lauantai 8. lokakuuta 2011

Piilottajan päiväkirja

Eräänä maaliskuisena päivänä tamperelainen professori Juha Suoranta sai sähköpostin Yhdysvalloista entiseltä opiskelijaltaan. Viestissä kerrottiin, että alaikäinen afganistanilainen turvapaikanhakija ollaan käännyttämässä Suomesta takaisin Kreikkaan, missä hän joutuisi kadulle. Voisiko joku auttaa? Juha Suoranta alkoi selvittää mistä on kyse ja oli pian Tampereen rautatieasemalla vastassa hänelle täysin tuntematonta ihmistä.

Mietin olisinko itse uskaltanut tehdä mitään, jos olisin saanut vastaavanlaisen viestin. Todennäköisesti en. Olisin ajatellut, että ikävä juttu, ei noin saa tehdä, mutta enhän minä voi tehdä mitään. Minusta Juha Suoranta toimi poikkeuksellisen rohkeasti. Hän piilotti afganistanilaisen pojan, Ashrafin; auttoi poikaa käytännön asioissa; oli yhteydessä tämän asianajajaan; selvitti asioita ja soitti lukuisille ihmisille saadakseen tietoa ja apua.

Piilottajan päiväkirja kertoo Juhan ja Ashrafin elämästä maaliskuusta elokuun loppuun. Tapahtumavuosi on 2009. Kirjan näkökulma on Juha Suorannan, mutta välillä kertojanääni annetaan myös lyhyesti Ashrafille. Olisin kaivannut hieman lisää Ashrafin näkökulmaa, vaikka ymmärränkin, että kirjassa oli tarkoitus kertoa nimenomaan auttajan elämästä.

Kirja kuvailee hyvin sekä Juhan, että Ashrafin arkea. Kuukausien aikana ehtii tapahtua paljon: takapakkeja ja eteenpäin menoa, kuten käännytyksen täytäntöönpanokielto. Välillä kumpikin turhautuu. Ashrafia painaa pelko ja epävarmuus, Juhaa väsymys, mistä hän kertoo yllättävän rehellisesti. Välillä hän ei jaksa tavata Ashrafia ja kohdata tämän elämäntilannetta. Minä en olisi uskaltanut tuollaista sanoa.

Välillä tuntuu, että oikein kukaan ei halua ottaa Ashrafin tapauksesta vastuuta. Ihmiset vetoavat siihen, että ovat vasta aloittaneet työssään tai eivät tiedä. Seinä nousee pystyyn. Tietysti on myös niitä, jotka vilpittömästi haluavat ja osaavat auttaa, kuten esimerkiksi järjestöjen työntekijät.

Juha Suoranta pohtii paljon maahanmuuttoa yleensä sekä sitä miksi ihmisten pitää auttaa. Joskus pohdinnat menevät mielestäni vähän liikaa "sfääreihin". Kun kirjassa lainattiin jotakuta kirjoittajaa, joutui välillä lukemaan saman lauseen useampaan kertaan, koska teksti oli niin korkealentoista, ettei siitä tahtonut jäädä mitään päähän. Sinänsä minusta oli mielenkiintoista ja hyödyllistä, että ilmiötä pohdittiin.

Juha Suoranta sivuaa kirjassa sitä miksi päätti auttaa. Hänen tekonsa on kuitenkin (valitettavasti) niin epätavallinen, että olisin halunut kuulla lisää siitä miksi hän auttoi. Käsitin kuitenkin, että hänellä ei välttämättä ole mitään monimutkaisia syitä, se riittää, että niin pitää tehdä. Olen iloinen, että hän julkaisi alunperin itsellensä tekemänsä päiväkirjamerkinnät.

Kirjassa oli opetus meille kaikille: tavallinen ihminen voi tehdä jotain, eikä vain päivitellä yksin kotonaan maailmanmenoa. Tämä oli mielenkiintoinen ja ennen kaikkea erilainen päiväkirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti