torstai 8. joulukuuta 2011

Kirjaston henget


Ilman kirjablogeja en ehkä olisi koskaan lukenut Jacques Bonnetin kirjaa Kirjaston henget. Luin kirjasta jostakin blogista, taisi olla Leena Lumi, ja kiinnostuin. Kirja sattui olemaan tarjolla bookcrossing-sivuston keskustelupalstalla, mistä onnistuin sen saamaan. Sillä on jo ollut monta ”bookcrossari-lukijaa” ja seuraava lukijakin on jo tiedossa, joten kirja jatkaa pian matkaa.

Joku kirjoitti bookcrossing-sivustolla, että olisi halunnut pitää tästä kirjasta. Minäkin olisin halunnut pitää tästä enemmän. Minusta osa kirjan luvuista oli tylsiä ja osa taas todella mielenkiintoisia ja aivan kuin havahduin unesta tullessani mielenkiintoiseen kohtaan.

Minusta oli kiehtovaa, että Jacques Bonnetin kirjasto muistutti omaani, tosin minulla on huomattavasti vähemmän kirjoja. Luulin, että kymmenientuhansien kirjojen kirjastossa olisi vain kalliita ja kovakantisia teoksia, mutta Bonnet kertoi, että hänellä on myös pokkareita, näyttelykatalogeja, kaksoiskappaleita ja ennen kaikkea kirjoja, jotka hän aikoo joskus lukea. Kuulosti hyvin tutulta.

Oli myös mielenkiintoista lukea teorioita miksi ihmisistä tulee keräilijöitä: osa keskittyy johonkin aihepiiriin tai erikoisalaan, osa haalii kaikkea mahdollista, jotkut ovat alun perin innokkaita lukijoita. Äärimmäisyyksiin vietyä keräilyä on esimerkiksi kerätä sellaisten kirjailijoiden kirjoja, joilla on sama etunimi kuin keräilijällä. Tällainenkin Jules-niminen keräilijä on ollut olemassa.

Täytyy sanoa, että oma keräilyintoni on hieman laantunut. Toki kirjakaupat ovat yhä minulle ”vaarallisia” paikkoja, mutta luen nykyään paljon bookcrossing-kirjoja, jotka laitan lukemisen jälkeen eteenpäin. Kirjakaupassakin painan usein mieleeni kirjojen nimiä ja katson myöhemmin saako niitä kirjastosta. Ennen olin sitä mieltä, että yhdestäkään kirjasta ei voi luopua. Nyttemmin annoin pois kaksi pinoa kirjoja, tosin kirjahyllyni näyttää siltä kuin yhtäkään kirjaa ei olisi kadonnut.

Kuitenkin on kieltämättä hienoa selailla oman kirjahyllyn kirjoja ja hämmästyä siitä, että onko minulla tällainenkin kirja. Jacques Bonnet puhuu siitä, että hän haluaa kaiken olevan heti saatavilla. Hän myös säilyttää kirjoja, koska tiettyä kirjaa voi joskus tarvita. Tiedän tunteen. Samalla tavalla minäkin ajattelen kirjoista. Silti yritän nykyisin rajoittaa kirjojen hankkimista, vaikka täytyy myöntää, että välillä jotakin kirjaa ei vaan voi jättää kauppaan.

Suuri haaste monen kymmenentuhannen kirjan omistajalle on paitsi tila, myös se, miten etsimänsä kirjan löytää. Kirjojen järjestämistä käsiteltiin kirjassa yhden luvun verran. En kuitenkaan jaksanut kauheasti kiinnostua eri järjestelytavoista, enkä myöskään lukemisen käytännöistä, vaikka ajatusta herättävää olikin se, että Bonnet tekee merkintöjä kirjoihinsa samalla kuin lukee. Toisaalta kauhea, toisaalta kiehtova ajatus. Ajattelen, että kirjoihin ei saisi kirjoittaa, se jotenkin ”pilaa” kirjan, mutta toisaalta olisi mielenkiintoista löytää vanha kirja, johon joku on tehnyt merkintöjä. Saisi tietää paitsi kirjailijan, myös lukijan ajatuksista.

Olisin ehkä jättänyt kirjan kesken, jos se olisi ollut paksumpi. Olisi luullut, että minua olisi kiinnostanut mistä Bonnetin kirjaston kirjat ovat peräisin, mutta teksti oli niin rönsyilevää, että en jaksanut oikein pysyä hereillä, samoin kävi taidekirjoja käsittelevän luvun kanssa. Kieltämättä ”Mistä ne ovat peräisin?” -luvussa oli mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten yksi kirja voi johtaa toisen lukemiseen.

Kun alettiin puhua fiktiivisistä ja todellisista henkilöistä sen sijaan kiinnostuin ja havahduin. Kirja tuntui yhtäkkiä todella mielenkiintoiselta. Minusta oli uusi ja hieno ajatus, että kirjailijat ovat fiktiivisiä henkilöitä, romaanihenkilöt todellisia. Kirjojen henkilöistä tiedämme paljon enemmän kuin niiden luojista.

Tässä yhteydessä käsiteltiin myös kahta Bonnetin kirjastossa olevaa päiväkirjaa, joista toinen oli eri kieliä yhdistelevä Victor Hugon päiväkirja. Naisten nimistä oli päiväkirjassa tehty nimimuunnoksia. Benjamin Constantin päiväkirja sen sijaan oli osittain numeromuodossa. Hän oli antanut numerot kullekin yleiselle tuntemukselleen ja hänen päivittäiset merkintänsä koostuivat enimmäkseen numerosarjoista. Numeroilla oli selityksiä kuten ”10 suloisia muistoja ja rakkauden virkoamista rouva Lindsayta kohtaan, 11 epäröintiä suunnitelmissani rouva Dutertren kanssa, 12 rakkautta rouva Dutertreen, 17 halua tehdä sovinto vihamiesten kanssa”. Niin kuin Bonnet totesikin, päiväkirjasta sai lähinnä kuvan loputtomasta tunnemyrskystä. Minusta kumpikin päiväkirja oli omalla tavallaan erikoinen ja kiehtova. Victor Hugon nimimuunnokset ja eri kielten sekoittaminen kiehtoivat, samoin Benjamin Constantinin äärimmäinen pelkistäminen.

Olisin varmasti saanut kirjasta enemmän irti, jos olisin ollut ranskalainen tai osannut ranskaa. Nyt hyppelin pitkien ranskankielisten kirjan nimien yli ja lukemisesta tuli melko poukkoilevaa. Lähinnä kyllästyin jatkuvaan kirjaviittausten tulvaan ja tunsin itseni tyhmäksi, koska en tuntenut suurinta osaa mainituista kirjailijoista.

Ainoita viittauksia, johon kiinnitin huomiota ja josta kiinnostuin, oli kirja L´Affaire du chien des Baskerville, jonka on kirjoittanut Pierre Bayard. Hän oli sitä mieltä, että Arthur Conan Doyle ei itse asiassa ymmärtänyt lainkaan mitä hänen kirjassaan Baskervillen koira tapahtuu. Bayardin kirja on ilmestynyt englanniksi nimellä Sherlock Holmes Was Wrong: Reopening the Case of the Hound of the Baskervilles. Se olisi mielenkiintoista lukea, samoin saman kirjailijan suomeksikin ilmestynyt Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut.

Kaiken kaikkiaan minusta Kirjaston henget oli lukemisen arvoinen kirja, vaikka pidinkin sitä paikoittain tylsänä. Kirjassa oli mielenkiintoisia ajatuksia ja oivalluksia. En kuitenkaan jaksanut innostua kirjasta niin paljon kuin olisin halunnut.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

2 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kirjasta paljon, enkä pitkästynyt ollenkaan. Koska en ole opiskellut ranskaa, hypin vain pitkien ranskankielisten viittausten ylitse.

    Tämä oli hauskakin ja niin totta. Ja antoi selityksen kirjamanialle.

    Annika, minä olen alkanut hillitä kirjan omistamisen himoani ja lahjoitan osan aina pois. Piti tehdä päätös, että haluanko kirjasto/toimistoni seinät yltympäriinäs kirjahyllyä vai en. Yllätin Lumimiehen sillä, että halusinkin mielummin tilan tuntua kuin kirjahyllyjä. Yksi iso seinällinen kirjoja riittää. Tosin niitä on sitten vielä olkkarissa, jossa hyvin vanhat, apuhyllykössä, jossa lukua tai uutta omistajaa odottavat sekä kummankin yöpöytien hyllyköissä ja keittiössä on keittokirjahylly...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Leena. Minäkin olen vähentänyt kirjojen haalimista. Bookcrossing-kirjat ovat minulla vain käymässä ja ne laitan eteenpäin. Yhden ainoan kirjan kohdalla olen tähän mennessä harkinnut, että pidänkö sen itselläni, bookcrossing-kirjanhan saa halutessaan pitää.

    Monesti katselen kirjakaupasta mielenkiintoisia kirjoja, mutta lainaankin ne sitten kirjastosta, enkä osta. Tosin, tuleehan niitä kirjoja välilä ostettuakin...

    Ymmärrän hyvin, että halusit tilan tuntua, etkä pelkkiä kirjahyllyjä. Ei sitä kotiaan voi kirjahyllyillä täyttääkään. Kuulostaa kiehtovalta tuo olohuoneen vanhojen kirjojen hylly. Keittokirjahylly keittiössä olisi kyllä ihana.

    VastaaPoista