sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Salainen puutarha

Frances Hodgson Burnetin Salainen puutarha on kirja, jonka olen halunut lukea jo kauan. Näin vuosia sitten kirjasta tehdyn elokuvan, mutta itse kirja on jäänyt jostain syystä aiemmin lukematta. Nyt kun kirjoitan tätä, minusta tuntuu, että kirjan tarina on niin suuri ja viisas, että mitkään sanat eivät riitä.

Kun ajatukset ovat muutenkin koko ajan keväässä ja kasvimaalla, on vaikea kuvitella, että mistään muusta kirjasta voisi innostua tätä enemmän. Oli ihanaa lukea tämä nimen omaan keväällä. Kirjan tarina lienee monille tuttu: orvoksi jäänyt, hemmoteltu ja kiukkuinen Mary lähetetään Intiasta Englantiin setänsä luo. Häntä on ollut paapomassa lastenhoitaja, aya, ja joukko palvelijoita, jotka eivät uskalla sanoa tytölle vastaan. Maryn isä on aina kiireinen ja äiti käy mielummin juhlissa kuin on lapsensa kanssa. Moni ei edes tiedä, että Maryn vanhemmilla on lapsi.


Mary ei pidä kenestäkään, eikä jaksa kiinnostua mistään. Englannissa hänet viedään nummen keskelle, puutarhojen ympäröimään Misselthwaiten kartanoon, joka on synkkä paikka. Mary on sairaalloinen, kärsimätön ja kiukkuinen. Sanotaan, että Misselthwaiten kartanossa hän ei anakaan tule paremmaksi. Maryn setä, Archibald Craven, on eristäytynyt omaan asuinsiipeensä. Kerrotaan, että hänellä on kyttyräselkä, eikä hän halua tavata ketään, vanhaa palvelijaa lukuun ottamatta. Hän on paljon poissa ja suree yhä kymmenen vuotta sitten kuollutta vaimoaan. Marylle sanotaan, että setä tuskin haluaa edes tavata häntä. 


Englannissa Marya kohtaa uusi todellisuus. Hän tapaa herttaisen sisäkön Marthan, jonka tarinoista kiinnostuu tahtomattaankin. Martha kertoo perheensä elämästä nummella, pienessä mökissä, monilapsisen perheen köyhyydestä ja sinnikkäästä äidistään. Mary alkaa huomaamattaan pitää Marthasta ja tämän äidistä, mutta kaikkein kiehtovimmalta hänestä kuulostaa Dickon, Marthan veli, joka osaa lumota eläimiä. Poika ottaa orpoja, loukkaantuneita elämiä hoiviinsa ja viettää kaiket päivät nummella. Mary puolestaan vihaa nummea, vaikka ei ole siellä koskaan käynytkään.


Koska Mary ei saa kulkea ympäri suurta taloa "nuuskimassa", kuten kartanon taloudenhoitaja rouva Medlock, sanoo, hän lähtee ulos puutarhoihin. Siellä hän tapaa punarinnan ja äreän puutarhurin Ben Weatherstafin, joka kuitenkin alkaa hymyillä, kun tulee puhe miehen siivekkäästä ystävästä. Mary huomaa ensimmäistä kertaa pitävänsä jostakusta, sillä hän pitää punarinnasta ja lintu pitää hänestä. Yleensä Marysta ei pidä kukaan ja häntä pidetään mahdottomana lapsena.


Marthalta Mary kuulee lukitusta puutarhasta. Kun Maryn sedän, Archibald Cravenin, vaimo kuoli, hän lukitsi vaimonsa lempipuutarhan oven ja hautasi avaimen. Kukaan ei tiedä mihin avain on haudattu tai missä ovi on. Puutarha on ollut oman onnensa nojassa kymmenen vuotta. Mary viehättyy puutarhasta ja aikoo etsiä avaimen, varsinkin kun näyttää siltä, että suljettu puutarha on sen muurin takana, jonne punarinta aina lentää.


Kartanossa on muitakin kummallisia asioita, kuten itku, jonka Mary on varma kuulevansa, vaikka Martha sanookin sen olevan vain tuulen ujellusta.


Halusin lukea kauniin kertomuksen ja sellainen tämä on. Kirja, jonka löysin aivan sattumalta kirjakaupasta, on kaunis myös ulkoasultaan. Se on täynnä Inga Mooren upeita kuvia. Ensin puutarha on talvisen harmaa ja puut lehdettömiä, mutta vähitellen kukat ja muut kasvit heräävät loistoonsa. Lapset on piirretty kaunin herkästi ja heidän lisäkseen sivuilla seikkailevat monet metsän eläimet. Kuvat ovat uskomattoman pikkutarkkoja ja hienoja. Tuntuu, että noihin puutarhoihin haluaisin itsekin päästä kulkemaan.


Minulle oli yllätys, että tämä kirja oli julkaistu jo 1911. Sekin yllätti positiivisesti kuinka paljon tarinassa kerrottiin puutarhanhoidosta. Oli ehkä parempi lukea tämä aikuisena kuin lapsena, sillä luulen, että lapsena olisin saattanut pitää tätä jopa paikoitellen tylsänä ja tämä olisi saattanut kuulua niihin kirjoihin, joita en ihan olisi ymmärtänyt.


Tuntuu, että puutarha on symboli. Se uinuu talvisen alastomana ja hylättynä, kunnes kevät ja lapset herättävät sen eloon. Samalla kun puutarha alkaa kukoistaa, se parantaa hoitajansa. Salainen puutarha on tarina ystävyydestä ja ennen kaikkea toivosta. Se on tarina, joka ilahduttaa ja voimaannuttaa. 


Tästä kirjasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:

10 kirjaa lapsuudesta
Saran Kirjat
Luetut, lukemattomat
K-blogi - koko lailla kirjallisesti
Vinttikamarissa
Rakkaus kirjoihin
Kirjava kukko
Jotain muuta kuin elämää
Lumiomena: Kirjoja ja haaveilua 

6 kommenttia:

  1. Annika, tämä kirja on vaikuttanut elämääni ehkä eniten. Luin tämän vähän liian monta kertaa lapsena ja silloin syttyi jo ajatus, että kerran minulla on vielä suuri oma salainen puutarha. Kaikki se toteutui, paitsi,e ttä puutarhasta tulikin kuuluisa;-)

    Näin tämän kuvatetun teoksen kaupassa ja kahdesti tämä on ollut jo kädessäni. Ehkä se kolmannella kerralla lähtee mukaani...

    Hienoa, että kirjoitat tästä♥

    VastaaPoista
  2. PS. Ja filmi tästä kirjasta minulla on kahdelta eri tekijältä;-)

    VastaaPoista
  3. Luin Burnettin Pikku prinsessan ja siinä tyttö tuli myös Intiasta Englantiin, vaikka loppujuoni oli erilainen, harkitsen tämänkin lukemista, jos vain löydän :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista Leena ja Jokke.

    Leena, mitä olen nähnyt kuvia, niin se puutarhasi on ihana ja kaunis. Se voisi olla salainen puutarha. Minä olen nähnyt sen uudemman elokuvan, vanhempaa elokuvaversiota en ole nähnyt.

    Jokke, kannattaa lukea. Minulla on pikku prinsessa vielä lukematta. Luin kirjasta netissä ja juoni kuulosti tutulta. Onkohan siitä tehty elokuva, jossa Shirley Temple näyttelee pääosaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti juuri Shirley Temple, en ole katsonut filmiä, enkä Shirley Templen filmejä, muistaakseni oli aikuisena toisella uralla?

      Poista
  5. Tarkistin. Oli se Shirley Temple. Aikuisena hän työskenteli mm. diplomaattina.

    VastaaPoista