keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Hullun lailla

Löysin joulukuun bookcrossing-tapaamisesta Neil Hardwickin kirjan Hullun lailla. Kirja on julkaistu jo vuonna 1999, mutta eipä ole tullut aiemmin sitä luettua.

Kirjan aiheena on vakava masennus. Alunperin Hardwick kirjoitti kirjan vain psykiatrinsa luettavaksi osana kuntoutusohjelmaansa. Hänen kustantamossa työskentelevä ystävänsä oli kuitenkin sitä mieltä, että muutkin ihmiset saattaisivat olla kiinnostuneita kirjasta, joten Hardwick muokkasi siitä uuden version.

Onneksi tämä kirja julkaistiin, sillä on tärkeää, että masennuksesta puhutaan. Toivottavasti tällainen kirja herättäisi myös ne, jotka ovat sitä mieltä, että masentunut kyllä ihmeparantuisi, jos vain ottaisi itseään niskasta kiinni. (Vaikka toisaalta, tehoaako näin ajatteleviin ihmisiin mikään muu kuin omakohtainen kokemus?)

Tämä kirja oli aivan erilainen kertomus masennuksesta kuin kuvittelin. Odotin, että kirjassa olisi vatvottu kaiken toivottomuutta ja synkkyyttä, mutta sellainen kirja tämä ei ollut lainkaan. Kirjassa toki puhuttiin itseinhosta, tapahtumien tulkitsemisesta negatiivisessa valossa ja tulevaisuuden näkemisestä synkkänä, mutta paikoitellen kerronta oli jopa hauskaa ja itseironista. Hardwick muun muassa puhui Jumalan kertomista vitseistä ja siitä kuinka Jumala lakkasi kertomasta hänelle vitsejä. (Kirja ei kuitenkaan ollut uskonnollinen, sillä hänelle Jumala saattoi olla mikä tahansa "luonnonvoima".)

Somaattisten oireiden rajuus yllätti. Oli vapinaa, hengitysvaikeuksia, täydellistä voimattomuutta ja oksentelua. Ruoka ei pysynyt sisällä. Ensin lääkäri epäilikin fyysistä sairautta. Hardwick kävi lähellä kuolemaa jo pelkkien somaattisten oireiden takia, varsinkin kun sai masennuslääkkeistä vielä maksatulehduksen.

Kirja oli kertomus paitsi masennuksesta, myös yleensä elämästä ja Hardwickin työurasta. Tyyli oli hyvin tarkkanäköistä ja analysoivaa. Hardwick kertoi sairastumista edeltävästä vuodesta sekä siitä miten sairaus oireili jo pitkään ennen puhkeamistaan monin pienin oirein, joihin hän ei ollut osannut kiinnittää huomiota. Näitä oireita olivat muun muassa keskittymiskyvyn puute ja päätösten tekemisen vaikeus.

Tämä kirja ei ollut ahdistava. Synkkyyttä ja ahdistusta ei räjäytetty lukijan silmille, vaikka niistä kerrottiinkin. Rankasta aiheesta huolimatta oli hienoa lukea näin taitavasti kirjoitettu kirja.

Kirjan loppupuolella Hardwick kertoo, kuinka ajoi jouluaattona kolme ja puoli tuntia moottoritietä Lontooseen tekemään kohtausta, joka sittemmin jää pois koko tekeillä olevasta TV-ohjelmasta ja kuvataan uudestaan Suomessa. On huono ajokeli. Tulee viivytyksiä ja kaikki mahdollinen menee pieleen. Hardwick ei osaa suuttua herra Brownille, jonka piti järjestää kaikki ja joka ei kunnioita sovittua aikataulua, hän toivoo vain pääsevänsä mahdollisimman pian kotimatkalle. Hänestä tuntuu myöhemmin, että ilta symboloi koko hänen sairauttaan.

Kirjan loppusanoissa Hardwick toteaakin:

"Masentuneelle ihmiselle koko elämä alkaa tuntua siltä kuin ajaisi moottoritietä edestakaisin sillä aikaa kun kaikki muut viettävät joulua. Se on juuri niin merkityksetöntä, juuri niin uuvuttavaa, juuri niin mitätöntä. Sekä tuskallista. Ja lisäksi tuntee olevansa vain taakka lähimmilleen."

 Tuskinpa tuota voi paremmin sanoa.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:
Pihin naisen elämää
Rakkaus on koira helvetistä
Rakkaudesta kirjoihin

2 kommenttia:

  1. Heippa! Löysin juuri blogiisi ensimmäistä kertaa! Uusi blogi on aina hyvä löytö :) Olen ollut laillasi äitini kanssa jo silloin kun olin pieni lapsi kirjaston vakiasiakas, ja myös tänä päivänäkin välillä ihmettelen kuinka saan kannettua lainaamani kirjat kotiin :D Tervetuloa piipahtamaan minun uutukaisessa blogissa!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Tuulia ja kiitos kommentista. Onpa sinulla ulkoasultaan kaunis blogi. Täytyy tutustua blogiisi. Minäkin ihmettelen, että miten nämä kaikki kirjapinot päätyvät kotiini. :) Juuri tulin bookcrossing-miitistä...

    VastaaPoista