torstai 27. joulukuuta 2012

Joutavuuksien jumala

Löysin syksyllä bookcrossing-tapaamisesta Arundhati Royn kirjan Joutavuuksien jumala. Kirja on Royn esikoisromaani, joka on ilmestynyt vuonna 1997.

Aloin lukea tietämättä lainkaan mistä kirja kertoo. Olikin hyvä, etten lukenut etukäteen takakannen tekstiä, sillä se paljastaa aivan liikaa kirjan juonesta. 

Tarinan päähenkilöt ovat kaksoset Rahel ja Estha. Kertomuksen keskiössä on heidän lapsuutensa isoäidin talossa Intian Ayemenemissa. Kaksosten äiti Ammu on jättänyt miehensä ja muuttanut takaisin lapsuudenkotiinsa, mistä häntä ylenkatsoo etenkin talon todellinen valtiatar, jo kuolleen isoisän naimaton sisko Baby Kochanna.

Itse sokea isoäiti, Mammachi, jää kirjassa melko näkymättömäksi hahmoksi. Tiedetään, että hän on luonut menestyvän säilyketehtaan ja että hän on mustasukkainen poikansa Chackon naisille, mutta ä melko hämärän peittoon millainen suhde hänellä on tyttäreensä Ammuun. Tuntuu, että koko ajan puhutaan vain voimakastahtoisesta ja katkerasta Baby Kochannasta, joka on aina suuna päänä.

Samassa talossa asuvat myös yritteliäs Chacko, joka on ottanut säilyketehtaan haltuunsa, sekä palvelija Kochu Maria. Oxfordissa opiskelleella Chackolla on Englannissa tytär ja entinen vaimo, jotka saapuvat jouluksi Intiaan.

Jostain syystä odotin, että kirja muistuttaisi tyyliltään Véronique Ovaldén kirjaa Mitä tiedän Vera Candidasta. Tavallaan se muistuttaakin, kerronta on täynnä samanlaista yksityiskohtien runsautta ja vetovoimaa. 

Arundhati Royn kieli on kaunista ja vaikka hän kertoo vakavistakin asioista, kielellä ja sanoilla leikittelyä hän ei unohda.

Yksi kirjan peruselementeistä on toisto. Samat asiat kerrotaan yhä uudelleen hieman eri näkökulmista ja niistä paljastetaan kerta kerralta vähän enemmän. Kesti kauan ennen kuin tajusin mistä kirjassa on perimmiltään kyse, sillä koko tarina kuoriutuu esiin vasta vähitellen.

On uskomatonta, että toisto ei tuntunut lainkaan ärsyttävältä tai tylsältä, pikemminkin mielenkiintoni pysyi kaiken aikaa yllä ja tarinan rakenne oli todella koukuttava ja kiehtova, suorastaan runollinen.

Kannen kasviaihe sopii kirjalle hyvin. On hyvä, ettei kannessa oikeastaan paljasteta mitään, mutta kirjan luettuaan kannenkin voi nähdä tietyllä tavalla tarinan vertauskuvana.

Vaikka kirja kertoo enimmäkseen Rahelin ja Esthan lapsuudesta, välillä palataan Ayemenemiin yli 20 vuotta myöhemmin. Estha on lakannut puhumasta ja Rahel on juuri saapunut takaisin Intiaan avioeron jälkeen. Välillä siirtymiset kahden ajan välillä ovat niin saumattomia, että minulta kesti vähän aikaa tajuta, että olikin siirrytty 20 vuotta eteenpäin.

Arundhati Roy kertoo tarinaa verkkaisesti. Pohjavire on surullinen, mutta samaan aikaan ihmisillä olisi paljon mahdollisuuksia ja toivoa, aina ei vain voi tai ei edes anneta valita.

Alkuperäinen nimi: The God of Small Things
Kustantaja: Otava, 1997.
Suomentaja: Hanna Tarkka

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Mamilda

Kirjamielellä
Luettua
Akanvirtaa
K-blogi - koko lailla kirjallisesti
Toinen kirjoitus K-blogissa
Kirjahullun mietteitä
Elämää Suuremmista - ja vähän muistakin kirjoista
Jälkeenpäin

2 kommenttia:

  1. Tämä on keikkuntu ehkä-listallani vaikka kuinka kauan. Mutta jostain syystä en ole siihen vieläkään tarttunut. Nyt alkoi tuntua siltä että tämän voisi oikeasti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Suosittelen tätä kirjaa. Kaikki eivät tietenkään pidä tällaisesta kerrontatyylistä. Luulen, että tämä on kirja, joka jakaa ihmiset niihin, jotka ovat aivan ihastuneita ja niihin, jotka eivät kirjasta pidä.

      Poista