tiistai 14. elokuuta 2012

Bookcrossingia ja lukuväsymystä


Tänään olin monen kuukauden tauon jälkeen Helsingin bookcrossing-tapaamisessa. Vein miittiin neljä kirjaa ja kannoin kotiin yhtä monta. Oli hyvä, että pääsin viemistäni kirjoista eroon, sillä kassiini ei olisi kerta kaikkiaan mahtunut enää kirjaakaan enempää. 

Nyt lukemista ainakin riittää, varsinkin kun vierailin pari viikkoa sitten kirjaston poistomyynnissä. Sähköisinä kirjoina odottaa puolestaan lukemista muutama Minna Canthin teos.

Minua on viime aikoina vaivanut jonkinlainen lukuväsymys ja stressi siitä, etten lue, enkä siten kirjoita blogitekstejä tarpeeksi usein. Tiedän kyllä, että on aivan turhaa stressata harrastuksesta, mutta minkäs sille voi.

Minulla on yhä kesken Gorkin puisto, jota luin aluksi suurella mielenkiinnolla. Neuvostoliitossa tapahtuva dekkari tuntui virkistävän erilaiselta. Sitten vain jäin tahkoamaan sitä kirjaa ja huomasin haluavani lukea jotain muuta.

Halusin ehdottomasti lukea uudestaan, ties kuinka monennen kerran, jonkin Harry Potter -kirjan, mutta nyrpistelin jo heti ensimmäisillä sivuilla, että en jaksa. Uskomatonta! Ehkä viime lukukerrasta on liian lyhyt aika.

Luulisi, että kesällä ehtisi lukea, mutta minulla on ollut niin paljon tekemistä, että enpä ole juuri ehtinyt ja aina ei ole edes huvittanut. Heinäkuu jäi melko kirjaköyhäksi kuukaudeksi ja nyt elokuussa olen lukenut vain yhden kirjan: Tauno Palon Käsi sydämellä. Onneksi innostuin siitä.

Unohdin tietysti Tauno Palon kirjan toisaalle, joten kirjoittelen siitä myöhemmin, kun saan kirjan käsiini.

6 kommenttia:

  1. Nää, turha lukemisesta on stressata. Vaikka en voisi väittää ettenkö itsekin tekisi niin välillä. Joskus rakkaistakin harrastuksista pitää pitää taukoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Dee. Totta, lukemisesta on turhaa stressata. Voisi vain hyväksyä sen, että aina ei jaksa, mutta se on yllättävän vaikeaa.

      Poista
  2. Meinasin tänään tulla samaiseen bookcrossing-tapaamiseen mutta kirjapinoni on muutoinkin jo niin hillittömän korkea. Ja kärsin vähän samasta "ongelmasta" eli mikään kirja ei oikein nyt maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ollaan sitten ehkä joskus oltu samassa miitissä. Minullakin nyt pinot vain kasvavat. Kumma, että välillä ei löydä miitistä mitään ja toisinaan, kuten eilen, löytää vaikka mitä. Piti jo vähän toppuutella. :)

      Aina lukeminen ei vain maistu, mutta ehkä sitten taas jonain päivänä uudella innolla.

      Poista
  3. Tämä blogimaailma voi olla joskus aika nopeatempoista mutta kannattaa pitää pää kylmänä ja blogata niin, että tuntuu kivalta, siis harrastukselta eikä työltä. Näin olen itselleni asian ajatellut, kun välillä en kertakaikkiaan ehdi kirjoittaa lukemisistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Pitäisi tosiaan vain osata hyväksyä, että välillä ei vaan jaksa tai ehdi, eikä siihen maailma kaadu.

      Poista