sunnuntai 27. tammikuuta 2013

J. K. Rowlingin Paikka vapaana on karu kuvaus nyky-yhteiskunnasta

Kirjan kansi vaikuttaa
nopeasti tehdyltä, eikä
juuri houkuttele lukemaan.
Sain vihdoinkin luettua J. K. Rowlingin Paikka vapaana, joka löytyi toivottuna lahjana pukinkontista.

Kirja kertoo Pagfordin pikkukaupungista. Paikallisvaltuutettu Barry Fairbrother kuolee äkillisesti sairaskohtaukseen, mistä alkaa kaupungin asukkaita kuohuttava tapahtumavyöry. Valtuuston käsittelyyn on tulossa Fieldsin rähjäisen lähiön siirtäminen naapurikaupungille, mitä monet pagfordilaiset ovat toivoneet jo vuosikausia. Valtuusto on jakautunut Fieldsin siirron puolustajiin ja vastustajiin. Kumpikin puoli yrittää saada oman edustajansa kuolleen Barryn tilalle.

Alun kompastelun jälkeen tempauduin tarinaan

Täytyy myöntää, että kun aloin lukea tätä kirjaa, ensimmäinen reaktioni oli melko negatiivinen, teki jopa mieli jättää kirja heti kesken. Odotin, että tämä olisi ollut samanlainen hyvänmielen kirja kuin Rowlingin Harry Potter -kirjat. Aluksi tuntui, että kirjan henkilöistä kerrotaan vain huonoja puolia, kuten mässäilyn halua Barryn kuolemalla, juoruamista, vallanhalua ja niin edelleen. Lisäksi uusia henkilöitä marssitettiin esiin sellaista vauhtia, että en tahtonut pysyä mukana.

Pian lukeminen alkoi kuitenkin sujua ja tarina tuntua mielenkiintoiselta. Huomasin, että henkilöidenkin suhteen pysyin kärryillä kuka on kuka.    

Kirjan tarina sinänsä on melko synkkä ja yhteiskunnan epäkohtia esiin tuova. On kaunis ja varakas Pagford ja siihen kuuluva nopeasti ja halvalla rakennettu, kurja Fields, jossa asuu vähävaraisia perheitä ja jonka asukkaista osa on narkomaaneja. Monet pagfordilaiset haluaisivat sulkea kaupungin omistamassa rakennuksessa toimivan huumeklinikan, koska klinikasta ei ole heidän mielestään hyötyä. Sekin aiheuttaa närää, että Fieldsin köyhät ja sottuiset lapset pääsevät yhdessä pagfordilaisten kanssa hyvään kouluun.
 
Nuoret tuntuivat kirjan henkilöistä läheisimmiltä

Kiinnyin moniin kirjan henkilöihin, erityisesti 16-vuotiaisiin nuoriin. Pidin narkomaaniäidin sisukkaasta tyttärestä Krystalista, koulukiusatusta Sukhvinderista ja Andrewsta, jolla oli Potter-kirjojen Vernon Dursleyta muistuttava isä, joka tosin oli astetta pahempi, sillä hän hakkasi perhettään.

Täytyy sanoa, että kirjan aikuisista henkilöistä en juurikaan pitänyt Andrewn Fats-kaverin äitiä, Tessaa, lukuun ottamatta. En voinut olla vertaamatta kirjan henkilöitä Potter-kirjojen henkilöihin ja Tessasta tuli mieleeni Molly Weasley ja Andrewsta itse asiassa Harry Potter, vaikkei hän yhtä tinkimättömän oikeudenmukainen aina ollutkaan.

Ei ollut sattumaa, että pidin teini-ikäisistä henkilöistä eniten, sillä Rowling kirjoittaa heistä paljon moniulotteisemmin kuin monista aikuisista. Teineistä kerrotaan sekä hyvää, että huonoa. Eivät monet heistäkään mitään kovin kivoja ole, kuten ei esimerkiksi koulukiusaaja Fats.

Aikuisista taas Rowling kirjoittaa usein valitettavan yksipuolisesti. Valtuuston puheenjohtajasta, Howard Mollisonista, ja hänen sukulaisistaan kerrottaan enimmäkseen pahaa, mutta se on tietysti juonen kannalta tarpeellistakin. Jossain vaiheessa tosin huomasin, että aloin jopa tuntea sympatiaa Howardin ilkeää miniää, Samanthaa, kohtaan, kun hän ihastui tyttärensä lempi bändin jäseneen.

Toisaalta taas en jaksanut pitää henkilöistä, joista minun olisi "kuulunut" pitää. Pakko-oireista häiriötä poteva apulaisrehtori Colin Wall esimerkiksi tuntui minusta lähinnä rasittavalta, vaikka hän oli juuri sellainen henkilö, josta minun olisi "kuulunut" pitää ja jota kohtaan minun olisi pitänyt tuntea sympatiaa, olihan hän sairas.

Kannesta

Kannen kirkkaat värit eivät minusta oikein sovi kirjan sisältöön. Kyseessä on kuitenkin melko synkkä kirja, joten jokin tummempi sävyinen kuva olisi sopinut paremmin. Itse olisin laittanut vaikka kuvan idyllisestä Pagfordista ja siihen kuuluvasta ränsistyneestä Fieldsin lähiöstä roskaisine pihoineen. Kuvien väliin olisi voinut piirtää sellaisen valkoisen repeämän, jota käytetään joskus iltapäivälehdissä, kun lehdessä on kuva eronneesta pariskunnasta.

Kannen ruutu rasteineen ilmeisesti kuvaa äänestyslippua tai niin minä sen ainakin tulkitsin. Minusta itse kirjan nimi on hieman turhankin nostalgisella fontilla kirjoitettu, mutta ehkä siinä halutaan tuoda esiin Pagfordin idyllisyyttä. Monet kaupungin asukkaat haluaisivat varmasti pysäyttää ajan, koska ennen oli paremmin. Kirjailijan nimi taas on kirjoitettu fontilla, josta tulee mieleen kirjoituskone, hyvä valinta siis.

Tuntuu, että kansi on tehty kovalla kiireellä. En voi pitää sitä kovin onnistuneena, tosin myyntimielessä varmasti värikäs kirja osuu hyvin kaupassa ihmisten silmiin. Silti tulee tunne, että kansi on melko persoonaton. Se ei suoranaisesti houkuttele lukemaan, eikä tätä kirjaa varmaan kukaan valitse hyllystä kannen takia. Takakannen kaupunkikuva on minusta jo onnistuneempi, tosin siitä tulevat, ainakin minulle, liikaa Potter-kirjat mieleen.

Olisi tarvittu vain pieni teko

Kaiken kaikkiaan Paikka vapaana on minusta kelpo kirja. Viihdyin sen parissa, vaikka tarinassa käsiteltiin vakavia aiheita. Toisaalta tuntui, että kirjailija halusi tuoda tässä kirjassa esiin kaikki mahdolliset ikävät asiat ja ilmiöt. Hieman vähempikin olisi riittänyt.

Kirjassa kuvataan nyky-yhteiskuntaa pahimmillaan. Läsnä on myös vahvasti ns. nimby (Not In My Back Yard) -ilmiö. Moni kirjan henkilö haluaa sysätä oman paikkakuntansa ongelmat muiden hoidettaviksi, jopa fieldsiläisten hautajaiset Pagfordin omassa kirkossa aiheuttavat närää. Yksi kirjan hätkähdyttävimmistä kohdista on se, kun kukaan ei pysähdy auttamaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Olisi tarvittu vain pieni teko, ei edes sankaruutta.

Kustantaja: Otava, 2012
Alkuperäinen nimi: The Casual Vacancy
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kannen suunnittelu: Mario J. Pulice
Kannen piirrokset: Joel Holland 

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Lukunurkka
Opuscolo - kirjasta kirjaan
Lukematon maailma 
Kirjaston kummitus 
Starry eyes
Kirjojen keskellä
Päkän juttu
Kirjojen rakastaja
Nenä kirjassa   

2 kommenttia:

  1. Tämä pitäisi saada käsiini jostain, kuulostaa sellaiselta kirjalta, jonka haluan lukea. Itselleni tulee vastaan harvoin hyvää yhteiskuntakriittistä kirjallisuutta, mahtaako se selittyä sillä, että lempigenreni on kuitenkin dekkari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Suosittelen kyllä tätä kirjaa.

      Minusta dekkareissakin on välillä yhteiskuntakriittisyyttä. Se on hyvä genre tuoda yhteiskunnan epäkohtia esiin.

      Poista