sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hän on Sysmästä

Luin heti Papin perheen jälkeen Minna Canthin huvinäytelmän Hän on Sysmästä.  

Näytelmä kertoo kauppaneuvoksesta, joka kieltäytyy enää auttamasta veloissa olevaa veljenpoikaansa, Valteria, jos tämä ei mene naimisiin serkkunsa, Kertun, kanssa. Kauppaneuvos toivoo, että vaimo laittaa Valtterin aisoihin ja lähtee hakemaan hänelle morsianta Sysmästä, sillä Kerttu on suostunut menemään naimisiin. Samalla kertaa vierailulle saapuu myös Kertun ystävä Toini.  

Valter ei kuitenkaan halua mennä naimisiin. Hän ei ole koskaan tavannut Kerttua ja uskoo, että tämä on yksinkertainen maalaistyttö. Nuoret naiset kuulevat ikkunasta, kuinka Valter puhuu ystävälleen, kauppaneuvoksen konttoristille, Heikille, halveksivasti Kertusta. Toimelias Kerttu päättää yhdessä Toinin kanssa antaa tulevalle sulhaselle opetuksen. Niinpä kun esittelyn hetki koittaa, Valter ja Heikki tapaavat kaksi hassusti pukeutunutta naista. Kerttu puhuu leveää savonmurretta ja käyttäytyy mahdollisimman kömpelösti, lörpöttelee ja laulaakin nuotinvierestä.  

Valter tietysti kieltäytyy menemästä Kertun kanssa naimisiin ja sanoo tätä jopa idiootiksi, mistä Kerttu on loukkaantuvinaan, vaikka teeskentelee, ettei tiedä mitä sana tarkoittaa. Heikki taas kiinnostuu Toinista, kun kuulee tämän olevan rikas, vaikka Toini onkin puettu rumaksi vanhaksipiiaksi. Mutta miten käykään, kun Toini lahjoittaa omaisuutensa pois, että köyhä konttoristi ja hän olisivat tasavertaisia.  

Minusta näytelmä tuntui ensin tekohauskalta ja ennalta-arvattavalta. Loppujen lopuksi tapahtumien kulku jopa vähän yllätti, vaikka lopputulos ei ollutkaan yllätys. Vaikka näytelmä ei suoranaisesti naurattanut, oli se kuitenkin kiinnostava katsaus ennakkoluuloihin ja ihmisen pohjimmaisiin motiiveihin.  

En vain jaksanut ymmärtää miksi Kerttu halusi mennä naimisiin tuhlaavaisen Valterin kanssa, joka kaiken lisäksi vielä nukkuu edellisiltaisten juhlien jäljiltä, kun naiset saapuvat. Toisaalta ei ole epäilystäkään etteikö voimakastahtoinen ja neuvokas Kerttu pystyisi pitämään miestään aisoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti