maanantai 10. syyskuuta 2012

Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa

Vaikka hollantilaisen Renate Dorresteinin kirjan nimi on pitkä, se on mielestäni onnistunut. Nimi jää mieleen ja kiteyttää yhdellä lauseella mistä kirjassa on kyse.

En ole lukenut kirjan takakannen tekstiä, mutta arvasin heti, että ahaa, kirjan täytyy kertoa keski-ikäisestä naisesta, jonka poika on aikuistumassa ja äiti vakavasti sairas, todennäköisesti dementikko, sillä tuskinpa kukaan esimerkiksi syöpäsairaalle lukisi satua.

Arvaukseni osui oikeaan. Kirjan päähenkilö, Heleen, on noin 50-vuotias nainen, joka pitää miehensä Peterin kanssa taimitarhaa. Perheessä on 17-vuotias poika, Storm, joka on pyörämatkalla Australiassa ja itse asiassa loistaa poissaolollaan koko kirjan ajan. Stormin sisko, Lizzy, on 13-vuotias ja viettää kaiken vapaa-aikansa eläinhoitolassa hoitaen hylättyjä eläimiä.

Heleen on huolissaan viettääkö tytär liikaa aikaa eläinten parissa ja onko hänellä ystäviä ja pärjääkö poika vieraassa maassa. Lisäksi häntä vaivaa haluttomuus, jota hän ei uskalla ottaa puheeksi miehensä kanssa.

Tavallinen arki suistuu kuitenkin raiteeltaan kun Heleenin äiti saa yllättäen aivoinfarktin, eikä pärjää enää kotona. Äiti muuttuu sekavaksi, puhe takertelee, ja välillä hän ei muista missä on, eikä tunne ihmisiä. Toisinaan hän on selväjärkinen ja tajuaa tilanteensa, mutta ne hetket ovat ohimeneviä. Käytännössä hän on dementikko.

Heleenillä on monimutkainen, jopa katkera, suhde äitiinsä. Äiti on jäänyt leskeksi, tuhlaa rahansa kimalteleviin helyihin, flirttailee ja käy naapurinrouvan kanssa oopperassa.  Hän on voimakastahtoinen ja suorapuheinen. Heleen ja hänen Yhdysvalloissa asuva siskonsa, Francien, jopa sanovat, että olisi pitänyt kuristaa se ämmä. Osittain puhe on totta, osittain leikkiä.

Kirjassa viitataan monta kertaa äidin ja Heleenin etäiseen suhteeseen, joten minua ainakin alkoi kiinnostaa mitä kaiken taustalla on. Mitään ei kuitenkaan paljasteta ennen aikojaan, vaan kokonaiskuva hahmottuu vähitellen. Minua vaivasi lähes viimeiselle sivulle asti se, ettei Heleen ollut selvittänyt asioita äitinsä kanssa, mutta onneksi vain lähes viimeiselle sivulle.

Ensin tuntui omituiselta lukea Heleenin kuumista aalloista. Ajattelin, että en ole ihan vielä kohderyhmää, mutta pian huomasin, että kirja oli todella koukuttava, vaikka enimmäkseen Heleenin äidin vaikean sairauden ja dementian ympärille keskittyvä tarina olikin vakava. Kirjassa oli paljon huumoria, eikä se ollut synkkä. 

Tarina eteni melko rauhallisesti, mutta loppui yht´äkkiä. Tuntui, että kirjailijalle oli tullut hirveä kiire kirjoittaa kertomus loppuun ja viimeiset tapahtumat kulkivat lähes pikakelauksella. Ajattelin, että ei voi olla totta, loppuiko tämä kirja nyt tähän. Asiasisällöltään loppu oli ehjä ja tuntui, että ympyrä sulkeutui, mutta toteutukseltaan loppu oli töksähtävä.

Kaiken kaikkiaan kirja oli humoristinen selviytymistarina, joka kertoi todentuntuisesti keski-ikäisen naisen elämästä.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Illuusioita
Amman lukuhetki
La petite lectrice
Booking it some more
Kirjavinkit
Mitenköhän tässä kaikessa käy
Lukuisat kissanpäivät
Kirsin kirjanurkka
Narratiiveja
Viipaleita
Tarinauttisen hämärän hetket

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta, laitanpa lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tämä kirja kannattaa lukea. Vakavasta aiheesta huolimatta se on täynnä huumoria.

      Poista
  2. En ole lukenut tätä mutta mielestäni kirjan nimi on yksi siisteimpiä mitä olen ikinä kuullut. Loppupeleissä se ei ole niin pysäyttävä (ts. sisällön näköjään arvasin minäkin) mutta pitkä nimi on hankala saada toimimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä, että pitkä nimi voi olla vaikea saada toimimaan. Mielestäni tämän kirjan nimi oli onnistunut ja kertoi tiivistettynä kirjan sisällön.

      Poista
  3. Minusta kirja oli vähän sellainen, että hauska nimi, mutta siihen se jäikin. Mutta toiset pitävät ja niinhän sen kuuluukin mennä. Luojan kiitos ihmiset ovat erilaisia kirjamakuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Totta, olisihan se todella tylsää, jos kaikki olisivat samaa mieltä, ei syntyisi lainkaan keskustelua.

      Poista