sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Salakari

"Minna Canth -lukumaratoni" jatkuu. Luin huhtikuussa Työmiehen vaimon ja Köyhää kansaa. Kumpikin kertoi niin rankoista aiheista, että ajattelin pitää hieman taukoa Canthista ja lukea välillä jotain hilpeämpää.

Salakari kertoo varakkaammista ihmisistä kuin edellä mainitut Canthin teokset, mutta ei tätäkään kirjaa voi iloiseksi kuvailla. Alma on rehtorin vaimo, jolla on neljä lasta, nuorin vasta vauva. Hän rakastaa suuresti miestään ja on iloinen, koska on kesä, eikä miehellä ole työvelvollisuuksia, vaan hän saa pitää miehensä aivan itsellään. Alma suree jo etukäteen sitä, että hänen miehensä, John, on valittu valtiopäiville ja he joutuvat olemaan sen takia talven aikana kauan erossa.

Alma vaikuttaa kaikin tavoin elämäänsä tyytyväiseltä, vaikka onkin sitä mieltä, että John kirjoittaa ja lukee liikaa, eikä ole tarpeeksi muun perheen parissa. Tuntuu, että Alma on kuitenkin melko epävarma, sillä hänelle on maailmanloppu, kun hän saa Johnin suuttumaan, sinänsä pikkuasiasta. Hän kuvittelee, että heidän välilleen ei enää koskaan tule sopua ja itkee.

Kesäparatiisiin saapuu kuitenkin käärme maisteri Nymarkin hahmossa. Hän aikoo vietellä Alman. Tuntuu, että hän haluaa tehdä sen vain siksi, koska voi. Alma taas haluaa tehdä miehensä mustasukkaiseksi edellispäivän erimielisyyksien ja "välirikon" takia.

Kun Alman perhe palaa syksyksi kaupunkiin, Nymark alkaa vierailla Alman luona ahkerasti. Alma tuntee itsensä hylätyksi Johnin velvollisuuksien keskellä ja tuntee, että saa Nymarkilta enemmän huomiota kuin mieheltään. Sen vielä ymmärtää, mutta tulee väistämättä mieleen, että miten Alman silmät eivät missään vaiheessa auenneet. Eikö hän tajunnut millainen ihminen Nymark oli?

Ihmettelen myös sitä, että Alma, joka oli aiemmin ollut ystävällinen lapsilleen, alkoi suhtautua heihin niin kylmäkiskoisesti. Minulle jäi hieman epäselväksi mikä oli tarinan sanoma. Sekö, että Alma olisi varoittava esimerkki muille? (Hänhän menetti yhden lapsistaankin tavallaan kuin rangaistuksena.) Vai oliko tarkoitus viestittää, että naisten pitää olla varovaisia, eikä langeta Nymarkin kaltaisten miesten pauloihin?

Alman elämä tuhoutui, mutta Nymark jatkoi elämäänsä ja vei Alman sijasta uuden kauniin naisen rekiretkelle. Minusta kaikkein vavahduttavinta tässä ja muissakin Canthin teoksissa on se miten roistot pääsevät kuin koira veräjästä. He jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, eivätkä joko ymmärrä tai välitä mitä ovat tehneet. Minusta usein itse asiassa tuntuu, etteivät he ymmärrä.

Jos roistot saisivat opetuksen tai rangaistuksen, minusta sillä ei olisi lukijaan yhtä suurta vaikutusta. Se, ettei heille käy kuinkaan, kuvaa mielestäni elämän epäoikeudenmukaisuutta paljon tehokkaammin. 

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Jokken kirjanurkka 
Kirjainten virrassa 
Luen lukemasta päästyäni 
Booking it some more
hikotusta... ...sivumerkkejä 
K-blogi - koko lailla kirjallisesti 

Lisäksi mielenkiintoista luettavaa:

"Vartija perustettiin vastustamaan muun muassa jumalatonta ja rietasta nykykirjallisuutta. Näytteenä tästä ensimmäisen päätoimittajan Elis Bergrothin arvio Minna Canthin Salakari -romaanista lehden perustamisvuonna 1888."

(Enpä ymmärrä miten Salakari "herättää lihallisia himoja" ja "antaa aihetta mielikuvituksiin", eiköhän se ole ihan päinvastoin. Kukapa haluaisi Alman kohtalon.)

8 kommenttia:

  1. Olen itse lukenut Canthia 80-luvun lopulla, nyt alkaa tulla sellainen tunne, että olisikohan aika taas palata Canthiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Palaa ihmeessä. On mielenkiintoista lukea Canthia, vaikka aiheet aika synkkiä ovatkin.

      Poista
  2. Hyvä bloggaus
    Tuota sanoma-asiaa itsekin pohdin, eli Nymark pääsi kuin koira veräjästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke. Oli mukavaa lukea kirjoituksesi. Aika samoja asioita pohdimme.

      Poista
  3. Salakari on ehkä suosikkini Minna Canthin tuotannosta. Käsittääkseni Canthi halusi tuolla loppuratkaisulla alleviivata ajan kaksijakoisen (miehille sallittiin enemmän sukupuolielämän vapauksia kuin naisille) sukupuolimoraalin epäoikeudenmukaisuutta. Voi Alma-parkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Maria. Tuo kyllä selittää paljon loppuratkaisua.

      Poista
  4. Kiitos kirjaesittelystä!
    tervetuloa lukemaan:
    kokemuksellinentunne.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kutsusta, Ari. Näyttää mielenkiintoiselta. Täytyy käydä lukemassa.

      Poista