tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tapa minut, äiti!

Tässäpä vasta ajatuksia herättävä kirja. Löysin tämän kirjakaupan pokkarihyllystä ja päätin lukea, koska aihepiiri on kiinnostava.

Kuulin tästä kirjasta ensimmäisen kerran sen ilmestymisen aikoihin. Ajattelin, että huh, onpa hurja nimi kirjalle. Kirjassa Marianne Käcko kertoo tyttärensä Katarinan anoreksiasta. "Tapa minut, äiti!" ovat letkuissa sairaalassa makaavan 15-vuotiaan Katarinan sanat äidilleen vappuaattona 1996. Ahdistus on niin valtava, että Katarinasta tuntuu, ettei hän voi olla ruumissaan. Marianne Käcko kuvaa tuota päivää kaikkein raskaimmaksi, jonka on äitinä kokenut.

Kirjan alussa Käckon perhe elää tavallista arkea Pohjanmaalla. Äiti, Marianne, työskentelee lastentarhanopettajana ja isä, Svante, on maanviljelijä. Perheessä on 13-vuotias poika Daniel sekä tyttäret 11-vuotias Katarina ja 7-vuotias Anna. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun äiti yllättää eräänä päivänä Katarinan oksentamasta. Hän on jo aikaisemmin ollut huolissaan tyttärensä laihtumisesta, jonka tämä sanoo johtuvan karkkilakosta.

Katarina pääsee pian hoitoon Pietarsaaren sairaalan lastenosastolle. Hän toipuu melko nopeasti ja kaikki luulevat, että painajainen on ohi, kunnes Katarina sairastuu uudestaan kolmen vuoden kuluttua.

Tällä kertaa tuntuu, että mikään ei auta. Katarina on vuoden letkuruokinnassa ja vannoo, ettei syö enää koskaan! On vaikea kuvitella miten perhe on jaksanut tuon ajan. Äiti opettelee ruokkimaan Katarinaa, että tämä voisi olla osan aikaa kotona. Tuntuu, että ihminen sopeutuu mihin tahansa. Lastenosastolla, sen paremmin kuin psykiatrisella osastollakaan, ei osata auttaa. Tulee tunne, että anorektikko on väliinputoaja, jolle ei  edes ole suunniteltu mitään kunnon hoitoa. (Onneksi nykyään tilanne on mennyt hieman eteenpäin.)

Perhe taistelee, että saisi Katarinan Ruotsiin Huddingen sairaalaan hoitoon. Siellä anoreksiaa pidetään fyysisenä sairautena, jonka aiheuttaa laihduttaminen ja liiallinen liikunta. Siellä ajatellaan, että psyykkiset oireet johtuvat nälkiintymisestä. Suomessa sairautta pidetään psyykkisenä, joten lähetettä Ruotsiin on vaikea saada. Katrinan äiti soittelee ihmisille kunnanjohtajaa ja kansanedustajaa myöten. Onneksi hän ei luovuta, vaikka saa muun muassa psykiatrilta haukut niskaansa.

Ainoa asia, joka kirjassa hieman häiritsi, olivat vuorosanat. Tuntui, että esimerkiksi äiti puhui Katarinalle hyvin opettajamaisesti. (No, toisaalta, olihan hän lastentarhanopettaja.)  Tietenkin on muistettava, että Marianne Käcko on kirjoittanut kirjan useita vuosia tapahtumien jälkeen ja vuorosanat on "rekonstruoitu", eihän hän millään voi sana sanasta muistaa mitä kukin on sanonut.

Kokonaisuutena kirja oli niin elävästi kirjoitettu, että tuntui kuin olisin seissyt vieressä ja nähnyt kaiken. Katarinan tarina antaa toivoa. Hän selviytyi hyvin vaikeasta anoreksiasta.

Toivoisin todella, että kaikki ne, jotka pitävät anoreksiaa teinityttöjen pelleilynä, eivätkä oikeana sairautena, lukisivat tämän kirjan. Kirja laittaa kyllä ajattelemaan. Sitä paitsi, anoreksia ei edes ole pelkästään teinityttöjen sairaus. Nykyään yhä nuoremmat lapset sairastuvat anoreksiaan. Lisäksi osa anorektikoista on aikuisia. Ei ole tavatonta, että sairastuu teininä ja kamppailee sairauden kanssa vielä kolmikymppisenä, jos on elossa. Sekään ei ole poikkeuksellista, että sairastuu vasta aikuisena tai sairaus uusii vuosien jälkeen. Täytyy myös muistaa, että osa anorektikoista on poikia ja miehiä.

Marianne Käcko päätti kirjoittaa kirjan, jos Katarina selviää. Varmasti päätökseen vaikutti paitsi halu auttaa muita samassa tilanteessa olevia, myös se, että hän itse halusi tietää kaiken mahdollisen anoreksiasta ja lainasi kirjastosta kirjoja, joissa annettiin  hyvin yksipuolinen ja loukkaava kuva anorektikkojen vanhemmista. On hienoa, että hän kirjoitti kirjan, jossa luo paitsi kuvan anorektikkoperheen elämästä, antaa myös toivoa, että kaikesta, myös tästä hirveästä sairaudesta, voi selvitä.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Terapiaa arjen harmauteen 
Lettuja & mäyräkoirankantoa
Kirjasähkökäyrä 
Jonnan Lukunurkkaus
Jokken kirjanurkka 
Kirjavinkit
Lukuvalo 
Kirjahiiri
Naakku ja kirjat
Lukutoukkailua
Sinnocence With Many Scars

8 kommenttia:

  1. Voin hädin tuskin kuvitella äidin hädän, joka on ollut varmasti valtava! Kirja kiinnostaa, mutta tuntuu, että nyt se olisi liian raskasta luettavaa.

    VastaaPoista
  2. Minullakin on tämä lukulistalla, koska aihe kiinnostaa. Varmasti rankka kirja!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli aika rankka kirja, mutta minusta hyvä.
    Luin teoksen noin vuosi sitten, mutta mielikuva on siinä, että sairaus tuli hiipien, eli mitä aikaisemmin siihen päästään pureutumaan sen parempi.

    VastaaPoista
  4. Pitänee laittaa tämä lukulistalle.

    VastaaPoista
  5. Huh, tämä ei selvästikään päästä lukijaa helpolla. Aihe on minulle kiinnostava ja läheinen, siis lukenen tämän jos ja kun tohdin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista. Minusta kirja ei ollut erityisen rankka, koska takakannessa kerrottiin, että Katarina on täysin parantunut ja hänen äitinsä toi asian esille myös heti kirjan alkusanoissa. Lukukokemus olisi varmasti ollut erilainen, jos lukijalle ei olisi heti alussa kerrottu, että Katarina toipui.

    Toki kirjassa on paljon epätoivon ja vanhempien hädän täyttämiä hetkiä. Ei voi kuin ihmetellä miten Katarina ja hänen perheensä selvisivät noin vaikeasta sairaudesta, vaikka voimat olivat usein lopussa paitsi Katarinalta, myös muilta perheenjäseniltä.

    Unohdin kokonaan kirjoittaa siitä, että oli mielenkiintoista lukea kirjan lopusta Katarinan loppusanat. Hän kertoi, että hänellä itsellään on aivan erilainen kokemus sairauden kulusta, vaikka kaikki mitä hänen äitinsä on kirjoittanut onkin totta. Hänestä oli myös kiinnostavaa nähdä sairaus ulkopuolelta, jonkun toisen silmin.

    VastaaPoista
  7. Toiseen asiaan, jos osoitteesi on muodossa

    http://annikankirjat.blogspot.se/2012/06/tapa-minut-aiti.html

    eli .se näkyy lukija-näyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niin näyttää näkyvän. Löysin blogisi kommenteista ohjeet miten korjata tilanne ja nyt näyttää toimivan, ainakin lukijat näkyvät.

      Poista