maanantai 18. kesäkuuta 2012

Leijat Helsingin yllä

Kjell Westö on jo pitkään ollut "haluaisin joskus lukea" -listallani. Kun löysin Leijat Helsingin yllä pokkarina kirjakaupasta, ajattelin, että nyt tai ei koskaan.

Kirja kertoo Bexarin perheestä pitkälti perheen nuorimman pojan, Rikun, silmin. Perheen isä Henrik on nuorena levoton ja tekee vuosien saatossa aina vain enemmän töitä. Perheen äiti Benita vie lapsia luistelemaan, mutta vuosien aikana hänkin vakavoituu ja väsyy. Ei enää koko perheen hiihtoretkiä jäällä, ei enää luistelua. Samaan aikaan perhe muuttaa aina vain suurempiin asuntoihin, mutta onko se sen arvoista.

Vanhimman pojan, Danin, elämä tuntuu valuvan käsistä, varsinkin kun hän joutuu nuorena pahaan auto-onnettomuuteen, josta ei tunnu oikein toipuvan koskaan. Keskimmäinen lapsi, Marina, on voimakastahtoinen, mutta sisältä epävarma. Sitten on Riku, nuorimmainen, jota tuntematon eläin syö sisältäpäin, siksi hän alkaa kertoa perheensä ja sukunsa tarinaa, sanoakseen sanat, jotka on padonnut sisälleen.

Kirjan alku tuntui hyvin sekavalta. Koko ajan hypittiin ajasta ja paikasta toiseen ja välillä tarinaa kertoi kaiken näkevä kertoja, välillä Riku. Sitten kun pääsi kärryille ja alkoi tajuta mistä on kyse ja kuka on kuka, kirjan lukeminen alkoi tuntua sujuvalta. Tarinassa oli lukuisia sivupolkuja, mutta tuli tunne, että se kuitenkin etenee koko ajan.

Kirjan kerronta oli kaunista, välillä lähes runollista. Kun tyyliin tottui, alkoi tuntua toimivalta ratkaisulta, että välillä äänessä oli Riku, välillä kertoja. Osan tarinasta kertoi myös Marina. Juuri kun ajattelin, että hän on jäänyt melko tuntemattomaksi henkilöksi, hän alkoi kertoa tarinaa.

Leijat Helsingin yllä kertoo lapsuudesta, levottomasta nuoruudesta, aikuistumisesta ja vääjäämättä kuluvasta ajasta. Isovanhempien maailma on mennyttä. Suvun kenkätehdas on lakkautettu. Äidinäiti Didde pitää vielä sukua koossa ja kerää kaikki suvun kesäpaikkaan, joka pysyy muuttumattomana. Poissa ovat kuitenkin joulut, jolloin hän saapui Bexarin perheen luo. Ne joulut olivat rennompia, kuin ne, jolloin isänäiti Sofia vieraili Helsingissä lempeänä, mutta ankarine Jumalineen. 

Tietysti kirjassa kerrotaan myös Helsingistä ja sen muuttumisesta. Nousukautta ja käsistä karkaavaa mopoa, seuraa lama. Kirjassa on jotain hyvin surumielistä, mutta silti on toivoa.

Joskus kun lukee kirjaa, tulee vähän ennen kirjan loppua tunne, että tarinan olisi itse asiassa pitänyt päättyä juuri tähän kohtaan. Minulle se tunne tuli seuraavien sanojen myötä:

"Ja hän toisti sanat jotka olin kuullut hänen mumisevan television edessä.

Hän lennätti sinistä leijaa.

Meillä kaikilla on omat leijamme.
Leijat putoavat maahan.
Meidän ihmisten täytyy elää." 

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa: 

Weary Girl
Nenä kirjassa
Lukuisat kissanpäivät
Valopolku
100 kirjaa
Kirja-ajatuksin
Luettua

10 kommenttia:

  1. Westö on yksi lempikirjailijoistani. Pidin tästäkin kirjasta, paras mielestäni on Missä kuljimme kerran. Mulla on varmaan Westöltä ainakin yksi lukematon, se olisikin hyvä lomalukeminen. Päätin että tänä kesälomana luen Täällä pohjan tähden alla 1-3. Se näyttää niin järkyttävän paksulta, että minulla on kynnys aloittaa. Se voisi kuitenkin tarvita jotain mukavaa välilukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Aion lukea seuraavaksi Missä kuljimme kerran. Kannatti täyttää tämäkin aukko sivistyksessä ja aloittaa Westön lukeminen. Pidin tosiaan paljon Leijat Helsingin yllä -kirjasta.

      Luin Täällä pohjan tähden alla monta vuotta sitten. Se on todellakin aiheensa puolesta rankkaa luettavaa. Muistan, että minua alkoi suututtaa ihmiskohtaloiden epäreiluus. Vaikka olin kuullut vanhemmilta ihmisiltä juttuja vuodesta 1918, vasta Pohjantähteä lukiessani silmäni aukenivat tajuamaan tuon ajan julmuudet.

      Poista
  2. Minäkin kuulun Westö-faneihin. On hienoa, miten kaupunki kohoaa yhdeksi henkilöksi muiden joukkoon. Ja Westön kieli, se on kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä. Kieli on todellakin huikean kaunista.

      Poista
  3. Minä en ole lukenut Westöltä vielä mitään. Missä kuljimme kerran ei jostain syystä kiinnosta yhtään, mutta tästä kerroit niin kutsuvasti että laitan harkintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Pidin paljon tästä kirjasta, tosin kirjan alku tuntui melko sekavalta, mutta siitä eteenpäin tarina eteni sujuvasti, enkä voi sanoa, että lukiessa olisi ollut yhtään tylsää hetkeä.

      Poista
  4. Minäkin olen suuri Westöfani! Tämä on ihana, mutta Missä kuljimme kerran on vielä ihanampi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Mukava kuulla. Odotan, että pääsen lukemaan Missä kuljimme kerran. Aion lukea sen nyt kesällä.

      Poista
  5. Westöltä en juuri tätä ole lukenut, filmin olen nähnyt.
    ***
    Annika: lukujapalkin takaisin saanti ohjeet, on Saran ja Kisin kommenteissa minun blogissani, yritin ja onnistuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minä en ole nähnyt filmiä. Olisi sekin mielenkiintoista joskus katsoa. Kiitos vinkistä. Löysin ohjeet ja ne toimivat.

      Poista