perjantai 17. helmikuuta 2012

Saniaislehdon salaisuudet

Luin vihdoinkin Kati Närhen uusimman, vuonna 2010 ilmestyneen, sarjakuva-albumin Saniaislehdon salaisuudet. Odotin, että kirja olisi ollut yksi pitkä tarina, mutta se koostuukin monesta lyhyestä kertomuksesta, jotka yhdessä muodostavat sen pitkän tarinan.

Kirjan päähenkilö on orpotyttö Agnes, joka asuu isoäitinsä kanssa. Agnes yrittää selvittää vanhempiensa kohtaloa, sillä hän on sinnikkäästi sitä mieltä, että heidän kuolemaansa liittyy jokin mysteeri. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa Agnes epämiellyttävä ihminen, mutta lopulta aloin hieman varautuneesti pitää hänestä, sillä hän näytti myös ottavan opikseen.


 
Agnesilla tuntuu olevan kummallinen kyky joutua mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin. Hän muun muassa päätyy työharjoitteluun alusvaatekauppaan ja näkee metsässä asioita, joita ei pitäisi. 

 Agnes löytää myös uuden ystävän, Julian. Rikkaasta perheestä oleva Julia ei minusta tuntunut heti aivan sellaiselta tytöltä, jonka Agnes voisi kelpuuttaa ystäväkseen. Julia on kiltti, Agnes ei. Julia leikkii tylsiä leikkejä, Agnes rajuja. Eroja on useita, mutta ystävyys syntyy. Juliaan tutustumisen myötä Agnes myös huomaa yllättäen pitävänsä oopperasta.


Agnesin isoäiti vaikuttaa melko erikoiselta tyypiltä. Hän rakastaa television musiikkiohjelmia ja on melkein aina iloinen. Tulee väkisinkin hyvälle tuulelle ja alkaa hymyilyttää, kun lukee tarinaa ”Sehän on isoäiti!” Isoäiti muun muassa herää aina iloisena, voi kun minäkin heräisin. Hän on tavallaan melko sulkeutunut, mutta samalla jotenkin anarkistinen. Isoäiti tuntuu ihmiseltä, jonka ei enää tarvitse ajatella mitä muut ajattelevat. Se on minusta ihailtavaa. Näyttää siltä, että Agnes ja isoäiti tulevat kohtalaisen hyvin toimeen, mutta heidän keskustelunsa kiinnittivät huomiota. Melko vähäsanaista heidän juttelunsa on, varsinkin Agnesin puolelta, mutta hänhän onkin teini.



Kirjan sininen ja musta värimaailma on kaunis. Vain paria kohtaa on korostettu keltaisella tai punaisella, joten uusi väri yllättää sitäkin enemmän. Toistan itseäni, mutta täytyy taas todeta, että piirrosjälki on ihanan selkeää. Kauniita yksityiskohtiakin on, kuten esimerkiksi seinätapetit.

Saniaislehdon salaisuudet oli mukava ja kiinnostava lukukokemus. Agnes haluaa tietää miten asiat ovat ja jopa vakoilee ihmisiä. Kuitenkin hän lopulta toteaa: ”Salaisuuksissa on se kumma juttu, että ne ovat hauskempia kun ne jäävät selvittämättä.” 


Saniaislehdon salaisuudet -albumista on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa: 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti