lauantai 3. maaliskuuta 2012

Sudentaival

Luin syyskuussa Åsa Larssonin vuonna 2003 Ruotsissa ilmestyneen esikoiskirjan Aurinkomyrsky. Vasta nyt sain tartuttua hänen toiseen, vuonna 2004, ilmestyneeseen kirjaansa Sudentaival. Se on itsenäinen jatko-osa Aurinkomyrskylle. Pääosassa on myös tässä kirjassa Kiirunasta, Ruotsin Lapista, kotoisin oleva juristi Rebecka Martinsson.

Aurinkomyrsky on vieläkin mielessäni voimakkaana lukukokemuksena, kirjana, jossa auringossa myrskysi, revontulet räiskyivät ja pakkanen paukkui. Odotin tietysti myös Sudentaival-kirjalta paljon ja se jäi ehkä siksi hieman laimeaksi ja hailakaksi lukukokemukseksi. Jos, en olisi odottanut mitään, kokemus olisi saattanut olla toinen. (Amma muuten kirjoitti juuri vähän aikaa sitten blogissaan hyvin ennakko-odotusten vaikutuksesta lukemiseen.)


Kirjan alussa en tahtonut uskoa silmiäni. Aurinkomyrsky alkaa siitä, kun kuuluisa maallikkosaarnaaja löydetään murhattuna kirkosta, Sudentaipaleen alussa taas kirkosta löytyi murhattuna naispappi. Kyseessä oli eri seurakunta ja kirkko, mutta lähtöasetelma oli sama. Suhtauduin ensin hieman epäillen siihen, että voiko tämä tarina toimia, miksi tähän kirjaan oli valittu niin samantapainen rikos?


Osa kirjan henkilöistä on jo Aurinkomyrskystä tuttuja, kuten poliisit Anna-Maria Mella ja Sven-Erik Stålnacke, joista ei voi olla pitämättä. Vaikka kummankin kirjan alku on melko samantapainen, Sudentaival ei kuitenkaan enimmäkseen ole Aurinkomyrskyä toistava tarina. Tapahtumat sijoittuvat suureksi osaksi Poikkijärvi-nimiseen kuvitteelliseen kylään. Lukija saa tutustua aivan uusiin henkilöihin, kuten kapakkaa pitävään Mickeen, kokkina ja tarjoilijana työskentelevään Mimmiin ja Mimmin äitiin Lisaan. Lisäksi yksi keskeisistä henkilöistä on entisen poliisin, Lars-Gunnarin, kehitysvammainen poika, Nalle. Myös murhattu pappi, Mildred, nousee kuolemastaan huolimatta läheksi yhdeksi päähenkilöistä.


Tässäkin kirjassa uskonto on läsnä, mutta vaikka kirjassa kerrotaan paljon paikallisesta seurakunnasta ja Mildredin työkavereista Stefan Wikström-nimisestä papista ja kirkkoherra Bertil Stenssonista, uskonto ei nouse yhtä keskeiseen osaan kuin Aurinkomyrskyssä. Tässäkin kirjassa muistellaan Rebeckan menneisyyttä, mutta tällä kertaa enemmän hänen vanhempiaan ja varhaisempaa lapsuuttaan, eikä Aurinkomyrskyn tapaan nuoruutta ja mukana oloa lähetyskirkon toiminnassa. Aurinkomyrskyn tapahtumiin viitataan kyllä muuten yhtenään ja väistämättä.


Olen yrittänyt olla tässä blogissani paljastamatta liikaa kirjojen juonista. Monesti tuntuu, että olisi hyvä, jos osan tekstistä voisi piilottaa linkin taakse ja kirjoittaa linkkiin varoituksen, että "tästä aukeaa teksti, joka sisältää juonipaljastuksia". Kun tätä ei (tietääkseni) voi tehdä, totean vain ympäripyöreästi kirjan lopusta, että minusta se oli jo hieman liikaa.


Henkilöt ja tapahtumapaikat on kuvattu taidokkaasti, mutta Aurinkomyrskyn tunnelmaa ei minusta kirjassa tavoiteta. Henkilöistä jäivät parhaiten mieleen sydämellinen Nalle, mustavalkoinen ja kiivas Mildred ja kuoreensa vetäytynyt Lisa. Mildred tuntuu tavallaan ihailtavalta, mutta samalla raivostuttavalta, jopa pelottavalta ihmiseltä. Hän alkaa heti toimia kun huomaa epäkohdan ja täydellisellä diplomatian puutteellaan suututtaa monet. Häntä vihataan ja rakastetaan, mutta hän saa paljon aikaan, eikä tingi periaatteistaan. En ehkä itse haluaisi olla hänen kaltaisensa ihmisen kanssa tekemisissä, mutta hänen tarmoaan ja rohkeuttaan ei voi kuin ihailla.


Sudentaival on hyvä perusdekkari, jonka lukee mielellään, vaikka tarinassa jonkin verran toistetaankin jo Aurinkomyrskyssä käytettyjä juonikuvioita.
Aurinkomyrskyä muistuttava alku ei lopulta haitannut. Alun epäuskon jälkeen tarina vei mennessään ja kirja loppui melkein liian nopeasti. Ehdottomasti aion lukea jossain vaiheessa myös Åsa Larssonin seuraavat kirjat.

(Luin juuri Otavan sivuilta, että tänä vuonna on ilmestymässä suomeksi Åsa Larssonin viides kirja nimeltä Uhrilahja.) 


Sudentaival-kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Luetut 2006-2011 
Kirjamaa 
Saagan lukublogi

4 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus :)

    Olen lukenut Åsa Larssonin kaikki? (4)suomennetut teokset, ja tämä Sudentaival on minusta huonoin, siinä siloitellaan Auringonmyrskyn ylilyönnit. Musta polku kolmas kirja on kiintoisa, samoin kuin Kunnes vihasi asettuu, molemmissa on jotain uutta.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että Larssonilta on tulossa uusi kirja, sillä olen jo odotellutkin! Minä olen Jokken tavoin lukenut koko sarjan, ja olen samaa mieltä, että tämä on nelikon heikoin osa. Mustassa polussa on uusi asetelma, ja Kunnes vihasi asettuu alkaa varmaan hyytävimmällä kohtauksella ikinä! Tosin hieman paheksun sitä, että asianaja ja poliisi tekevät tutkimuksia jonkun unen perusteella :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan Kirsiä, Åsa Larssonilla on ovela tyyli, ja luulen, että hän jakaa lukijat pitäjiin ja niihin, jotka eivät niin pidä. Minusta neloskirjan hyytävä lähtökohta kääntyi minusta eduksi, mutta varsinkin kolmoskirjan nimi ja sen selitys löivät minut ällikällä. Åsa tosiaan käyttää enteitä ja unia teoksissaan.

      Poista
  3. Kiitos kommenteista Jokke ja Kirsi. Oli mukava kuulla mitä mieltä olette Åsa Larssonin kirjoista. En ole vielä lukenut kolmatta ja neljättä kirjaa, joten odotan niiden lukemista mielenkiinnolla, varsinkin kommenttienne jälkeen. Mukava kuulla, että ne olivat parempia kuin Sudentaival. Sekään ei ollut huono, mutta jotenkin sen luettuani pelkäsin, että sarja lopahtaa ja alkaa toistaa itseään. Kommenteistanne päätellen niin ei onneksi käy. Täytyy tehdä taas retki kirjastoon...

    VastaaPoista