tiistai 31. heinäkuuta 2012

Hevoseni Sul

Sain lapsena vanhemmiltani lahjaksi Juri Korinetsin kirjan Hevoseni Sul. Kirja on julkastu venäjäksi vuonna 1976 ja minun suomenkielinen versioni on vuodelta 1979.

Olen lukenut tämän kauniin, surumielisen kirjan useita kertoja. Tarinan päähenkilö on kolhoosissa asuva orpopoika, joka joutuu paimeneksi Kazahstanin aroille. Hän on kaupunkilainen, joka ei ole koskaan ratsastanut ja joutuu pilkan kohteeksi pudottuaan heti hevosen selästä.

Hevonen on pikimusta tamma, jolla on huono maine. Sanotaan, että se puree ja potkii. Tamma kuitenkin säälii poikaa ja paljastaa osaavansa puhua. Viisaan hevosensa avulla poika selviytyy uudesta työstään ja antaa hevosensa nimeksi Samaja Umnaja lošad, kaikkein viisain hevonen, Sul.

Minulle kirjan maailma oli lapsena vieras ja outo. Tuntui uskomattomalta, että varakasta ja turvallista lapsuutta elävä poika jää orvoksi ja joutuu elättämään itsensä yksin kaukana kotoa.

Tarina ei ole täysin fiktiota. Kirjan lopussa kirjailija kertoo itsestään. Hän kuvailee kuinka oli lapsena vanhempiensa kanssa syömässä ravintolassa, kun pyöröovesta juoksi sisään ryysyinen poika, joka kaappasi lihapullan hänen lautaseltaan. Myöhemmin hän jäi itse orvoksi ja työskenteli muun muassa paimenena ja traktorinajajana, joten hän kyllä tietää mistä kirjoittaa.

Pojan ja hevosen tarina on kaunis. Kesä arolla on lämmin ja täynnä vapautta, mutta lyhyt. Edessä häämöttää jo ero. Tuntuu, ettei kummallekaan ole paikkaa maailmassa. Poika ryysyineen ja pattipolvinen, liian nuorena raskasta työtä tehnyt, kompuroiva hevonen ovat kumpikin tavallaan orpoja ja muiden armoilla. Kumpikin saa olla vain pienen hetken onnellinen.

Anne Bousin kuvitus on pehmeää ja herkkää. Tuntuu, että kaikki aron heinänkorret ja hevosen yksittäiset karvat piirtyvät esiin. Aro näyttäytyy sekä viimaisena loukkona, että kukkivana paratiisina.

Tämän kirjan kauneus on sekä tekstinä, että kuvina vertaansa vailla.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kesähaaste: Jos olisin...

Sain Rachellelta "Jos olisin" -haasteen. Kiitos haasteesta. Ideana on vastata lauseisiin kirjojen nimillä. Jos-lauseet voi keksiä itse tai käyttää muiden keksimiä lauseita.

Jos olisin meri,
olisin Tyrskyt.

Jos olisin monikko,
olisin Seitsemän veljestä.

Jos olisin eläin,
olisin Baskervillen koira.

Jos olisin Tampereelta,
olisin Hervantalainen.

Jos olisin ansa,
olisin Hiirenloukku.

Jos olisin sää,
olisin Yömyrsky.

Jos olisin yö,
olisin Pelkkää pimeyttä.

Jos olisin tuntematon,
olisin Salainen puutarha.

Jos olisin paikkakunta,
olisin Maailman paras kylä.

Jos olisin mies,
olisin Henkilääkäri.

Laitan haasteen eteenpäin Satulle.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Asuuko neiti Töölössä?

Kävin kesäkuun loppupuolella Helsingin kaupunginmuseossa katsomassa näyttelyn "Enemmän funkkista, Reino!". Esillä oli upeita valokuvia vanhoista kotimaisista elokuvista, elokuvakatkelmia, esineistöä sekä paljon tietoa elokuvien kuvauspaikoista.

Museosta ostin Outi Heiskasen ja Minna Santakarin kirjan Asuuko neiti Töölössä? - Elämää elokuvien Helsingissä. Luulin, että kirja liittyy kaupunginmuseon näyttelyyn, mutta se onkin ilmestynyt jo vuonna 2004 Teoksen kustantamana. Kirjoitusprojekti oli lähtenyt liikkeelle vuonna 2000 kirjan tekijöiden Helsingin Lasipalatsiin rakentamasta näyttelystä "Kinokaupunki - Helsinki elokuvatähtenä".

Löysin Helsingin kaupunginmuseon sivuilta tiedon, että toinen kirjan kirjoittajista, Minna Santakari, on myös nykyisen kaupunginmuseon näyttelyn kuraattori. Eipä siis ihme, että osittain kirjassa kerrotaan samoja asioita, kuin kaupunginmuseon näyttelyssä, paitsi kirjan asiasisältö on tietysti paljon näyttelyä laajempi. Onpa kirjassa lukukin, jonka nimi on "Enemmän funkkista, Reino!". 

Kirja rajoittuu 1930-1960-lukujen elokuviin, koska tekijät ovat halunneet luoda kauniin "kuvakirjan" ja käyttää ainoastaan alkuperäisiä, kuvaustilanteessa otettuja valokuvia. Ainoa poikkeus on kirjassa esitelty Aki Kaurismäen Calamari Union vuodelta 1985. 


Täytyy todeta, että hieno "kuvakirja" tämä kirja onkin. Ilmavat sivut ovat nopealukuisia. Kuvitus on kauniin ruskeansävyistä ja sivuille luodaan väriä käyttämällä teksteissä punaista tai vihreää.

Kirjassa esitellään 18 kotimaista elokuvaa. Lisäksi kerrotaan tarkemmin muutamista elokuvissa esiintyvistä kohteista, kuten esimerkiksi Stockmannin tavaratalosta, Helsingin rautatieasemasta, Töölöstä ja  Ullanlinnan kylpylästä. Kaikista kirjassa mainituista rakennuksista on kerrottu hyvin tarkasti suunnittelijat ja rakennusvuodet.


Kirja kertoo paitsi elokuvista ja Helsingistä, myös ajan ilmiöistä, arkkitehtuurin ja sisustuksen suuntauksista ja elämänmenosta kaupungissa. Lisäksi kerrotaan henkilöistä elokuvien takana.

Oman nostalgisen osansa kirjaan tuo luku Helsingin elokuvateattereista. Vuonna 1916 Helsingin kantakaupungissa oli 34 elokuvateatteria, sodan alla, vuonna 1939, määrä oli 48. Vuonna 1960 elokuvateattereita oli 49 ja vuonna 1980 vielä 34. Kun kirja ilmestyi vuonna 2004, elokuvateattereita oli enää 10, ja niistäkin osa on jo lopettanut.

Tässä kirjassa ei ole oikeastaan muuta huonoa kuin koko. Kirjaa varten pitää ottaa kassi, jos sitä aikoo lukea matkalukemisena, kuten minä tein. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kotimaisista elokuvista ja historiasta. Kerta kaikkiaan mielenkiintoinen kirja.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Aikamatka metrolla

Ostin tämän pienen kirjasen Helsingin kaupunginmuseosta. Kirja on ilmestynyt museon julkaisemana vuonna 2000 ja se on useamman henkilön yhteistyön tulos.

Valitettavasti kirjan kansi oli niin kiiltävä, etten saanut siitä kunnon kuvaa, mutta kannessa on metrojuna ja taustalla kuva Kaisaniemen laulujuhlilta vuodelta 1907.

Kirjassa on mainittu jokaisen Helsingin metroaseman käyttöönottovuosi ja aseman suunnittelijat. Lisäksi jokaisen "metroasemakaupunginosan" historia on kerrrottu parilla sivulla. Jokaisesta kaupunginosasta tai alueesta on kirjassa myös vanhoja valokuvia. Itäkeskuksesta on muun muassa riemastuttava valokuva, jossa Itäkeskuksen paikalla laiduntaa lehmiä 1960-luvulla. Kaupungista muistuttavat lehmälaitumen takana olevat kerrostalot.

Jokaisen metroaseman ympäristöstä on kirjassa kartta, johon on merkitty  metroaseman lähistöllä sijaitsevia nähtävyyksiä ja käyntikohteita. Osa on hyvinkin tunnettuja, kuten Helsingin rautatieasema tai Hietaniemen hautausmaa, mutta tuntemattomampia kohteitakin listalle mahtuu useita. Nähtävyyksien joukossa on muun muassa kartanoita, kouluja, asuintaloja, ulkoilualueita, hautausmaita, kirkkoja, puistoja ja ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituslaitteita.

Kirja on mukavaa luettavaa esimerkiksi päivittäin metrolla matkustaville. Pienen kokonsa ansiosta kirjanen mahtuu vaikka repun taskuun. Kirjan avulla voi myös tehdä retkiä ja tutustua metroasemien ympäristöön laajemminkin.

Jäin itse kaipaamaan lisätietoa karttoihin merkityistä kohteista. Olisi ollut mukava tietää miksi esimerkiksi jotkut asuintalot oli otettu listaukseen mukaan, ne kun ovat, ainakin minulle, tuntemattomia. Toisaalta ymmärrän, että kirjaan ei ole voitu laittaa kauhean paljon tietoa, koska on haluttu tehdä pieni, helposti matkaan otettava kirjanen.