maanantai 14. marraskuuta 2011

Mitä tiedän Vera Candidasta

Véronique Ovaldén kirja Mitä tiedän Vera Candidasta tuli minulle kirjakerhosta kuukauden kirjana, jonka unohdin perua. Koska lukeminen on viime aikoina tökkinyt, suhtauduin tähänkin kirjaan epäilevästi. Minua ei kauheasti innostanut takakannen teksti "Mitä tiedän Vera Candidasta kertoo naisista, jotka etsivät omaa arvoaan maailmassa, jonka säännöt ovat miehet laatineet omaksi edukseen". Ajattelin, etten nyt jaksa mitään naisasiaa.

Hämmästyin kun aloin lukea ja tarina tempaisikin mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen. Kirjan tunnelma on unenomainen. Teksti on samalla suoraviivaista, mutta täynnä mitä mielikuvituksellisempia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi tässä:  

"Kun Vera Candida kuulee kuolevansa puolen vuoden sisällä, hän jättää kaiken ja palaa Vatapunaan. Hän tietää että hänen on etsittävä pieni maja meren rannalla, istuttava jakkaralla sen edessä ja hengitettävä jakarandojen tuoksua johon on sekoittunut toinen intiimimpi ja elävämpi haju, niin elävä että sen tuntee jo ennustavan loppua, jodin mädättävä ja imelä aromi, joka kyllästää Vatapunan ilman." 

Kirja kertoo Bustamenten suvun naisista. Tarina alkaa kun kuolemansairas Vera Candida palaa 39-vuotiaana kotiseudulleen Vatapunan saarelle. Hän on lähtenyt sieltä 24 vuotta aiemmin rämisevällä linja-autolla vauva vatsassaan.
Jotta Vera Candidan ja hänen tyttärensä tarinan voisi ymmärtää, kerrotaan ensin hänen isoäitinsä ja äitinsä tarina. Isoäiti Rose Bustamente joutuu lähtemään kotoaan, kun hänen äitinsä huomaa, ettei hän ole enää neitsyt. Hän joutuu välinpitämättömien sukulaisten luo ja ajautuu prostituoiduksi, kunnes toteaa olevansa liian vanha ja ryhtyy lentokalojenpyytäjäksi. Koska Vera Candidan oma äiti on väkivaltainen ja viinaanmenevä, hän joutuu isoäitinsä luo asumaan.

Isoäiti Rose Bustamente on lempihahmoni kirjassa. Hän on itsenäinen ja viisas ja asuu pienessä majassa meren rannalla. Vera Candida kirjoittaa pieneen vihkoon isoäitinsä viisauksia ja sanontoja. Hänellä on hyvä asua isoäitinsä luona.

Vera Candida itse on sitkeä ja määrätietoinen ihminen. Kirjan tarina keskittyy vähitellen häneen. Kun hän lähtee kotisaareltaan, tarina hieman arkipäiväistyy, vaikka säilyy yhä unenomaisena, värikkäänä ja yksityiskohdista rikkaana. Jossain vaiheessa kirja alkoi tuntua hieman tylsältä, kunnes kerronta veti taas mukaansa.

Kirjasta jäi voimakas tunnelma, joka ei ole oikeastaan haihtunut vieläkään, vaikka sain jo lauantai-iltana kirjan luettua. Eräästä kirjan kohtauksesta jäi mieleeni kuva, joka suorastaan vaivasi minua seuraavana yönä, kun en saanut unta.

Kirjailijan tyylistä tulee mieleen Gabriel García Márquezin maaginen realismi: mitä tahansa voi tapahtua, yksityiskohdat ovat värikkäitä, mutta silti tarina on uskottava. Niin kuin kirjan takakannessa sanotaan, realismi ja fantasia yhdistyvät luomavalla tavalla.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Mari A:n kirjablogi 
Leena Lumi
Kirjava kammari
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjakeijukainen

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että tajusit tämän kirjan vahvuuden.

    Nyt linkitän sinut omaan arvosteluuni.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja linkityksestä Leena. Hyvä ajatus linkittää muiden tekstejä samasta kirjasta omaan tekstiin. Täytyy minunkin alkaa tehdä niin.

    VastaaPoista