torstai 17. toukokuuta 2012

Heikosti positiivinen

On ollut niin kiireistä, että edellisestä kirjoituksesta onkin jo vierähtänyt aikaa. Luin Anna-Leena Härkösen kirjasta Heikosti positiivinen Järjellä ja tunteella -blogista ja kiinnostuin. Samalla tajusin, etten ollut lukenut muita Härkösen kirjoja kuin Häräntappoaseen, oli siis korkea aika korjata tämäkin puute.

Heikosti positiivinen on siitä kiehtova kirja, että se kertoo tositapahtumista. Anna-Leena Härkönen ei ollut koskaan halunnut lasta, kunnes alkoi kirjoittaa tv-sarjaa lapsettomuudesta. Hetken hän jo itsekin tunsi kuuluvansa lapsettomien naisten joukkoon käydessään haastattelemassa heitä käsikirjoitustaan varten vuoden vauvansaantiyritysten jälkeen.


Vauvahaaveiden keskellä muu elämä jatkuu. Rakas mummo kuolee ja Anna-Leena Härkönen kirjoittaa käsikirjoitustaan. Lopulta vauvakin ilmoittaa tulostaan. Ennen synnytystä Anna-Leena joutuu olemaan päivät osastolla, jossa hän tapaa muita tulevia äitejä. Sairaalan arki tulee tutuksi. Hoitajia hän kuvailee ihaniksi ja lääkäritkin suhtautuvat vähintäänkin asiallisesti. Anestesialääkäri pitää kädestä.


Valitettavasti Anna-Leena saa omahoitajaksi kätilön, jonka käytös ei todellakaan tunnu ammattimaiselta. Hän alkaa muun muassa selostaa vauvanhoitoa rättiväsyneelle, juuri keisarileikkauksesta tulevalle äidille, ihan kuin tämä jaksaisi selityksestä jotain sisäistää. Kätilö myös töksäyttelee ja häipyy paikalta, ennen kuin toinen ehtii vastata. Häneltä tulee moitteita ja tuntuu, että jo hänen läsnäolonsa on pelottavaa. Ei ole vaikea kuvitella, että Anna-Leena pelkää kätilöä. 



Pidin tästä kirjasta, mutta kuitenkin minulle jäi tunne, että tästä puuttui jotain. Jollakin tavalla kerronnassa oli "liikaa ilmaa", hötöä. Odotin kirjalta vieläkin enemmän. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea Anna-Leena Härkösen näyttelijäntyöstä, mutta toisaalta se häiritsi. Olisin luultavasti halunnut, että kerronta olisi keskittynyt pelkästään vauva-asioihin.

Minusta tässä kirjassa oli ihanaa se kuinka siinä tuotiin erilaiset tunteet, myös negatiiviset, esiin. Voi vain kuvitella kuinka lohdullista luettavaa tämä on samassa tilanteessa oleville. Helposti ajatellaan, että vauvansaamisen pitää herättää vain positiivisia tunteita, vaikka tuoreen äidin päässä varmaan monelaiset tunteet myllertävät. Anna-Leena Härkönen piti vastasyntynyttä lastaan jopa pelottavana, sellaista ei helposti sanota ääneen. Tuntuu tosi helpottavalta, että kaikenlaisia tunteita saa tuntea. 


Tästä kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Järjellä ja tunteella 

10 kommenttia:

  1. Minä en muista olenko lukenut tätä Härkösen kirjaa. Olen kuitenkin joskus lukenut lähes kaikki hänen kirjoittamansa, ja tykkään kovasti. Ehkäpä tämänkin voisi vaikka kesällä lukea uudestaan, sillä en tosiaan muista tästä hirveästi...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Sanna. Tämä kannattaa kyllä lukea. Suosittelen.

      Poista
  2. Olen lukenut tämän, mutta ei minusta noussut Häräntappoasetta haastamaan.
    ***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Jokke. Olen samaa mieltä, tosin tyyli ja aihepiirikin ovat hyvin erilaiset.

      Poista
  3. Jo oman työni puolesta kiinnostuin tästä kirjasta ja pidinkin siitä, vaikka tosiaan se ehkä aavistuksen höttöinen saattoi ollakin (en muista tarkasti, lukemisesta on jo niin paljon aikaa). Mutta aihe on hurjan tärkeä, ja tämä varmasti melko realistinen kuvaus siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Tuulia. Olen samaa mieltä, on tärkeää, että asioista puhutaan. Tämä on sellainen aihe, josta ei helposti uskalleta puhua.

      Poista
  4. Synnytysmasennus on tosiaan aihe, joka viime vuosina on saanut aina vain enemmän mediassa jalansijaa. Hyvä niin. Härkösen rohkeudelle voi vain nostaa hattua, hän puhuu kirjassa asioista joista "ei puhuta". Itse koin myös kirjan näyttelijän työstä kertovat osiot vähän tylsinä. Vauva-asioissa olisi ollut riittävästi pureskeltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Rachelle. Minustakin on tärkeää, että näistä asioista puhutaan. En tiedä miksi ne näyttelemisjutut tuntuivat vähän turhilta, ehkä sitä oli vain valmistautunut lukemaan vauva-asioista, niin se näytteleminen ei oikein iskenyt.

      Poista
  5. Hienoa että äitivauvamyyttiä joku uskaltaa uhmata, ja sanoa asioita ääneen. Kovin moni äiti kuitenkin tarvitsee rohkaisua uskaltaakseen vaikka neuvolassa ottaa "kielletyt" asiat puheeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Elma Ilona. Totta, moni luulee, ettei näin saa tai kuulu tuntea ja kokee syyllisyyttä, sitten niistä asioista ei uskalleta puhua. Hienoa, että joku tuo tämänkin puolen äitiydestä esiin.

      Poista