lauantai 3. joulukuuta 2011

Kultasaari

Tämä oli nyt peräkkäin toinen bookcrossing-kirja, joka yllätti minut. Pelkäsin, että Näyttelijätär, josta kirjoitin viime viikolla, olisi tylsä, mutta se olikin valtavan hyvä, samoin kävi Kultasaaren kohdalla.

Kultasaari on odottanut lukupinossani kesästä asti. Olen muutaman kerran selaillut ensimmäisiä sivuja, mutta en niiden perusteella osannut odottaa todella koukuttavaa tarinaa. Siihen, että pelkäsin kirjan olevan tylsä, vaikutti varmaan myös se, että kirjassa oli mitäänsanomattoman näköiset kannet.

Valitsin tämän islantilaisen Eínar Kárasonin kirjan luettavakseni, koska ne islantilaiset kirjat, jotka olen lukenut ja elokuvat, joita olen nähnyt, tuntuvat mukavan omintakeisilta. Olen pitänyt muun muassa Vigdís Grimsdóttirin kirjoista Kannastie 7 ja Metsän tyttö. Mietin olisiko Eínar Kárasoninkin kirja omintakeinen, tavallaan se oli.

Kirja kertoo Reykjavikissa Camp Thulen parakkikylässä asuvasta perheestä ja sijoittuu 1960-luvulle. Kirja on ilmestynyt alkukiellellä 1985, suomeksi 1991. Se on itsenäinen jatko-osa Pirunsaarelle, jota en ole lukenut.

Aluksi oli vaikea pysyä kärryillä kuka on mitäkin sukua kenellekin ja kuka on kuka, koska kirjassa käytetään henkilöistä sekä oikeita, että lempinimiä. Vanhaksi taloksi kutsutussa kivitalossa parakkikylän ympäröimänä asuvat povari Lína ja hänen miehensä kauppias Tommi. Heidän tyttärensä Gógó on päässyt naimisiin Amerikkaan, josta kaikki rikkaus ja muu aineellinen hyvä tulevat. Hän lähettää joka vuosi suuren paketin joululahjoja ja -koristeita, joita on niin paljon, että perhe jakaa ylimääräiset parakkikylän köyhille.

Línan ja Tommin lisäksi talossa asuvat Gógón aikuiset lapset Danni, Baddi ja Dollí. Danni on jättiläiskokoinen ja ujo mies, joka kirjoittaa päiväkirjaa vihkoihin pienessä komerohuoneessaan. Hän ja rauhallinen Tommi ovat hyvät ystävät. Baddi on kovis, joka haluaa olla aina paras kaikessa. Hän puhuu usein englantia, ovathan hän ja Danni-veli olleet Amerikassa. Baddilla on epämääräisiä ryyppykavereita, kuten rikollinen Kuuro-Grjóni, ja välillä juhlat ravistelevat koko vanhaa taloa. Sattuupa niinkin, että joskus jopa rauhallinen Tommi saa tarpeekseen. Baddi kuitenkin osaa, kun viitsii, ja päätyy lehden sivulle työnsankarina, sen ainoan kerran kun lähtee veljensä ja lankonsa mukaan rakentamaan lapsille koulua.

Vanhassa talossa asuu myös Dollín mies Grettir, jonka naisväki hälyttää vaikka keskellä päivää töistä kyyditsemään heitä ruumisautollaan, jos tarve on. Lisäksi talon asukkaisiin kuuluvat pariskunnan kolme lasta kaksoset Gillí ja Mundi sekä puujalkaa käyttävä Bóbó. Lapsista tosin kerrotaan harmittavan vähän.

Kirjan alkupuoli on hauska ja hauskoja tapahtumia sattuu myöhemminkin, mutta loppua kohti kirja hieman synkistyy. Perhe elää hyviä vuosia, vaikka välillä on aina huono sää ja muuttolinnutkin kirkuvat vihaansa kun ovat joutuneet tälle saarelle. Aineellista hyvää tuo Amerikassa asuva Gógó ja kauppias-Tommin lompakko, vaikka jälkimmäistä ei kukaan näytä ymmärtävänkään. Tommia itseään harmittaa kun kaikki ovat aina pyytämässä rahaa ja aikuiset lapset eivät muuta, eivätkä mene töihin.

Kirjan kerronta vei mukanaan. Olisin lukenut koko kirjan yhteen menoon, jos välillä ei olisi ollut pakko tehdä muuta. Perheen ja parakkikylän elämänmeno, hieman epätodelliset, mutta uskottavat tapahtumat ja persoonalliset henkilöt koukuttivat. Pidin harkitsevasta Tommista ja temperamenttisesta, taikauskoisesta Línasta, joka syytää ilmoille Jumalan sanaa ja manauksia ja uskoo kummituksiin ja peikkoihin. Lisäksi pidin paljon omassa rauhassaan viihtyvästä, suoraselkäisestä Dannista.

Monet kirjan henkilöt myös yllättivät ja heistä paljastui ominaisuuksia, joita ei osannut odottaa. Näin henkilöt todella elävästi mielessäni. Tuntui kuin olisin seissyt vieressä katselemassa tapahtumia. Pidin kirjasta paljon ja olisin mielelläni lukenut perheen vaiheista vielä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti