perjantai 18. marraskuuta 2011

Pieni piparkakkukirja


Ostin tämän ihanan kirjan pari vuotta sitten nähtyäni sen sattumalta kirjakaupassa. Lapsuuteni jouluun kuului piparkakkujen leipominen äidin kanssa ja äidin tekemä piparkakkutalo. Talo oli mökki, jonka kaavat äiti otti vanhasta keittokirjastaan. Joskus veljeni laittoi taloon jopa valot. Taloa sai alkaa syödä uudenvuodenaattona.

Minun on pitänyt jo vuosia tehdä jouluksi piparkakkutalo, mutta en ole vielä koskaan saanut aikaiseksi, ehkä tänä vuonna. Jotenkin joulu tulee aina niin yllättäen, vaikka ensimmäiset lahjat olisikin jo ostettu syys-lokakuussa. Lisäksi epäilen osaisinko edes tehdä talon.



Äidin ja tyttären, Inga ja Kristiina Aaltosen, kirjoittaman kirjan sisältö on suuri, vaikka kirjan nimi onkin Pieni piparkakkukirja. Kirjan kuvat ovat lumoavia. Niiden eteen on nähty paljon vaivaa, niin kuin koko kirjankin. Kirjasta löytyvät ohjeet peruspiparkkakkumökistä alkaen aina muumitaloon ja Bengtskärin majakkaan. Jouluseimeäkään ei ole unohdettu. Lisäksi on ohje muun muassa joulupukin rekeen, jonka voi täyttää karkeilla. Sellaisia olen nähnyt myyjäisissä.


Kirjan anti ei lopu piparkakkutaloihin, vaan kirjassa on myös ohjeet mitä erilaisimpiin piparkakkutaikinoihin, myös vaaleisiin piparkakkuihin. Herkullisilta kuulostavat jo nimenä esimerkiksi Tukholman isoäidin piparkakut tai keskiajan pumpernikkelit.

Tässä on todellakin ihana kirja kaikille jouluhulluille. Kirjan kuvia voi ahmia silmillään ja haaveilla, vaikka ei leipoisikaan. 

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin Viva la Henni -blogissa. Samassa blogissa voi nähdä myös kuvia kirjan ohjeilla leivotuista piparkakuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti