tiistai 7. elokuuta 2012

Copycat-ehdokas


Ihailin viimeksi Amman Copycat-kirjankansikilpailun hienoja kuvia. Tällä kertaa oli aivan pakko osallistua ja ryntäsinkin heti kirjahyllylle etsimään sopivaa kantta.

Nyt pitkän väkerryksen jälkeen tämä kuvani on valmis. Valitsin kannen, jossa on rakennus, koska pidän vanhoista rakennuksista ja minulla on jo valmiiksi paljon kuvia niistä. Ennen kuin ehdin edes katsella vanhoja kuvia, kävin Hangossa ja näin siellä sopivan rakennuksen, jossa on torni. Copycat-kuvassa on siis hankolainen Hotelli Regatta.

Luin Päivi Alasalmen Vainolan joskus 1990-luvulla. Kirja kertoo Laura Auerista, nuoresta naisesta, joka menee naimisiin Vainolan kartanon omistajan kanssa. Laura saapuu suurin odotuksin uuteen kotiinsa ja järkyttyy kun se onkin synkkä kartano. Tietenkään nuori, utelias nainen ei voi välttyä törmäämästä kartanon kätkettyihin salaisuuksiin... Talon ja suvun nimi piti alunperin olla Vainiola, siitä Vainiolan tarinat.

Vainolan alkuperäisen kannen on tehnyt Heikki Kalliomaa. Kirja on julkaistu Gummeruksen kustantamana 1996. Alkuperäisen kannen kuva on Gummeruksen sivulta

Edellisen Copycat-kilpailun satoa.

16 kommenttia:

  1. Vau! Piti oikein useampaan kertaan katsoa, kumpiko on oikea kansi ja kumpi sinunkin! Hienosti sopii tuo kaunis rakennus kuvaan ja hienosti käsitelty. Kivaa, kun saatiin rakennus kisaan mukaan, Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amma. Kommentistasi tuli hyvä mieli.

      Poista
  2. Mielettömän tunnelmallinen copycat! Hienosti sommiteltu! Tämä kisa on todella korkeatasoinen! :-)

    VastaaPoista
  3. Todella hieno kansi kyllä sinulla!

    VastaaPoista
  4. Oho, ensimmäistä kertaa taidan pitää enemmän copycat-kannesta kuin alkuperäisestä! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista.

    VastaaPoista
  6. Tosi upea ja onnistunut kansi! hienoa on juurikin se ettei tiedä kumpi on oikea paitsi sitten kun lukee tekstit! wau!

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs! Magneta toimii muuten värinä hyvin jännärissä, koska se on niin intensiivinen.

    VastaaPoista
  8. Vau mikä tunnelma! Eihän tässä kohta uskalla itse osallistua. ;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos anni.M, Jenni ja Dee. Kommenttinne lämmittävät mieltä. Dee, osallistu ihmeessä, kannen tekeminen on hauskaa.

    VastaaPoista
  10. Hyvä! Tykkään enemmän sinun kannestasi kuin alkuperäisestä, siinä on liikaa salamoita. :)

    VastaaPoista
  11. B.N. kiitos ihanasta kommentista.

    VastaaPoista
  12. Värit on hienot ja muutenkin henkii alkuperäistä!

    VastaaPoista