lauantai 10. syyskuuta 2011

Oikeuden jalopeura

Sain Leena Lehtolaisen uusimman kirjan syntymäpäivälahjaksi sähköisenä kirjana. Oikeuden jalopeura on jatkoa kirjalle Henkivartija. Kumpikin kirja kertoo Hilja Ilveskerosta. Jo hänen tarinansa on kiehtova: maalaistyttö lähtee opiskelemaan New Yorkiin turvallisuusalaa ja valmistuu henkivartijaksi.

Henkivartija-kirjaa lukiessani yritin ensin pyristellä vastaan ja väen väkisin ajatella, että tarina on jotenkin epäuskottava, kuitenkin lumouduin pian Hiljan lapsuuden ilveskertomuksista. Tämä toinen kirja piti yhtä lailla otteessaan kuin ensimmäinenkin. Kirjan lukemista oli vaikea lopettaa, niinpä luin kirjan parissa päivässä.

Oikeuden jalopeura -kirjassa henkivartijan rooli tuntuu etääntyvän Hiljasta. Minulle jäi vaikutelma, että ammattirooli käy hänessä kamppailua yksityisminän kanssa, eikä hän oikein tiedä kuka on. Hänen menneisyydessään on selvittämättömiä asioita, jotka pitää kohdata, vaikka yrittäisikin katsoa sitkeästi tulevaisuuteen.

Hilja tuntuu jotenkin pelottavalta, mutta samalla häneen on helppo samaistua. Hän yrittää selvitä parhaansa mukaan, yrittää tehdä työnsä hyvin ja löytää elämälleen suunnan, kuitenkin kaikki tuntuu hänen elämässään vain väliaikaiselta. Hän on jonkinlainen kulkuri, joka ei löydä paikkaansa, eikä haluaisi paljastaa itsestään mitään. Kukaan ei saisi päästä liian lähelle.

Kirjan tapahtumat soljuivat hyvin eteenpäin, mutta aivan lopussa aloin miettiä mihin tarina johtaa, selviävätkö asiat, siksi jäänkin mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kirjaa.

Hilja puhuttelee minua henkilönä ehkä vieläkin enemmän kuin Maria Kallio. Hilja vaikuttaa paljon monitahoisemmalta. Tuntuu, että Maria Kallion elämä on kulkenut melko tasaisena eteenpäin, eikä hänelle muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole sattunut suuria tragedioita. Hän antaa tunteidensa tulla, eikä pidä niitä sisällään niin kuin Hilja. Tuntuu, että Hilja pakenee jatkuvasti, jos ei jotakin konkreettista, niin sitten omaa itseään. Se on surullista, vaikka hän on vain kirjan henkilö, lukija toivoo, että hän löytäisi itsensä ja jonkinlaisen rauhan, saisi hyvän olon. 

Lopuksi on mainittava, että minua kiehtoi Kopparnäs, joka oli yksi kirjan tapahtumapaikoista. Olen käynyt siellä melkein parikymmentä vuotta sitten. Vieläkin paikka on elävänä mielessä. Siinä oli jotain salaperäistä ja kiehtovaa…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti