa on käytävä haastatteluissa ja huumetesteissä. Kaikilla ei tietysti ole autoa ja se rajoittaa merkittävästi aluetta, josta he voivat hakea töitä.

Haastatteluissa on täytettävä luonnetestejä, joissa on kysymyksiä muun muassa siitä onko työturvallisuus johdon asia tai käräyttäisikö työkaverin, jonka näkee varastamassa. Monessa paikassa ei makseta ensimmäisen viikon palkkaa, sillä sen saa vasta irtisanoutuessaan työpaikasta, niinpä jää viikon palkka saamatta ja ruuan ostaminen vaikeutuu. Yleensäkin kirjassa oli monia asioita, jotka Suomessa olisivat laittomia.

Jotkut säännöistä ovat suorastaan naurettavia, kuten se, ettei kotisiivooja saa siivotessaan kiroilla. Barbara jaksaa, koska hän on saanut kunnollista terveydenhoitoa ja on hyvässä kunnossa, mutta hänen työkavereillaan tilanne ei ole sama. Heille on tullut vammoja jatkuvasta raskaasta työstä ja monella ovat hampaat hoitamatta.

Barbara tulee siihen tulokseen, että jos hänellä olisi ollut vielä perhe hoidettavana tai hän olisi joutunut kuukaudesta toiseen tekemään kahta fyysisesti raskasta työtä päivässä tai työskentelemään seitsemän päivää viikossa, hän ei olisi siitä selvinnyt. Hänelle, koulutetulle ihmiselle, työt eivät ole helppoja. Vaikka puhutaan matalapalkkaisista töistä ja ammattitaidottomille maksettavista alhaisista palkoista, jokaiseen työhön tarvitaan loppujen lopuksi ammattitaitoa.

Kirjan lopussa Barbara pohtii paljon miksi tilanne on tämä ja mitä voisi tehdä sen parantamiseksi. Lisäksi hän miettii miksi kukaan ei ole kiinnostunut köyhien asioista. Köyhät ovat ikään kuin näkymättömiä. Kirja on ilmestynyt vuonna 2001, joten se kertoo tilanteesta kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin se on mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Ei voi olla kuin kiitollinen, että asuu Suomessa.

4 kommenttia:

  1. Moikka, vautsi mitä pohdintoja sulla! Ja kiva kun käyt lukemassa ja kommentoimassa meidän eläimellistä menoa. :) Tuli mieleen, et vinkkaahan äidille tosta elektronisesta kirjasta seuraavan kerran, kun olette puheissa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentista. On mukavaa käydä lukemassa kuulumisianne. Tuntuu, että teillä tapahtuu niin paljon kaikkea.

    Täytyy kertoa hänelle sähköisestä kirjasta. Voin vaikka näyttää lukulaitetta hänelle, niin hän voi kokeilla miten pystyy sitä käyttämään.

    VastaaPoista
  3. Annika, blogissani on sinulle jotain!

    VastaaPoista
  4. Amma, kiitos ihanista ruusuista.

    VastaaPoista