maanantai 23. huhtikuuta 2012

Köyhää kansaa

Luin Minna Canthin Köyhää kansaa jo lähemmäs pari viikkoa sitten, mutta on ollut niin kiire, että en ole ehtinyt siitä vielä mitään kirjoittaa.

Kuten Työmiehen vaimo, myös Köyhää kansaa on synkkää luettavaa. Työmiehen vaimossa nostettiin esiin epäkohtia naisen asemassa, kuten riippuvaisuus miehestä, kun nainen ei saanut hallita omaa omaisuuttaan. Vaikka Köyhää kansaa -teoksen päähenkilönä on nainen, tässä tarinassa tuodaan esiin myös miehiä koskeva epäkohta: köyhyys. 

Köyhää kansaa kertoo rutiköyhästä perheestä. Perheen äiti Mari on väsynyt, koska on valvonut sairaan lapsen, Annin, kehdon äärellä. Perheen isä, jota kutsutaan vain sukunimellä Holpainen, on työtön. Mari kertoo, että Holpainen on kunnon mies, jos saa penninkin, käyttää sen perheensä hyväksi, eikä käytä viinaan. Mies on kuitenkin hidas ja muut nappaavat työpaikat hänen nenänsä edestä. Ajat ovat huonot ja töitä etsiviä paljon.

Apunaan Marilla on Hellu (Helena), joka on vasta 8-vuotias. Koska perheellä ei tahdo olla edes ruokaa, Hellu joutuu käymään kerjuulla. Ainoat, jotka perheessä ovat huolettomia, ovat Hellun pikkuveljet. Hekin tosin kärsivät nälästä ja varastavat leivän nälkäänsä.

Mari jaksaa kaikesta huolesta huolimatta auttaa vielä muitakin. Hän tapaa kadulla väsyneen naisen, jonka vammaista lasta hän kantaa jonkin matkaa. Marille on juuri kieltäydytty myymästä jauhoja velaksi, eikä kotona ole ruokaa. Hänen tapaamallaan naisella menee yhtä huonosti. Kohtaus on riipaiseva ja sen lukeminen saa melkein itkemään.

Lopulta Mari romahtaa henkisesti väsymyksestä ja huolesta. Hän kuvittelee yön pimeinä tunteina lastensa lohdutonta tulevaisuutta. Minusta Marin nopea sairastuminen tuntui hieman epäuskottavalta, mutta en silti ihmettele yhtään, että kävi niin kuin kävi.

Tuntui kummalta, että Marille saatiin heti lääkäri, mutta Anni-vauvan lääkäriin saaminen oli melko vaikeaa. Holpainen päättää viedä Marin Harjulaan, sillä hänen on päästävä etsimään töitä, eikä hän voi huolehtia kotona vaimosta. Harjulassa Maria odottaa kammottava, pimeä koppi. Harjula oli oikeasti olemassa ja sen huonoista oloista puhutiin niihin aikoihin, kun Minna Canth kirjoitti Köyhää kansaa 1886.

Tuntui hieman oudolta, että Holpainen noin vain suostui viemään vaimonsa kamaliin oloihin, mutta toisaalta mitä muita vaihtoehtoja hänellä oli, sitä paitsi vuokraisäntä ottai asian puheeksi. Holpainen myös näki Harjulan työmaaltaan, kun vihdoin pääsi töihin, sekin työ oli raskasta ja alipalkattua. Monesti hän katseli surullisena Harjulaan päin. Lapset joutuivat selviytymään yksin. Perheen tulevaisuus vaikutti todella lohduttomalta. Mietin mihin he menevät, sitten kun vuokraisäntä häätää, kun Holpaisen palkka ei riitä vuokraan.

Köyhää kansaa laittoi  todellakin ajattelemaan köyhien ihmisten elämää. Valitettavasti teksti on yhä ajankohtainen, vaikka monet asiat ovatkin parantuneet. Työttömyys, mielenterveysongelmat ja lapsiperheiden rahapula on yhä arkipäivää nyky-Suomessakin. Vaikka lapsikuoleisuus onkin Suomessa harvinaista, eikä kukaan kai yleensä nälkäänkään kuole, Marin perheen tarina on sellaisenaan yhä arkea monessa kehitysmaassa.

Papin ja lääkärin käymä keskustelu oli mielenkiintoinen. Lääkäri kyseenalaisti muun muassa uskonnon kaksinaismoraalin: sanotaan rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, mutta mennä sotaan tappamaan sitä samaa lähimmäistä ja siunataan aseet.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa: 

Nannan kirjakimara
Mitä tuli luettua 
Kirjainten virrassa 
Booking it some more

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Työmiehen vaimo

Tämä on vasta toinen lukemani Minna Canthin teos. Viime syksynä luin Hannan aivan sattumalta, sillä se oli yksi klassikoista, joita saa ladata ilmaiseksi sähköisenä kirjana. Ihastuin Minna Canthin moderniin ja suvaitsevaiseen kirjoitustyyliin ja päätin joskus lukea lisää.

Latasin nyt muutamia hänen teoksiaan lukulaitteelle, niiden mukana tämän Työmiehen vaimo -näytelmän, joka on ilmestynyt 1885. Näytelmä oli 57-sivuisena nopea lukea. Ei voi muuta sanoa kuin olipa raju lukukokemus. Näytelmässä kritisoitiin alkoholinkäyttöä sekä sitä, että vaimo ei saa hallita omaa omaisuuttaan. Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1889, säädettiinkin laki, että naimisissa oleva nainen saa hallita omaisuuttaan ja ansiotulojaan.


Minusta on vaikea kirjoittaa tästä näytelmästä paljastamatta sen juonta, joten älä lue tätä, jos et halua tietää mitään näytelmän tapahtumista.


Näytelmä alkaa Johannan ja Riston häistä. Johanna haetuttaa sisään Kertun, jota kutsutaan pilkkanimellä Homsantuu, sillä hänen äitinsä on mustalainen. Kerttu ei haluaisi tulla sisään ja pian käy ilmi, että Risto on narrannut Kerttua ja uskotellut tälle, että aikoo mennä tämän kanssa naimisiin, antanut kihlasormuksenkin. Johannan hääilo loppuu siihen. Johannan ystävä Vappu on sitä mieltä, että Johannan pitäisi erota ja tämä voi tulla aluksi hänen luoksensa asumaan. Muut naiset sanovat, ettei tule kuuloonkaan, Ristokin antaa Johannalle hänen suuttumisensa anteeksi, sitä ei moni mies tekisi. Olin, että anteeksi mitä, kenen tässä kuuluisikaan pyytää anteeksi.


Jo häissä Risto leuhkii kuinka hänellä on Johannan pankkikirja. Johanna on kymmenen vuoden aikana kerännyt rahaa säästöön. On sanomattakin selvää miten käy, Risto tietysti juo Johannan rahat. Hän vielä kehtaa torilla vaatia vaimonsa viimeisen markan viinaan, vaikka vaimo yrittää selittää, että hän on ansainnut sen sukkia kutomalla, kolmen päivän työllä, ja lapsi kuolee kotona nälkään. Huonosti kävisi, ellei Vappu auttaisi.


Lopulta Risto jopa varastaa ryyppykaverinsa Topon, kanssa Johannan eräälle rouvalle kutoman kankaan ja varkaus menee Johannan syyksi. Hän on hädissään, eikä kehtaa kertoa mitä hänen miehensä on tehnyt, eikä hieno rouva miehineen ja ystävineen häntä edes halua kuunnella. Johannaa aletaan syyttää jopa prostituoiduksi ja huonoksi äidiksi, sillä hän on lainannut rahaa kankaan maksamiseen Yrjöltä, joka on aikoinaan ollut rakastunut Johannaan. Kaiken olisi loppujen lopuksi voinut selvittää ja korjata, mutta Johannan voimat loppuvat ja hän sairastuu ja kuolee.


Risto ei vaimonsa ahdinkoa ole näkemässä, eikä muutenkaan sitä ymmärrä. Hänelle tuntuu olevan tärkeintä saada istua anniskelussa ja juoda viinaa. Lisää rahaa saadakseen hän jopa huiputtaa uudestaan Kerttua ja lähtee kankaan varastamisen jälkeen tämän matkaan. Kerttu on tällä välin löytänyt kauan kadoksissa olleen sukunsa. Hänet on aikoinaan viety väkisin äidiltään, mutta sattumalta hän saa tavata mummonsa ja enonsa perheineen.


Mummo suuttuu, kun hän kuulee miten Risto on Kerttua pettänyt. Hän syyttää kristittyjä tekopyhiksi, kun he käyvät kirkossa, mutta saavat kuitenkin mielestään tehdä mitä tahansa. Tarvitaan mummon kaltainen ulkopuolinen, joka uskaltaa sanoa totuuden.


Oli aika masentavaa lukea tätä näytelmää. Tuntuu, että ainoat kunnon miehet olivat Yrjö, jonka kanssa Johannan olisi tietysti pitänyt mennä naimisiin sekä Hagert, Kertun veli. No, montaa miestä ei kyllä näytelmässä esiinnykään, paitsi hääkohtauksessa, ja tietysti henkilöt ovat kärjistettyjä, että näytelmän sanoma tulisi selväksi.


Riston asenne ihmetyttää. Hän tuntuu olevan enimmäkseen aivan selvinpäin, mutta ei silti ymmärrä kuinka huono hänen perheensä tilanne on. Hän jättää kaiken, jopa perheen elatuksen, vaimonsa tehtäväksi, eikä ole yhtään kiinnostunut pojastaan. No, onhan näitä tällaisia perheenisiä nykyäänkin, jotka vain menevät kaveriensa kanssa ulos pitämään hauskaa ja jättävät kaiken perheestä huolehtimisen vaimolleen.


Kaiken huippu on, että myös monet näytelmän naiset puolustavat Ristoa. Kankaan varkauden nähnyt Leena-Kaisakin vain toteaa Johannalle, että kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat. Hän myös suorastaan syyttää Johannaa siitä, että tämä ei ehdi huolehtia hengellisestä elämästään tarpeeksi. Siis, rättiväsyneen ja nälkää näkevän, lapsestaan huolissaan olevan äidin, pitäisi vielä keskittyä enemmän hengelliseen elämään! Tosin kyllä samainen Leena-Kaisa myöhemmin toteaa Ristolle, että pahasti teit kun vaimosi jätit.


Risto antaa poikansa kasvattilapseksi vaimonsa ystävälle, Vapulle, ja on sitä mieltä, ettei kuollutta vaimoa kannata jäädä suremaan. Hän aikoo jopa lähteä kosimaan Vappua. Asiat kuitenkin kärjistyvät niin pitkälle, että Riston toistamiseen jättämä Kerttu yrittää tappaa Riston. Valitettavasti Risto pelastuu. Sanon valitettavasti, sillä niin paljon inhosin Ristoa, vaikka näytelmän juonen kannalta ei olisikaan ollut hyvä, jos Risto olisi kuollut.


Risto on aidosti hämmästynyt, kun suorasanainen Vappu syyttää häntä kahden naisen, Johannan ja Kertun, elämän tuhoamisesta. Risto vain toteaa, että ei kukaan käskenyt Kertun tulla häntä tappamaan. Ei käskenyt, mutta kuka oikeutti Riston käytöksen. Hänelle Kerttu ei ollut minkään arvoinen, eikä Johannakaan juuri sen arvokkaampi, varsinkin kun vaimon rahat oli käytetty. Johanna tuntui olevan hänelle lähinnä rahanhankkija, josta ei tarvinnut piitata sen enempää.


Tuntuu, että ainoa, joka ehkä vähän oppii jotain, on Toppo, Riston ryyppykaveri, joka taitaa ymmärtää Vapun sanat ja säälii Kerttua. Risto sen sijaan haluaa lähteä anniskeluun. 

Mielenkiintoinen kirjoitus YLE:n sivuilla - 10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa
TYÖmiehen vaimo vai työmiehen VAIMO? - Blogikirjoitus edelliseen liittyen

Työmiehen vaimo -näytelmästä on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Äiti

Löysin Hannu Mäkelän kirjan Äiti bookcrossing-tapaamisesta. Tämä taisi olla ensimmäinen lukemani Hannu Mäkelän kirja, vaikka taisin joskus lapsena yrittää lukea Herra Huuta. Muistelen, että Herra Huu olisi ollut mielestäni jotenkin outo ja kirja jäänyt kesken.

Tässä kirjassa Mäkelä kertoo äitinsä viimeisistä elinkuukausista. Syyskuussa 1992 kirjailija oli juuri palannut kotiin mökiltään, kun hän sai puhelun siskoltaan Anjalta. Sisko kertoi, että Hannua oli yritetty tavoittaa, sillä äiti tekee kuolemaa.


Sisarukset istuvat äitinsä vuoteen vierellä ja äiti sinnittelee. Päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi. Sairaalakäynneistä tulee osa Hannun ja hänen siskonsa päivittäistä rutiinia.


Luulin, että tässä kirjassa olisi kerrottu huonosta hoidosta, liian vähäisestä henkilökunnasta, hoitoon pääsyn vaikeudesta, ylilääkityksestä ja taistelusta kuolevan ihmisen oikeuksien puolesta. Kyllä näistäkin asioista mainittiin, mutta lähes sivulauseessa. Keskiöön nousivat äidin ja pojan arkiset tapaamiset sairaalassa. Äiti tunsi välillä poikansa, mutta saattoi hetken päästä unohtaa kuka oli läsnä ja valittaa, että kun Hannu ei koskaan käy, hän ei ole nähnyt Hannua vuoteen.


Äiti alkoi nähdä näkyjä taivaasta. Hän katseli usein sairaalahuoneen kattoa ja kertoi näkemästään. Hannu alkoi kirjoittaa äidin puheita ylös.


Kirjan kerronta on verkkaista, surumielistä ja seesteistä. Sairaalasta kotiin mennessään Hannu ajaa linja-autolla Kallion lapsuuden maisemien ohi ja ajatukset palaavat menneeseen. Monesti hän miettii lapsuuttaan Kalliossa, äidin elämää sekä lapsuuden kesiä Kukkian saarella.


Äidin elämä ei ollut helppoa. Hänen ensimmäinen lapsensa kuoli ja myöhemmin hän joutui kokemaan myös aikuisen lapsen kuoleman. Hänen miehensä jätti perheensä ja äiti jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa. Pian syntyi myös kolmas: Hannu, sillä isä oli ollut lomalla rintamalta ja kävi kotona hakemassa tavaroitaan.


Äiti oli opettaja ja äitinsä ammatin takia Hannu joutui koulukiusatuksi. Kaikki talon aikuisetkaan eivät suhtautuneet opettajan lapseen hyvin ja Hannua syytettiin esimerkiksi ikkunan rikkomisesta, vaikka hän oli ollut partiolaisten leirillä, kun ikkuna oli rikottu. Äidinkään kanssa ei aina ollut helppoa, varsinkaan murrosiässä. Kesäsaari alkoi vähitellen tuntua vankilalta.


Kirjailija muistelee lapsuuttaan ja äitinsä elämää muun muassa vanhojen valokuva-albumien kautta. Katkerasti hän ei kuitenkaan kirjoita, edes ikävistä asioista. Tuntuu, että vanhat on annettu anteeksi ja niitä muistellaan osana elämää, samoin kuin iloisiakin asioita. Isästäänkin kirjailija toteaa, että mistä hän voi tietää miten isä koki elämän ja millaisia syitä hänellä oli jättää perheensä. Isää ei syyllistetä.


Bookcrossing-sivuston keskustelupalstalla kirjan edellinen lukija kirjoitti, että tuntuu kuin Hannu Mäkelä olisi kirjoittanut kirjan pikemminkin itselleen ja suvulleen kuin suurelle yleisölle. Sellainen ajatus minullekin tuli mieleen kirjaa lukiessani. Kirjan tapahtumat olisi varmasti kokenut erilailla, jos olisi tuntenut kirjan henkilöt. Nyt kirjan kuvailema sairaalan arki melko samanlaisine päivineen tuntui välillä jopa pitkäveteiseltä, vaikka on varmasti epäkunnioittavaa sanoa näin.


Olen kuitenkin iloinen, että luin kirjan, sillä se oli kaunis, ajatuksia antava teos. Hannu Mäkelä on kirjoittanut myös kirjan Isä, joka olisi mielenkiintoista lukea tämän kirjan jälkeen. Minua jäi tätä kirjaa lukiessani mietityttämään mikä lopulta oli pojan suhde isäänsä, oppiko hän ikinä tuntemaan isää.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Eropaperit

Löysin Laura Honkasalon kirjan Eropaperit bookcrossing-tapaamisesta. Laura Honkasalo on minulle uusi kirjailijatuttavuus. Kirjan takakannen teksti kuulosti niin mielenkiintoiselta, että päätin lukea kirjan.

Yritän olla paljastamassa liikaa kirjan juonesta näissä blogiteksteissäni, mutta tämän kirjan kohdalla teen poikkeuksen. Älä lue tätä, jos et halua tietää kirjan loppupuolen tapahtumista.

Kirjassa liikutaan nykyajassa ja menneisyydessä. Alussa tuntuu siltä, että kirjan päähenkilö on Sinikka. Hän on köyhältä pientilalta. Isä on kuollut heti sodan jälkeen ja äiti on ankaran uskonnollinen. Sinikka on kuitenkin päässyt Helsinkiin opiskelemaan lääkäriksi, eikä aio palata kotiin, vaikka äiti haaveileekin, että hänestä tulisi kunnanlääkäri.

Helsingissä Sinikka tapaa varakkaan perheen hemmotellun pojan Joken. Hän lumoutuu Joken tyylikkäästä, elämäniloisesta ja hassuttelevasta äidistä, Leeasta. Sellaisen äidin Sinikka olisi halunnut. Perhe viettää hauskoja päiviä kesäisessä saaressa ja Sinikka tuntee tulleensa kotiin.

Kontrasti on suuri, kun yli 40 vuotta myöhemmin Leea makaa masentuneena mielisairaalassa ja ainoa, joka käy häntä katsomassa, on Sinikka. Lukija ei voi kuin ihmetellä mitä on tapahtunut. Leean mies on jo kuollut ja Sinikka ja Jokke eronneet kauan sitten.

Luin tästä 400-sivuisesta kirjasta vähän yli 200 sivua. Enempää en pystynyt lukemaan, sillä aina kun yritin, raivostuin suunnattomasti. Ilmeisesti otan taas kerran hieman liian tosissani fiktiivisen tarinan. Lopulta vain selasin kirjan loppuun ja luin sieltä täältä. Päätin, että ei minun ole tätä pakko lukea.

Sinikka, joka ensin tuntuu päähenkilöltä, jää vähitellen hieman sivummalle. Ääneen pääsee myös mielisairaalassa makaava Leea, joka muistelee menneisyyttä ja miettii mitä teki väärin. Tarinan edetessä asioita katsotaan yhä enemmän Sinikan tyttären Saran näkökulmasta.

Minusta kirja on kirjoitettu uskomattoman hyvin. Muutaman vuoden ikäisen Saran kokemukset tuntuvat hyvin uskottavilta. Samoin vuosikymmenestä ja tunnelmasta toiseen liikutaan sujuvasti.

En kuitenkaan voinut lukea kuinka Sara joutui eronneiden vanhempiensa väliin. Sinikka yritti olla puhumatta pahaa uuden naisen löytäneestä Jokesta, mutta Jokke ja uusi nainen, Raisa, tolkuttivat Saralle jatkuvasti, kuinka Sara muuttaa heille asumaan ja kuinka tämän äiti ja mummo (Joken äiti) ovat kamalia. Kamala tosin taitaa olla hieman lievä ilmaisu. Sara joutui jopa kutsumaan äitiään Paskikseksi.

Ollakseen lojaali äidilleen Sara ei kerro isälleen äidin asioita ja ollakseen lojaali isälleen, hän ei kerro äidilleen isän uuden perheen asioita. Voi vain kuvitella millainen paino pienen lapsen harteilla on, kun hän joutuu kestämään mitä tahansa kaltoinkohtelua säilyttääkseen isänsä rakkauden. Ei ihme, että Sara myöhemmin sairastuu anoreksiaan.

Raisa ei siedä vastaansanomista ja katkaisee jopa Joken välit tämän vanhempiin, kun Leea ei suostu katkaisemaan välejä Sinikkaan. Raisan mielestä kaikki, jotka eivät tee kuten hän haluaa, ovat väärässä ja pahoja.

Valitettavasti Raisan kaltaisia ihmisiä on. Ihmetyttää vain, että kuinka Jokke, joka ennen vei Saraa pelaamaan jalkapalloa ja mummolaan, voi käyttäytyä niin julmasti tytärtään kohtaan. Sen vielä ymmärtää, että Raisa onnistuu kääntämään Joken vanhempiaan ja entistä vaimoaan vastaan, mutta tyttären kohtelua ei ymmärrä. En myöskään käsitä sitä, että Jokke on Raisan kanssa vielä 30 vuoden päästä naimisissa. Luulisi, että hänen silmänsä olisivat jossain vaiheessa auenneet. Ilmeisesti Jokke on niin kiltti ja vaimoaan kohtaan kuuliainen, ettei itse joudu Raisan tulilinjalle.

Minusta olisi ollut mielenkiintoista kuulla lisää Sarasta. Nyt esimerkiksi hänen anoreksiansa jäi muutamien mainintojen asteelle. Toisaalta olisin tuskin pystynyt vihaltani lukemaan enempää Saran kokemuksia. Jotenkin sitä Raisaa olisi pitänyt annostella tarinaan vähemmän. 

Tästä kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Paloheinän lukupiiriblogi
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjakepponen
Sanojen jano
Päkän juttu
Vinttikamarissa
Järjellä ja tunteella
Rakkaus on koira helvetistä
K-blogi - koko lailla kirjallisesti
Kirjainten virrassa
Kirjakahvila
Kiikin kirjablogi
INAhdus
Lumiomena: Kirjoja ja haaveilua
Humisevalla harjulla
hekku ja keetu askareskumaras
Hajamutinaa
Kirjapeto
Unelmavaimo
Tavallista elämää, elämistä tavallaan
Täällä toisen tähden alla

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kaikki kompostoinnista

Minusta kompostointi on aina kuulostanut kauhean vaikealta ja monimutkaiselta. Halusin selvittää miten oikein kompostoidaan, joten ostin tämän kirjan.

Kaikki kompostoinnista on ilmestynyt 2008 Minervan kustantamana ja sen on kirjoittanut Kirsi Tuominen. Kirjassa käydään kattavasti läpi kompostityypit sekä kompostin perustaminen ja hoitaminen. Lisäksi kerrotaan mitä kompostiin saa laittaa ja mitä ei sekä annetaan ohjeita ongelmatilanteisiin.

Kirja on ulkoasultaan selkeä ja mukavasti kuvitettu. Teksti on nopealukuista ja kansantajuista. Luin melkein koko kirjan eräällä junamatkalla. Huomasin, että tämä ja tämä asiahan sanotaan jo kolmatta tai neljättä kertaa. Kirjaa ei tietenkään ole tarkoitettukaan kerralla luettavaksi "lukuromaaniksi", vaan opaskirjaksi, josta löytää helposti tietoa. Minusta asioiden toistaminen ei haittaa, vaan on jopa hyödyllistä tiedon etsijälle. 

Tämä kirja oli kerrassaan selkeä, helppotajuinen ja tyhjentävä selitys kompostoinnista. Nyt ymmärrän kompostointia hieman paremmin. Suosittelen kyllä tätä kaikille, jotka aikovat perustaa kompostin.

Tästä kirjasta on kirjoitettu ainakin blogissa Emohiiren elämää.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Myrkytön puutarha

Viimeksi kirjoitin salaisesta puutarhasta, nyt myrkyttömästä puutarhasta. Olen kovasti innostunut kasvimaasta. Kävin aloittelijan puutarhakurssin, jossa puhuttiin luonnonmukaisesta viljelystä ja olen myös lukenut, suunnitellut ja yrittänyt oppia. Tästä kaikesta olen kirjoittanut toisessa blogissani Kasvimaaunelmia.

Meta Strandbergin Myrkytön puutarha on julkaistu jo 1970-luvulla. Tämä kirja, jonka sain eräältä kasvimaaharrastajalta, on ilmestynyt 1990 Tammen kustantamana.

Kyseessä on pieni, hyödyllinen opaskirja luonnonmukaisesta viljelystä. Aiheina ovat muun muassa erilaisten maatyyppien parantaminen viljelyyn sopivaksi, lannoittaminen luonnon mukaisesti ja rinnakkainviljely. Viimeksi mainitussa kohdassa on lueteltu mitkä kasvit viihtyvät lähekkäin ja mitkä eivät.

Kirjassa käydään myös läpi yleisimmät hyötykasvit sekä kerrotaan millaisessa maassa ne viihtyvät, miten niitä lannoitetaan ja mitkä tuhohyönteiset ja taudit ko. kasvia uhkaavat. Kirjassa selvitetään tietysti myös eri tuhohyönteisiä ja niiden torjuntaa.

Hyödyllistä tietoa on myös kirjan lopussa oleva luku kasvisten säilytyksestä.

Eipä tämä kaikki tieto kertalukemalla päähän jää, mutta tähän kirjaan voi aina tarvittaessa palata.