keskiviikko 2. tammikuuta 2013

12 kirjaa vuodelta 2012

Kirjoitin viime vuoden aluksi vuoden 2011 mieleenpainuvimmista kirjoista. Ajattelin aloittaa tämän vuoden samalla tavalla. Koska listasta tulee helposti pitkä, päätin pakoittaa itseni valitsemaan jokaiselta kuukaudelta vain yhden kirjan.


Tammikuussa luin kahdeksan kirjaa. Tammikuun kirja on 15-vuotiaan Reetta Nopolan vuonna 1973 julkaistu Oudon paljon ristilukkeja. Se on sydämeen käyvän riipaiseva kertomus nuorista, ystävyydestä, rakkaudesta, ihanteista ja perheväkivallasta.

Kaita hakataan kotona ja hän hakee lohtua huumeista. Eeva taas yrittää muuttaa maailmaa osallistumalla mielenosoituksiin ja lahjoittamalla rahaa keräyksiin. Hän on huolissaan nälänhädistä ja saastumisesta.

Kirja oli ehdoton ja traaginen, kuten nuorten kirjoitukset usein ovat. Vaikka juonenkäänteet ovat aikuisen näkökulmasta katsottuna välillä hieman epäuskottaviakin, se ei ole puute. Tämä on aito ja rehellinen kirja. Pidin tästä todella paljon.


Helmikuussa luin seitsemän kirjaa. Helmikuun kirja on Claudie Gallayn Tyrskyt. Tästä kirjasta on kirjoitettu paljon blogeissa, eikä suotta. Verkkaisesti etenevä kertomus maalaiskylään muuttaneesta, lintuja tutkivasta naisesta on kaunis. Naisella on menneisyys, jota hän ei halua ajatella.

Kylään luo omaa tunnelmaansa meri. Kun se myrskyää, ihmiset ovat sen armoilla. Kylä tuntuu hyvin kaukaiselta ja eristyneeltä ja monet sen erikoiset asukkaat korostavat tätä riippumattomuuden tunnelmaa. Monilla heistä on salaisuuksia...

Kaiken kaikkiaan kaunis, runollinen, meren aalloilta maistuva, loistava tarina.


Maaliskuussa luin neljä kirjaa. Maaliskuun kirja on Frances Hodgson Burnetin Salainen puutarha. Olin jo pitkään halunut lukea tämän klassikon ja kun näin sen kirjakaupassa, en voinut jättää sitä sinne.

Hemmoteltu, orvoksi jäänyt, Mary lähetetään Intiasta Englantiin setänsä luo. Mary on suoraan sanoen ilkeä lapsi, eikä jaksa välittää oikein mistään, setänsä kolkossa kartanossa hänen elämänsä kuitenkin muuttuu.

Maryn setä, Archibald Craven, on erakoitunut omaan asuinsiipeensä ja suree kuollutta vaimoaan. Hän matkustaa, mutta matkat eivät tuo lohtua.

Kirjoitin tästä kirjasta: "Salainen puutarha on tarina ystävyydestä ja ennen kaikkea toivosta. Se on tarina, joka ilahduttaa ja voimaannuttaa."


Huhtikuussa luin kuusi kirjaa. Huhtikuun kirja on Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmä. Se alkaa Johannan ja Riston häistä, jossa Risto jo kehuskelee vaimonsa säästöillä ja että on ottanut vaimon pankkikirjan haltuunsa.

Viinaanmenevä Risto tietysti tuhlaa rahat ja perheen elatus jää vaimon tehtäväksi. Työmiehen vaimo on traaginen ja kärjistetty kertomus siitä kuinka Risto tuhoaa kahden naisen elämän. Toinen on hänen vaimonsa, toinen Kerttu, jota hän huijaa.

Näytelmässä tartutaan paitsi alkoholinkäyttöön, myös siihen epäkohtaan, ettei nainen saanut tuolloin hallita omaa omaisuuttaan. Muutamaa vuotta myöhemmin asiaan tulikin muutos uuden lain myötä.

Toukokuussa luin viisi kirjaa. Toukokuun kirja on Minna Canthin Salakari. Se kertoo Almasta, jolla on kunnollinen, mukava mies ja neljä lasta. Perhe on hyvin toimeentuleva ja heillä on oma kesäpaikka maalla. Kaikki on siis Almalla hyvin, paitsi, että hän suree sitä, että hänen miehensä, John, on lähdössä valtiopäiville ja he joutuvat sen takia olemaan pitkään erossa.

Vähitellen Alma kuitenkin ihastuu miehensä tuttavaan, maisteri Nymarkiin kohtalokkain seurauksin. Nymarkille kaikki on vain leikkiä, eikä hän jaa pitkäksi aikaa kaipaamaan Almaa.

Vaikka huhti- ja toukokuun kirjoilla on yhteisenä teemana miesten naisille tekemä pahuus, Canth käsitteli teoksissaan myös miehiä koskevia yhteiskunnallisia epäkohtia ja ylipäätään puolusti vähäosaisten ja sorrettujen oikeuksia. Tästä yhtenä esimerkkinä on Köyhää kansaa, joka kertoo erään perheen traagisen tarinan.


Kesäkuussa luin neljä kirjaa. Kesäkuun kirja on Marianne Käckon Tapa minut, äiti!. Kirjassa äiti kertoo anoreksiaa sairastavan tyttärensä tarinan.

"Tapa minut, äiti!" olivat 15-vuotiaan Katarinan sanat äidilleen, kun tyttö makasi letkuissa sairaalassa. Katarina sairastui ensimmäisen kerran 11-vuotiaana, mutta siitä selvittiin säikähdyksellä. Kolme vuotta myöhemmin hän sairastui uudestaan ja tällä kertaa hyvin vaikeaan anoreksiaan. Hän oli muun muassa vuoden letkuruokinnassa ja oli vakuuttunut siitä, ettei syö enää koskaan.

Heti kirjan alussa äiti kertoo tyttärensä toipuneen täysin. Kirja antaakin paljon toivoa siitä, että mistä tahansa voi selvitä.


Heinäkuussa luin vain kolme kirjaa. Heinäkuun kirja on Outi Heiskasen ja Minna Santakarin Asuuko neiti Töölössä?. Kirja kertoo kiehtovasti 1930-1960-lukujen Helsingissä kuvatuista elokuvista sekä Aki Kaurismäen elokuvasta Calamari Union vuodelta 1985.

Läpi käydään paitsi helsinkiläisiä kuvauspaikkoja, myös elokuvien juonta. Kuvituksena on alkuperäisiä, elokuvien kuvausten yhteydessä, otettuja valokuvia. Kirja on erittäin kaunis ja ulkoasu tyylikäs.

Elokuvien lisäksi kerrotaan henkilöistä niiden takana, Helsingin arkipäivästä ja historiasta sekä helsinkiläisistä elokuvateattereista. Tämä oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä kirja.


Elokuussa luin vain kaksi kirjaa. Elokuun kirja on Tauno Palon Käsi sydämellä. Kirjassa Palo kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä teatteri- ja elokuvaurastaan.

Kirja on lämminhenkinen ja jutustelevaan sävyyn kirjoitettu. Muista ihmisistä Palo kirjoittaa kauniisti, muita kunnioittaen. Hän kertoo myös monta hauskaa ja surullistakin tarinaa elämänsä varrelta.

Tämä oli mielenkiintoinen kirja, joka kertoi paitsi näyttelemisestä, myös arjen elämästä eri vuosikymmeninä. Tauno Palosta jäi kuva vaatimattona ja hienotunteisena ihmisenä.

Syyskuussa luin neljä kirjaa. Syyskuun kirja on Renate Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa. Kirja kertoo keski-ikäisestä Heleenistä, jonka äiti saa yllättäen aivoinfarktin ja joutuu hoitokotiin.

Äiti on sekava, ei tunnista ihmisiä ja unohtelee asioita. Heleenin elämä muuttuu, kun hän hoitaa perheensä asioiden lisäksi, myös äitinsä asioita. Hänellä on myös melko katkera suhde äitiinsä, mikä ei helpota tilannetta. Lisäksi Heleen tajuaa olevansa "vanha", sillä hänen 17-vuotias poikansa on kovaa vauhtia itsenäistymässä.

Rankasta aiheesta huolimatta, kirja hersyää huumoria. Heleenin myötä voi nauraa ikääntymiselle ja arjen vastoinkäymisille. Huumori ei kuitenkaan ole epäkunnioittavaa, esimerkiksi äidin vaikeaa sairautta ei vähätellä, ja huumorin pohjalla kerrotaan vakavaa tarinaa.


Lokakuussa luin viisi kirjaa. Lokakuun kirja on Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Se kertoo sisaruksista, Erikistä ja Ingasta. Erik alkaa ydä läpi isänsä ja sukunsa tarinaa sisarusten isän kuoltua. Inga taas ei ole päässyt yli miehensä kuolemasta ja myös hänen tyttärensä Sonia kaipaa yhä isäänsä.

Yksinäinen Erik ihastuu vuokralaiseensa Mirandaan ja ystävystyy tämän tyttären, Eglantinen, kanssa. Samalla hän yrittää tutustua kuolleeseen isäänsä tämän päiväkirjaa lukemalla.

Kirjan kerronta on kaunista ja usein unenomaista. Omituisiakin asioita tapahtui. Tämä kirja piti viimeisille sivuille asti otteessaan.


Marraskuussa luin vain yhden kirjan, mutta se oli niin loistava, että voin hyvin nimetä sen marraskuun kirjaksi. Marraskuun kirja on Ville Rannan Joku raja. Kirjaan on koottu Rannan Kirkko ja kaupunki -lehteen piirtämiä pilapiirroksia.

Monet piirrokset ovat kuitenkin niin synkkiä ja rajuja, ettei niitä voi kutsua pilapiirroksiksi, pikemminkin kantaaottaviksi piirroksiksi. Aiheina ovat paitsi uskonto, myös politiikka, nyky-yhteiskunnan ilmiöt ja se millaista on olla mies nyky-Suomessa.

Piirrokset ovat usein kärjistettyjä, mutta samalla ne ovat parhaimmillaan havahduttavia ja saavat ajattelemaan, paitsi epäkohtia, myös omia ajattelu- ja käytösmalleja.

Joulukuussa luin viisi kirjaa. Joulukuun kirja on Eerika Häkkisen ja Johanna Viitasen Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia. Tämä loistava kirja kertoo pelon voittamisesta ja mielikuvituksen voimasta.

Kirjassa on mielikuva-, ratsastus- ja talutusharjoituksia ratsastajille. Joitakin mielikuvaharjoituksista voi käyttää millä elämän alalla tahansa.

Kirja on hyvin kuvitettu ja ulkoasultaan selkeä. Teksti on ajatuksia herättävää ja viihdyttävää. Kirjassa on paljon tietoa paitsi hevosista, myös ihmisten ajatusmaailmasta ja ratsastajien erilaisista tavoista oppia.


ssä taisi nyt tulla mainituksi peräti 13 kirjaa. Yhden kirjan valitseminen joka kuukaudelta on ehkä hieman keinotekoinen tapa käydä mennyttä vuotta läpi, mutta itselleni oli ainakin mukavaa palata hienojen lukukokemusten pariin. Joidenkin kuukausien osalta valinta oli helppo, mutta monta kertaa oli kaksi kirjaa ylitse muiden ja niistä kahdesta piti valita.

Antoisaa alkanutta luku- ja kirjavuotta 2013 kaikille. 

10 kommenttia:

  1. Hieno kirjakavalkadi! Voin kuvitella kuinka vaikeaa on valita joka kuukaudelta vain yksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä, joidenkin kuukausien kohdalla oli vaikeaa. Tästä koosteesta jäi hyviä kirjoja pois.

      Poista
  2. Monipuolinen kirjallinen vuosi sinulla takana! Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Samoin, hyvää uutta vuotta sinulle.

      Poista
  3. Olipas tämä hauska vuosikooste! Kiitos! Amerikkalainen elegia teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se on ehdottomasti minun Hustvedt-kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minäkin pidin Amerikkalaisesta elegiasta paljon. Se on toistaiseksi ainoa lukemani Hustvedtin kirja, joten aion lukea häneltä lisää.

      Poista
  4. Valkoinen Kirahvi vei sanat suustani. :) Tämä oli kivasti tehty vuosiyhteenveto, ja Amerikkalainen elegia on omakin suosikkini Hustvedtin romaaneista, vaikka kaikki muutkin ovat hyviä. Useimmat Hustvedt-fanit eivät tunnu tykkäävän siitä kirjasta, enkä ymmärrä miksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Pekka. Minäkin olen kuullut, että monet eivät pidä Amerikkalaisesta elegiasta ja olen ihmetellyt minkä takia. En ole vielä tutustunut Hustvedtin muihin kirjoihin, joten en tiedä millainen Amerikkalainen elegia on verrattuna niihin.

      Poista
    2. Kaikki Hustvedtin kirjat ovat minusta tosiaan hienoja (paitsi Vapiseva nainen, jonka sairauskertomusmainen ote uuvutti ja sai jättämään kirjan kesken), mutta Elegia tuli surumielisyydessään vielä muita lähemmäs. Kaikki mitä rakastin oli muuten huikea, mutta lopussa juoni meni vähän överiksi. Kaikki kannattaa kuitenkin lukea. :)

      Poista
    3. Kiitos kommentista. Anteeksi, että vastaan vasta nyt. En ole ehtinyt käydä blogissani. Hienoa kuulla mielipiteesi Hustvedtin kirjoista. Täytyy tosiaan lukea niitä lisää. Kaikki mitä rakastin alkoi kiinnostaa.

      Poista