sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Minna Canthia sarjakuvina

Tässä pieni varaslähtö huomiseen Minna Canthin päivään. Luin syksyllä Minna Canthin Hannan ja yllätyin siitä kuinka modernia ja suvaitsevaista teksti oli sekä siitä, että Canth käsitteli aiheita, joista on vieläkin vaikeaa puhua, kuten alkoholismia ja masennusta. Lisäksi se teki vaikutuksen, että kerrottiin epäkohdista, mutta ketään ei kuitenkaan osoitettu sormella tai "demonisoitu". Tarkoitus on lukea jossain vaiheessa lisääkin Canthia.

Löysin sarjakuvakirjan Minna & miehet - Minna Canthia sarjakuvina aivan sattumalta kirjastosta. Täytyihän se lainata. Mietin ensin, että ehkä en saa kirjasta kaikkea irti, kun en ole lukenut Canthin alkuperäisiä tekstejä, joihin suurin osa sarjakuvista perustuu. No, ainahan voin lukea nämä sarjakuvat uudestaan sitten joskus, kun olen lukenut alkuperäiset tekstit.

Tämä sarjakuvakirja on siitä riemastuttava, että jokaisen sarjakuvan on piirtänyt eri henkilö. Piirrostyylit ovat hyvin erilaisia. Yksi sarjakuva voisi olla piirretty elokuva, toinen taas sarja vesivärimaalauksia.


Kirjan aloittaa Jyrki Nissisen piirtämä Köyhää kansaa, joka perustuu Canthin romaaniin Köyhää kansaa: kuvaus työväen elämästä. Sarjakuvan perheen äiti kulkee lippalakki päässä ja puhuu nykyaikaista slangia. Perhe kuitenkin asuu puutalossa, jota lämmittää takalla. Minusta tarinan olisi pitänyt ennemminkin sijoittua kerrostalolähiöön. Koska en tunne alkutekstiä, sarjakuva herätti joitakin kysymyksiä, kuten löysikö perheen isä sairaalle lapselle loppujen lopuksi lääkettä. Lisäksi sarjakuva tuntuu vähän siltä kuin siinä käytäisiin tarina läpi pikakelauksella, minkä toisaalta ymmärtää, jos lyhyeen tarinaan pitää tiivistää koko romaani.


Seuraavan sarjakuvan nimi on Epäluulo. Se perustuu Canthin samannimiseen novelliin. Sarjakuvan on piirtänyt Jyrki Heikkinen. Piirrosjälki on pehmeää ja unenomaista, mikä sopiikin tarinaan. Kertomuksen henkilöt ovat outoja olentoja, joilla on, jos oikein tulkitsin, lentävä laiva. Tekisi kovasti mieli lukea tämä novelli, sillä minulle jäi tämän sarjakuvan perusteella tarina vähän epäselväksi, varsinkin sen loppu.


Kirjan kolmas tarina on Jope Pitkäsen Kiss&Tell. Se kertoo sarjakuvapiirtäjästä, joka on rakastunut Minna Canthiin. Hän menee jälleen kerran Canthin syntymäpäivänä tervehtimään tämän patsasta. Aikaisemmin hän on joutunut puhumaan patsaalle yksinpuhelua saamatta vastausta, mutta tällä kertaa patsas onkin saanut kännykän ja puhetta riittää. Piirrosjälki on selkeää ja hilpeää, mutta itse tarina meni minulta vähän ohi.

 
Seuraava tarina on nimeltään Eräs Puijolla käynti. Reijo Kärkkäisen piirtämä sarjakuva perustuu Minna Canthin samannimiseen novelliin. Tässäkin sarjakuvassa piirrostyyli on taas virkistävän erilaista edelliseen tarinaan verrattuna. Sivuja ei ole jaettu ruutuihin, vaan sivulla saattaa olla yksi iso reunustamaton kuva ja pienempiä kuvia ympyröiden tai soikioiden sisällä. Tyyli on ilmavaa ja mukavaa lukea. Sinänsä minua ihmetytti tarinan päähenkilön, Ainan, pukeutuminen lyhyeeseen mekkoon, kun hänen vain valokuvissa esiintyvä mammansa oli selvästi 1800-luvun lopun tai 1900-luvun alun tyylisesti pukeutunut. Lisäksi ihmetytti miksi Ainan ystävää, jonka kanssa hän meni Puijolle, ei näkynyt lainkaan. Ihmettelin myös sitä lähtivätkö miehet oikeasti ajamaan tyttöjä takaa ja miksi Puijolle meno oli niin sopimatonta. Tästäkin pitäisi lukea alkuperäinen novelli.


Seuraava tarina on nimeltään Hemmo. Sen on piirtänyt Petteri Tikkanen ja se perustuu Canthin samannimiseen novelliin. Henkilöt ovat muurahaisia ja piirrosjälki on kuin piirretystä elokuvasta. Tämäkin oli hieno ja persoonallinen sarjakuvatoteutus. Minua jäi ihmetyttämään mistä sotilaiden vangiksi joutuneet lapset ilmestyivät.


Kirjan viimeinen sarjakuva on nimeltään Kuoleva lapsi. Sen on piirtänyt Pentti Otsamo ja sekin perustuu Canthin samannimiseen novelliin. Piirrosjälki on selkeää ja kaunista. Tunnelmaan sopivasti suurimmassa osassa kuvista tausta tai tekstipalkki on musta, paitsi niissä kuvissa, joissa lapsi kuvittelee taivasta. Tämän takia syntyy kontrasti taivaan ja maan välillä. Tarinan toiseksi viimeisen sivun ruutu on koko kirjan kannessa. Jostain syystä tarina tuntuu melko lohdulliselta, vaikka aihe onkin äärimmäisen synkkä.

Tästä kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Mari A:n kirjablogi
Kirsin kirjanurkka
Kirjava kukko
Outoja Opuksia
Koko lailla kirjallisesti

2 kommenttia:

  1. Hih, tosiaan samanlainen varaslähtö Minna Canthin päivään! Minäkään en ollut lukenut kaikkia tämän sarjakuvateoksen alkutekstejä, niin että moni juttu meni varmaan ohikin. Pidin kirjasta silti, erityisesti tuosta monipuolisuudesta, monta kertojaa ja monta tarinaa. Pitäisi tosiaan ottaa joskus uusintaluku niin, että lukisi ensin Canthin tekstin.

    Hyvin kuvailtu Canthin Hannaa ja muutakin tyyliä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentista, Jenni ja kiitos kehuista. Varmaan ymmärtäisi nämä sarjakuvat paremmin, jos olisi lukenut alkuperäisen tekstin. Samoin olisi kiva tietää mitä alkuperäisestä tekstistä on poimittu mukaan ja mitä muutettu tai jätetty pois. Aioin lukea tämän joskus uudestaan.

    VastaaPoista