lauantai 22. syyskuuta 2012

Papin perhe

Enpä ole vähään aikaan ehtinyt kirjoittaa, kun on ollut kaikenlaista kiirettä. Onneksi olen kuitenkin ehtinyt lukea. Minulla on tavoitteena lukea kaikki Minna Canthin teokset. Välillä on kuitenkin luettava muuta, sillä osa Canthin teksteistä on melko synkkiä, tosin mikä olisikaan tehokkaampi tapa kirjoittaa yhteiskunnan epäkohdista kuin se, että näyttää mitä ihmisille voi konkreettisesti tapahtua.

Canthia on blogeissa kritisoitu siitä, että pahantekijät pääsevät yleensä kuin koira veräjästä, kun taas syyttömät ihmiset kärsivät. Minusta tarina menettäisi osan tehostaan, jos pahantekijät saisivat rangaistuksen, sillä epäoikeudenmukaisuus vain kärjistyy, kun "roistoille" ei tapahdu mitään.

Olen nyt lukenut hieman vähemmän synkkää Canthia. Vuonna 1891 ilmestyneessä näytelmässä Papin perhe ei ole täysin toivotonta tunnelmaa, eivätkä henkilöt joudu täydelliseen umpikujaan, vaikka ristiriidoilta ei tässäkään tarinassa vältytä. Eräs entinen opettajani sanoi kerran, että draama alkaa aina ristiriidasta, mikä oli erinomaisesti sanottu. Jos kaikki henkilöt olisivat aina samaa mieltä, tarina olisi yhtä tylsää hymistelyä.

Näytelmä alkaa kiireisissä tunnelmissa. Perheen vanhimmat lapset, Helsingissä opiskelevat Jussi ja Hanna, ovat tulossa kotiin lomalle ja äiti Elisabeth, nuorin tytär Maiju ja perheen apulainen Martta odottavat kovasti heitä kotiin. Kotia valmistellaan kiireellä kuntoon.

Perheen isä, pappi Henrik Valtari, on voimakastahtoinen mies. Hänestä uudet aatteet etäännyttävät ihmiset Jumalasta ja hän on ostanut lehden alkaakseen levittää oikeaoppista Jumalan sanaa. Ahkera Hanna ei voi enää jatkaa opiskelua, koska isän rahat eivät lehden takia riitä kouluun, mutta Hannahan on vain nainen, joten se ei ole tärkeää.

Isä on huomannut poikansa Jussin kirjallisen lahjakkuuden ja haluaa tämän auttamaan lehteen. Jussi pitää kuitenkin isän lehteä konservatiivisena ja haluaa kirjoittaa vapaamielisimpiin lehtiin. Voimakastahtoisen isän ja pojan välille puhkeaa riita, jonka seurauksena isä kieltää poikansa ja Jussi ja Hanna palaavat etuajassa Helsinkiin.

Perheen nuorin tytär Maiju, on eläväinen ja vilkas. Hän haaveilee näyttelijän urasta, mutta tietää, etteivät vanhemmat hyväksyisi sitä ikinä. Isän ja veljen riita vaikuttaa häneen syvästi ja hänestä tuntuu, että hän tukehtuu kodin ilmapiirissä. Äiti Elisabeth puolestaan pakenee surua auttamalla köyhiä lapsia. Isä yrittää karaista surun itsestään pois, onhan hän Jumalan asialla.

Näytelmä kertoo ikuisesta aiheesta: kahden sukupolven mielipiteiden törmäämisestä. Kumpikin uskoo olevansa oikeassa, eikä halua antaa yhtään periksi. Jussi sanoo suoraan mitä ajattelee ja joutuu avoimeen riitaan. Lempeä Hanna yrittää sovitella, mutta isä huitaisee hänen sanansa pois ja kieltää puuttumasta, koska hän on nainen, eikä voi tärkeistä asioista mitään ymmärtää. Maiju käpertyy omaan maailmaansa, kunnes päättää toimia. Hän on herkkä ja pelkää isäänsä. Äiti Elisabeth ymmärtää Hannan tavoin loputtomasti ja antaa vähätellä itseään, mistä Jussi on hyvin katkera.

Minusta tarina alkoi välillä tuntua todella jännittävältä, melkein sydän kurkussa odotin, että miten henkilöille oikein käy.

Vaikka näytelmän kirjoittamisesta on jo yli sata vuotta ja ajat ovat muuttuneet, tarinan ydin pysyy: ristiriidat ja erimielisyydet perheissä ja muissa ihmissuhteissa eivät häviä. Lapset haluavat rakentaa oman arvomaailmansa itse, mikä voi johtaa avoimeen kapinaan vanhempien arvoja vastaan. Vahemmat puolestaan voivat kokea uudet asiat uhkana. Tämä tuskin tulee koskaan muuttumaan ja näytelmän sanoma tuntuu ajankohtaiselta yhä.

En jostain syystä löytänyt blogitekstejä, joissa olisi kerrottu tämän näytelmän lukukokemuksesta.

Karin loki -blogissa on käyty katsomassa tämä näytelmä ja sieltä löytyy hyvä, pohdiskeleva kirjoitus. Samoin Jenni on käynyt katsomassa näytelmän ja hän sivuaa sitä tekstissään Muistikuvia Minna Canthista.

2 kommenttia:

  1. Minullakin taitaa olla tämä näytelmä lukematta; voisinkin katsoa löytyykö Kootuista teoksistaan. Kuulostaa tosiaan mukavan valoisalta Canthin teokseksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tämä on tosiaankin sitä vähemmän synkkää Canthia.

      Poista