tiistai 1. toukokuuta 2012

Sattumuksia Brooklynissa

Löysin bookcrossing-tapaamisesta Paul Austerin kirjan Sattumuksia Brooklynissa. Otin kirjan mukaani, koska sitä on paljon kehuttu.

Kirjan päähenkilö on Nathan Glass, lähemmäs 60-vuotias, syövän vuoksi varhaiseläkkeelle jäänyt mies. Hänen pitkä avioliittonsa on päättynyt, koti myyty ja kaiken lisäksi hän joutuu riitoihin ainoan lapsensa, jo aikuisen Rachelin kanssa. Voisiko enää huonommin mennä.

Vaikka syövän leviäminen on pysähtynyt, Nathan päättää etsiä rauhallisen paikan, jossa kuolla. Hän valitsee synnyinseutunsa Brooklynin. Koska hänellä on vain aikaa, eikä hän tiedä kuinka kauan, hän alkaa kirjoittaa kirjaa itselleen ja muille tapahtuneista sattumuksista.

Nathanilla ei vähän ajan päästä enää olekaan aikaa kirjalleen, sillä hän tapaa sattumalta kirjakaupassa sisarensa pojan, Tomin, jota ei ole nähnyt vuosiin. Sattuma seuraa toista ja Nathanin elämässä tapahtuu pian enemmän kuin aikoihin.

Täytyy todeta, että kirjan alku ei oikein vakuuttanut ja Nathanin kirjankirjoituspuuhat tuntuivat tylsiltä. Pian kuitenkin tempauduin tarinaan mukaan. Kirjan perusjuoni ei ole omaperäinen, eikä yllättävä, mutta tarinan aikana tapahtuu niin paljon, että se ei haittaa. Omaperäisyys ja yllättävyys ovat kirjan yksityiskohdissa ja toisinaan nopeissakin juonenkäänteissä. Viihdyin tämän kirjan ja sen henkilöiden seurassa.

Luin Jukka Petäjän vuonna 2008 Helsingin Sanomiin tästä kirjasta kirjoittaman arvostelun. Siinä hän kirjoittaa: "Paul Austerin uusin suomennettu romaani Sattumuksia Brooklynissa on yksinkertaisesti loistava: kun sen laskee käsistään, mielen valtaa selittämätön hyvänolontunne. Tuntuu kuin olisi mystisesti palannut pitkältä matkalta, joka on paljastunut paljon antoisammaksi kuin alkuun oli odottanut." Enpä voisi omaa lukukokemustani tuon paremmin kuvata.


Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

6 kommenttia:

  1. Tämä on toinen lukemani Austerin kirja. Pidin tästä kyllä kovasti, hieman enemmän kuin Näkymättömästä, vaikka sitäkin voin kyllä suositella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Tuulia. Kiitos vinkistä täytyy joskus tutustua siihen Näkymättömäänkin.

      Poista
  2. Joskus hiukan aloittelin New York trilogiaa, mutta silloin ei kolahtanut eikä kulkenut lukeminen eteenpäin. Taidanpa jossain välissä yrittää tällä kirjalla tutustua Austeriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. En ole lukenut muita Austerin kirjoja, mutta olen kuullut, että tämä on aika erilainen kuin New York -trilogia, joten voit ehkä tykätä tästä kirjasta.

      Poista
  3. Minä pidin tästä kovasti, myös Tuulian mainitsema Näkymätön oli tosi hyvä! Austerin uusin, Sunset Park, ei taas viime vuonna oikein kolahtanut. Tämä taas nousi lukulistalleni ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Sanna. Täytyy tosiaan tutustua muihinkin Austerin kirjoihin. Se Näkymätön alkoi kiinnostaa.

      Poista