keskiviikko 29. elokuuta 2012

Sudenmorsian

Löysin Aino Kallaksen kirjan Sudenmorsian, Hiidenmaalainen tarina, bookcrossing-tapaamisesta. Kirja on ohut ja nopea lukea. Kieli on vanhahtavaa, runollista ja kaunista. Kielen perusteella olisi luullut, että kirja olisi ilmestynyt aiemmin kuin 1928.

Kirja kertoo Aalosta, nuoresta neidosta, johon metsänvartija Priidik rakastuu. Pian Aalosta tuleekin Priidikin vaimo. Aalo on lempeä ja tunnollinen ja hoitaa hyvin uutta kotiaan. Ihmiset sanovat, että Priidikillä on ollut hyvä onni.

Lopulta Aalo ei voi kuitenkaan vastustaa suden kutsua, vaan nousee yöllä miehensä vierestä ihmissutena juoksemaan. Päivällä hän on lempeä, kunnon vaimo, yöllä karjaa repivä susi, joka kokee rakkauden suden hahmossa juoksevaan metsän henkeen.

Tarinana Sudenmorsian on läheistä sukua vuonna 1952 valmistuneelle elokuvalle Valkoinen peura, jossa aviovaimo toivoo, että hänen miehensä välittäisi hänestä enemmän ja kääntyy noidan puoleen saadakseen lemmenrohdon. Rohto ei kuitenkaan onnistu, vaan hän muuttuu öisin valkoiseksi peuraksi, joka houkuttelee miehiä tuhoon.

Sudenmorsiamen yhteisö ei voi tietenkään ihmissutta hyväksyä, varsinkin kun ihmiset kokevat aineellisia vahinkoja, kun heidän karjaansa kuolee susien repimänä. Karjaa yritetään suojella myös noituudelta. On helppo ymmärtää, että kun ihmiset elivät luonnon armoilla ja huono sato tai lehmän maidon ehtyminen olivat katastrofeja, yritettiin kaikin tavoin hallita omaa kohtaloa. Oli varmasti helpompaa, jos pystyi syyttämään huonosta onnestaan, vaikka naapuria, jolla oli paha silmä, kuin myöntää, että onnettomuus voi sattua milloin tahansa, eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa.

On helppo nähdä sudenmorsiamen tarina vertauskuvana siitä miten vaarallisena naisen seksuaalisuutta on pidetty. Päivisin voi käyttäytyä hallitusti, mutta öisin alitajunta ottaa vallan. Ei ihme, että muun muassa noitien on ajateltu lentävän yöllä Kyöpelinvuorelle. Nukkuvaa minää ei voi hallita.

Olisin toivonut tarinaan vielä hieman lisää pituutta ja syvyyttä, mutta se oli mukaansatempaava ja eheä tällaisenakin. Pidin kertomusta hieman ennalta arvattavana, ehkä siksi, kun se muistutti Valkoista peuraa niin paljon. 

Hämmästyin kuinka monessa blogissa tästä kirjasta on kirjoitettu, muun muassa seuraavissa:

Sonjan lukuhetket
Jos vaikka lukisi...
Morren maailma
Booking it some more
Macondon naiset
Naakku ja kirjat
Paloheinän lukupiiriblogi
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Satun luetut
Nulla dies sine legendo
Kirjamaa

2 kommenttia:

  1. Tämä on hieno naiskirjaklassikko! (Jos haluaa edes käyttää määrettä naiskirja :-)...) Mahtavaa, että tätä edelleen luetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Paula. Olen samaa mieltä.

      Poista