maanantai 12. marraskuuta 2012

Joku raja

Ville Ranta on tuttu ainakin niille helsinkiläisille, joille tulee Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehti ja jotka ovat joskus kurkanneet lehden takasivulle. 

Ville Hännisen toimittama Joku raja sisältää Ville Rannan pilapiirroksia vuosilta 2009-2012. Oikeastaan ilmaisu "pilapiirros" on väärä, sillä osa kuvista kertoo hyvin vakavista aiheista yrittämättäkään käsitellä aihetta huumorilla.

Ville Rannan piirrokset ovat aiheuttaneet Kirkko ja kaupunki -lehden lukijoissa voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Lehden mielipidepalstan kestoaiheita on se pitäisikö Rannan piirrosten julkaiseminen lopettaa lehdessä vai ei.

Jotain kertovat Joku raja -kirjan takakannen kommentit, jotka ovat suoraan lehden mielipidepalstalta lainattuja. Esimerkiksi: "...täysin sopimaton mihinkään julkaisuun saati sitten kristillisen kirkon lehteen" tai "olen näitä kuvia jo kauan ihmetellyt ja yrittänyt olla niitä näkemättä" tai "mistä ei voi puhua siitä täytyy piirtää".

Itse olen suhtautunut Ville Rannan piirroksiin kolmella eri tavalla: olen pitänyt niitä osuvina tai jopa hauskoina, en ole ymmärtänyt mihin kuva viittaa tai olen ajatellut, että tämä meni vähän liian pitkälle.
 
Joku raja -kirjassa on neljä eri osaa: Miehen kriisi, Uskon kriisi, Politiikan kriisi ja Järjen kriisi. Ensimmäinen osa kertoo hieman kärjistetysti siitä millaista on olla mies nyky-Suomessa. Mitä tapahtuu kun sukupuoliroolit ovat menneet päälaelleen tai mikä vanhoissa rooleissa on kahlitsevaa. Piirroksissa on monia oivalluksia. Erityisen osuvia olivat huoltajuusasioita koskevat piirrokset, jotka kritisoivat sitä, että lapsi annetaan erotilanteessa ensisijaisesti äidille. Itse olen ihmetellyt, että eikö ensisijaisesti pitäisi kuitenkin ajatella lapsen parasta, aina äiti ei ole paras ratkaisu.

Erään osuvan huoltajuusasioita koskevan piirroksen voi katsella Kirkko ja kaupunki -näköislehdestä (sivu 24).

 
Uskon kriisi -osassa esiin nousevat paitsi kirkon ajankohtaiset asiat, eri uskontojen rinnakkaiselo sekä myös tekopyhyys. Minulle on jäänyt kaikista parhaiten Kirkko ja kaupuki -lehdestä mieleen Rannan piirros, joka käsittelee lestadiolaisen liikkeen kriisiä. Piirros on karmiva, mutta tuo hätkähdyttävästi esiin yksittäisen ihmisen hädän. Miksi tällaista ei jonkun mielestä saisi piirtää tai sanoa? Eikö juuri tällaisista asioista ole vaiettu jo liian kauan? Piirroksen voi katsella näköislehdestä (sivu 28).


Toisaalta vähän minulle liikaa olevat piirrokset ovat myös uskontoa käsitteleviä. Minusta on ihan sopivaa käsitellä maallistunutta kristillisyyttä luterilaisen kirkon näkökulmasta. Tulee jopa mieleen, että papin toteamus siitä, että uskontunnustuksen voi ajatella runona, on hyvin osuva. Tuntuu joskus, että tällä tavalla papit nykyään ajattelevat: luovutaan asioista, että tehdään ihmisille mieliksi. Toisaalta taas pidän luterilaisessa kirkossa siitä, että kirkko uudistuu. Aiheeseen liittyvä piirros löytyy näköislehdestä sivulta 36. 

Luin kerran ortodoksipappien vastauksia ihmisten kysymyksiin. Heillä oli hyvin selkeät näkemykset siitä miten asiat ovat. Luterilainen pappi taas vastasi, että asia voi olla näin tai sitten ei. Luterilaisen papin näkemys vähän ärsytti, mutta toisaalta sekään ei tuntunut hyvältä, että ortodoksipapilla oli kaikkeen selvät vastaukset, ortodoksikirkkohan vaalii vanhoja perinteitä, joiden on pysyttävä muuttumattomina. Minulla on oikeastaan kummastakin ääripäästä melko ristiriitainen ajattelutapa. En oikein tiedä mitä ajatella. Minulle ei kai sitten kelpaa mikään, sillä ajattelen muutenkin hyvin ristiriitaisesti uskonnosta.

Nyt eksyin pitkälle harhapolulle. Olin kirjoittamassa siitä, että minusta oli ihan sopivaa käsitellä maalistunutta luterilaista kirkkoa, sen sijaan Rannan piirrokset, jotka käsittelevät maallistuneita lestadiolaisia tai maallistuneita muslimeita, eivät enää tuntuneet oikein sopivilta. Minulle tuli lähinnä vaivautunut olo, kun lestadiolaismies vakuutti, että vaimo harrastaa urheilua ja kirjallisuutta ja vaimo kertoi, että hänellä on oma firma ja mies auttaa joskus kotitöissä. Yhtä vaivaannuttavaa oli lukea musliminaisen hunnun muotikankaasta. Jotenkin ei tunnu sopivalta käsitellä tähän tapaan muita uskonnollisia ryhmiä, varsinkin kun heidät laitetaan selostamaan kuinka he eivät elä muiden ihmisten ennakkoluulojen mukaista elämää. Toisaalta ehkä onkin tarkoitus, että piirrosten katsojat saataisiin ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omia ennakkoluulojaan.

Joku raja -kirjaa lukiessani Politiikan kriisi -osuus tuntui, ehkä kaikkein huvittavimmalta, koska osion piirrokset vastasivat eniten perinteistä käsitystä pilapiirroksista, eivätaiheet olleet yhtä haudanvakavia kuin muissa osioissa. Erityisesti jäi mieleen kuva, jossa presidentinvaalien ehdokkaita oli piirretty metsään sieniksi ja Sauli Niinistö ihmetteli että eihän oikealla puolella pitänyt kasvaa mitään. Mieleen jäi myös Venäjän vaalien erikoinen vaaliuurna tai haisevan maapallon lahjaksi saanut lapsi.

Yksi osion paljon ajatuksia herättänyt piirros oli myös kirjan kansikuvan muunnelma ovea pienentämään saapuvasta kirvesmiehestä. Valitettavasti maailmamme on tällainen.

Kirjan viimeistä osiota, Järjen kriisi, lukiessani en voinut kuin ihmetellä kuinka nurinkurin jotkut asiat maailmassa ovat. Mieleen jäivät päällimmäisenä vanhemmat, jotka haastoivat koulun oikeuteen kun poika sai taas kokeesta huonon numeron. Kenenhän olisi pitänyt katsoa peiliin?

Jotkut piirrokset olivat suorastaan inhorealistisia. Olisin toivonut kuvia, joissa on vähemmän eritteitä. Tuntui, että sanoma menisi perille muutenkin.

En tiedä miten Ville Rannan kuvat kestävät aikaa, lukemista tämä kirja kestää kuitenkin useita kertoja. Monet piirrokset laittavat ajattelemaan paitsi maailman tapahtumia, yhteiskunnan ilmiöitä, myös omia asenteita. Mietin onko oikein nauraa vahingoniloisesti poliitikolle, josta ei pidä. Tulee myös monesti mieleen, että näinkö ennakkoluuloinen ja tekopyhä olenkin.

Ville Rannan piirroksia

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Sallan lukupäiväkirja
Luen ja kirjoitan