lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tarhapäivä

Luin helmikuussa Eve Hietamiehen kirjan Yösyöttö, jossa isä jää yksin hoitamaan vauvaa vaimon sairastuttua psyykkisesti. Minulla oli epäilyksiä ja ennakkoluuloja kirjan suhteen, mutta otin sen bookcrossing-tapaamisesta kun sitä niin kovasti siellä kehuttiin. Pidin kirjasta valtavasti ja onneksi kuulin, että siitä on tulossa tänä keväänä jatko-osa.

Täytyihän Tarhapäivä sitten ostaa, kun ei sitä vielä kirjastostakaan saanut. Minulla oli Tarhapäivän suhteenkin ennakkoluuloja. Mietin voiko jatko-osa olla enää hyvä ja tarina kantaa. Epäilykseni katosivat pian, sillä tarina tempaisi tässäkin kirjassa heti mukaansa. En tajua mikä lapsiperheen tavallisissa arkisissa tapahtumissa on näin kauhean koukuttavaa.

Tarhapäivä-kirjassa Yösyötön vauva, Paavo, on jo viisivuotias ja asuu yhä kaksin isänsä Antin kanssa. Kirjassa on paljon jo ensimmäisestä kirjasta tuttuja henkilöitä, kuten Antin ystävä Enni ja tämän Terttu-tytär, Reposten perhe, osa Jönnin leikkipuiston naisista sekä tietysti Antin isä ja veli.

Antti on jo tottunut arkeen Paavo-poikansa kanssa. Hän ei enää ole paniikissa oleva isä, joka ihmettelee mistä saa ostaa äidinmaitoa. Tähän kirjaan on kuitenkin keksitty hyvä, pienen perheen elämän sekoittava, perusidea, kun Ennin tytär Terttu joutuu olosuhteiden pakosta Antin ja Paavon luo asumaan. Nyt Antti on yhtä pihalla, kun aikoinaan Paavon kanssa, sillä hän ei tiedä pikkutytöistä mitään. Mikä ihme on mansikkamekko tai se valkoinen kissan naama? Miksi pilkkusukkahousujen kanssa voi laittaa vain pörröpampulat? Onko pinkkiä tosiaan monta eri sävyä?

Monia asioita on tietysti liioiteltu ja kärjistetty. Se onkin osa kirjan hauskuutta, kun Antti joutuu tilanteeseen, jossa ei lainkaan tiedä mistä puhutaan, kuten Yösyöttö-kirjassa, jossa hän halusi ostaa kuukuppeja, kun kupit olivat kotona vähissä. (Hän ei siis tiennyt mitä kuukupit ovat.) Monta kertaa nauroin niin Yösyöttö- kuin tätäkin kirjaa lukiessani ääneen ja kerroin kirjan hauskoja juttuja kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Jossain vaiheessa tosin alkoi hieman ärsyttää Antin tietämättömyys ja se tuntui välillä jopa epäuskottavalta. Hänhän toimittajana tiesi vaikka mitä asioita, mutta ei muka esimerkiksi sitä, että ripuloivalle vauvalle ei saa antaa maitoa, sehän on yleistietoa.

Toinen asia, joka ärsytti, oli se miten Antin kehitysvammaisesta veljestä, Jannesta, välillä kirjoitettiin. Hänen aivojaan sanottiin maapähkinäaivoiksi tai joksikin sen tapaisiksi, ehkä herne, en muista sanatarkasti. Se oli tietysti Antin ajattelua, mutta minusta vähän epäasiallista.

Kirjan parasta antia oli paitsi huumori, myös sanallinen tykitys. Kuten esimerkiksi:

"Mitä minä tahdoin?"

"Kovia ääniä, raudoitettua betonia, lujuuslaskelmia, iskuporakoneita, grillikylkeä, pornoa, öljynporauslauttoja, rautakankia, panssaritorjuntaa, nyrkkeilyä, munasyndejä."

------

"Sen sijaan sain osakseni pinnejä, pompuloita, prinsessoja, perhosia, hileitä, hamstereita mekoilla sekä hamstereita ilman mekkoja. Ballerinoja, tukkapantoja, korvakoruja, pitsiä, nauhoja,rusetteja, pupuja, poneja, keijuja, enkeleitä, pilkkuja, ruutuja, raitoja, sydämiä, oravia ja oravia, joissa on sydämiä."

Täytyy sanoa, että pidin tästä kirjasta yhtä paljon kuin Yösyötöstä. Tarina kantoi epäilyistäni huolimatta myös jatko-osan verran, olisin jopa halunut lukea vielä lisää.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

9 kommenttia:

  1. Kiitokset linkityksestä! Minä pidin tästä jopa enemmän kuin Yösyötöstä tai oikeastaan nämä jotenkin muodostivat lopulta mielessä yhden ison hienon lukukokemuksen, Antin ja Paavon tarina.

    VastaaPoista
  2. Hih, oli pakko tulla vielä kommentoimaan, sillä näköjään kommentoimme yhtä aikaa toistemme blogeigin tätä Tarhapäivää :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista, Susa. Hauska yhteensattuma. :) Oli pakko lukea oman tekstin kirjoittamisen jälkeen mitä muut olivat kirjasta kirjoittaneet. Näköjään kaikki ovat tähän mennessä siitä tykänneet.

    VastaaPoista
  4. Oi kun mielenkiintoinen blogilöytö! Täytyy tulla tänne ajan kanssa lukemaan :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon kommentista Rachelle. Tervetuloa.

    VastaaPoista
  6. En minäkään tiennyt mitä kuukupit ovat, enkä tiedä vieläkään. Mutta molemmistä kirjoista pidin oikein kunnolla - niin mieslukija kuin olenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Matti. Mukava kuulla, että pidit kirjoista. Mietin niitä lukiessani, että kun päähenkilönä on mies, mutta kirja on naisen kirjoittama, niin mitenhän mieslukija kokisi asian, olisiko kirja uskottava.

      Poista
  7. Hei Annika, minäkin luin juuri nämä molemmat putkeen ja pidin tosi paljon. Liitänkin tän sun jutun omaani. Hyviä huomiota nuo ärsytykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Kirjanainen. Täytyykin käydä paremmalla ajalla lukemassa mitä olet kirjoista blogissasi kirjoittanut.

      Poista