maanantai 1. lokakuuta 2012

Spiritistinen istunto


On aika alkaa purkaa luettujen kirjojen sumaa. Luinpa samaan syssyyn vielä yhden Minna Canthin näytelmän: Spiritistinen istunto. Se on ilveily yhdessä näytöksessä. Ilveily onkin erinomainen sana, sillä näytelmässä saa henkien läsnäolon kokea niin lipevä meedio kuin sekalainen uskojien ja epäilijöiden joukko.  

Näytelmä kertoo tätinsä luona asuvasta Helmistä, joka on rakastunut Renne-nimiseen ylioppilaaseen. Täti on kuitenkin suuttunut Rennelle, eikä halua tätä nähdäkään. Syynä on se, että Renne nauraa spiritismille. Helmi on kovin onneton, mutta Renne ei ole millänsäkään ja sanoo tädin leppyvän.

Tädin talossa usein vieraileva meedio, herra Orell, joka on itse ihastunut Helmiin, sanoo, yllätys, yllätys, henkien kertovan, että hän menee Helmin kanssa naimisiin. Helmi on leipomassa piika-Liisan kanssa, kun häntä tullaan kutsumaan spiristiseen istuntoon, johon hänellä ei ole lainkaan intoa osallistua. Asioita mutkistaa vielä se, että Renne on saapunut tapaamaan Helmiä kielloista välittämättä.


Tätä näytelmää lukiessani nauru kupli sisälläni, vaikka juoni ei kovin kummoinen, eikä yllättävä ollutkaan. Renne tuntui rasittavalta ja lapselliselta, mutta toisaalta hän oli koko näytelmää pyörittävä "moottori".


Luin muuten, että Minna Canth itse harrasti spiritismiä, mutta ei hän siihen näytelmästä päätellen täysin vakavasti tainnut suhtautua.

Nyt kun olen lukenut kaksi Canthin huvinäytelmää: tämän ja Hän on Sysmästä, täytyy todeta, että taidan sittenkin pitää enemmän vakavammasta Canthista.

Huvinäytelmissä ei sinänsä ole mitään vikaa ja voisin mennä niitä teatteriinkin katsomaan. Ainoastaan se harmitti, että kummankin näytelmän juoni tuntui melko ennalta arvattavalta. Tämän näytelmän juoni varsinkin oli melko köykäinen, eikä yllättäviä tapahtumia juuri ollut. Toisaalta näytelmä ajoi asiansa harmittomana ilotteluna, josta ei romanttisiakaan elementtejä puuttunut. Tämä näytelmä on vuodelta 1894. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti