torstai 28. helmikuuta 2013

Pahuuden anatomia

Hannu Lauerma on psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri. Olen pitkään halunut lukea hänen kirjansa Pahuuden anatomia, mutta empinyt kirjaan tarttumista. Pelkäsin, että kirja olisi liian synkkää ja ahdistavaa luettavaa, näin ei kuitenkaan ollut.

Kirjan alaotsikko on Pahuus, hulluus, poikkeavuus. Lauerman näkökulma väkivaltaan ja pahuuteen on ammattimaisen kiihkoton. Teksti on pohdiskelevaa, kansantajuista ja faktoihin nojaavaa. Kirjassa kerrotaan paitsi nykypäivästä, myös historiasta. Lauerma kirjoittaa muun muassa kuuluisasta Viiltäjä-Jackin tapauksesta ja Länsi-Suomessa 1920-1960-luvuilla vaikuttaneesta kartanolaisuudesta, joka oli kahden naisen johtama lahko.

Tuskin mikään väkivallan muoto jää kirjassa käsittelemättä. Läpi käydään muun muassa vaarallisten lahkojen keinoja vaikuttaa ihmiseen, terrorismia, seksuaalirikoksia ja joukkomurhia. Yllättäen käsitellään myös urheilua, joka ei ainakaan minulle tulisi ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan väkivallasta (paitsi ehkä jääkiekko).

Lauerma pohtii lisäksi aggressiota luonnonilmiö, rikollisten rankaisemista ja sitä mihin maailma on menossa. Hän kertoo myös työstään ja psyykkisesti sairaiden vankien hoidosta. Olisin halunnut kuulla vielä hänen työstään lisää, vaikka sitä monessa kohtaa sivutaankin.

Ihmisten turvattomuuden tunne lisääntyy koko ajan, mutta Lauerma muistuttaa, että on paljon suurempi todennäköisyys kuolla liikenteessä kuin joutua henkirikoksen uhriksi. Hän kertoo, että suurin osa Suomen henkirikoksista on humalassa olevien miesten tekemiä ja kohdistuu esimerkiksi ryyppykaveriin.

Kirjassa kerrotaan myös psykiatrian historiasta ja vääristä luuloista, joita ihmisillä psykiatriasta on. Välillä tekstissä on jo suorastaan puolustelun makua, kun oiotaan psykiatrian arvostelijoiden vääriä käsityksiä. Sinänsä on hyvä asia kertoa lukijalle miten asiat ovat, mutta jossain vaiheessa puolusteleminen alkoi ärsyttää.

Luulin, että kirjassa käsiteltäisiin laajemmin esimerkiksi kouluampumisia ja niiden syitä. Näitä tapauksia kuitenkin vain pikaisesti sivutaan ja todetaan, että tekijän toiminnan syistä voi vain esittää arvioita, koska tekijä on kuollut. Näinhän se tietysti on. Lauerma pohtii kuitenkin muun muassa julkisuuden ja aselainsäädännön vaikutusta tällaisten tekojen tekijöihin.

Kirjaan mahtuu hämmästyksekseni myös "iloisia" tarinoita. Heti alkupuolella kerrotaan henkirikoksen tehneestä miehestä, joka vapauduttuaan löytää paikkansa yhteiskunnassa ja menee naimisiin. Ei ole ihan sellainen tarina, jota odottaisi.

Kaiken kaikkiaan kirja on mielenkiintoinen, joskin välillä hieman tylsä. Parhaiten jäivät mieleen kuvaus kartanolaisuudesta ja  edellä mainittu entisen rikollisen tarina. Itse luin tämän kirjan, koska minua kiinnosti mistä väkivalta ja pahuus kumpuavat. Sinänsä on nykyaikana poikkeuksellista, että joku käyttää termiä "pahuus", tuntuu, että koko sana on lähes hävinnyt ihmisten sanavarastosta.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavassa blogissa:

Luetut 2006-2011  

torstai 21. helmikuuta 2013

Musta polku pitää otteessaan

Musta polku on ruotsalaisen Åsa Larssonin kolmas dekkari, joka on ilmestynyt 2006, suomeksi vuotta myöhemmin. Olen lukenut Larssonin kirjat järjestyksessä, mutta luultavasti tapahtumista pysyy ihan hyvin kärryillä, vaikka ei näin tekisikään.

Myös tämä kirja sijoittuu Ruotsin Lappiin ja kertoo pitkälle samoista henkilöistä kuin aikaisemmat kaksi kirjaa. Päähenkilö, juristi Rebecka Martinsson, on tosin tässä kirjassa mielestäni melko taka-alalla verrattuna aikaisempiin kirjoihin.

Tarina alkaa hyytävissä tunnelmissa, enkä tarkoita pelkästään säätä. Tornionjärven jäälle on vedetty moottorikelkoilla pieniä mökkejä, arkkeja, joissa ihmiset istuvat pilkkimässä. Eräs pilkkijä pistäytyy lämpimästä arkistaan pikaisesti vähissä vaatteissa ulkona. Hänen kauhukseen tuuli vie arkin ja hän etsii suojaa naapuriarkista. Lämmitellessään hän löytää laverilta, peiton alta, naisen ruumiin. 

Rebecka on psykiatrisessa hoidossa, mutta toipuu ja saa kotiseudultaan syyttäjän paikan. Minusta Rebeckan sairaus käydään läpi lähes pikakelauksella, mutta ymmärrän, että juonen kannalta sitä ei voida alkaa vatvoa. Uudessa työssään Rebecka joutuu poliisien, Anna-Maria Mellan ja Sven-Erik Stålnacken, apuna tutkimaan arkista löydetyn naisen kuolemaa. Suurelta osin tarina kuitenkin keskittyy kuolleen naisen ja hänen lähipiirinsä ympärille.

Tätä kirjaa en tahtonut malttaa laskea käsistäni. Åsa Larsson on taitava kertoja. Hän osaa luoda uskottavia ja usein erikoislaatuisiakin henkilöitä, joista kertoo elävästi. Esimerkiksi poliisi ja neljän lapsen äiti Anna-Maria Mella on yksi suosikeistani, samoin kuin yksinäinen Sven-Erik, Rebeckan naapurista, pannuhuoneessa koiransa kanssa asuvasta Sivvingistä puhumattakaan.

Myös miljöön kuvaus on taidokasta. Lisäksi kirjassa kuvataan elävästi taideteoksia ja piirroksia. Larsson tuntuu olevan kotonaan kaikkialla, niin Kurravaarassa, Afrikassa kuin liikemiehen kartanossakin.

Se, että tarinassa on myös yliluonnollisia vivahteita, antaa minusta vielä lisää kiehtovuutta kertomukselle. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että ns. yliluonnollisuus olisi esitetty niin räikeästi, että se olisi alkanut ärsyttää. Tässä tapauksessa se kuitenkin on yksi osa tarinaa ja juoni ei toimisi ilman sitä. Niin kuluvasta ajasta kuin menneestä ja tulevastakin, kerrotaan luontevasti, joten tulevaisuuden näkemistä alkaa pitää aivan normaalina.

Kirjan loppuratkaisu herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Mietin miksi eräs ihminen toimi niin kuin toimi. En kuitenkaan paljasta enempää. Minusta Åsa Larssonin dekkareihin kannattaa ilman muuta tutustua, jos dekkareista pitää. Niissä on hienoa kerrontaa, joka pitää otteessaan.

Alkuperäinen nimi: Svart stig 

Kustantaja: Otava, 2007
Suomentaja: Katriina Savolainen

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirjamaa 
Lukujono  

tiistai 12. helmikuuta 2013

Top Ten Tuesday: Pakkolukemista

Olen lukenut Top Ten Tuesday -listoja muun muassa blogeista Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin ja Hys, äiti lukee nyt. Listat ovat olleet mielestäni kiinnostavia sekä ajatuksia ja muistoja herättäviä, joten ajattelin tehdä oman listan, varsinkin kun sopiva aihe pulpahti mieleen.

Aiheena on tällä kertaa ns. pakkolukeminen. Pakkolukemiseksi kutsutaan sitä kun koulussa annetaan tehtäväksi lukea kirja.

Minusta termi "pakkolukeminen" on melko negatiivinen ja olen lukenut paljon ihmisten negatiivisia kommenteja aiheesta. Itse en juurikaan kokenut pakkolukemista negatiivisena, sillä sen kautta tutustui moneen mielenkiintoiseen kirjaan, jota ei olisi ehkä muuten lukenut. Tietysti minun on helppo sanoa, luinhan muutenkin kirjoja ja olen aina pitänyt lukemisesta. On ymmärrettävää, että jos on vaikka lukihäiriö tai ei ole tottunut lukemaan, voi pakkolukemisen kokea hyvinkin negatiivisena.

Nyt itse asiaan. Tarkoituksenani on listata kymmenen mieleenjäännyttä "pakkolukemiskirjaa". 

1. Willie itkupilli 

Willie itkupilli on Michelle Magorianin vuonna 1981 julkaistu kirja. Se kertoo kaltoinkohdellusta Willie-pojasta, joka lähetetään maaseudulle Lontoon pommituksia pakoon. Kun lapsia jaetaan uusiin väliaikaisiin koteihinsa, kaikkien yllätykseksi äkäisenä pidetty vanhempi mies, Tom, ottaa Willien luokseen.

Kirjasta on jäänyt monia kohtia mieleen ja haluaisin lukea sen uudestaan. Minulle oli yllätys, että kirja on julkaistu vasta 1980-luvulla. Olen koko ajan kuvitellut, että se on paljon vanhempi. Luimme tämän kirjan yläasteella ja pidin siitä todella paljon.
 
2. Baskervillen koira
 
Arthur Conan Doylen Baskervillen koira on näistä kirjoista ainoa, jonka olen lukenut myöhemmin uudestaan, itse asiassa useita kertoja. Kun luin kirjaa ensimmäisen kerran joskus yläasteikäisenä, minulla oli tunne, että kirjassa on koko ajan pimeää. Nummi tuntui pelottavalta ja kiehtovalta. Muistan, että kuuntelin lukiessani Pave Maijasta ja minulle tuli pitkän aikaa Baskervillen koira mieleen, kun kuulin hänen musiikkiaan.

Kirja kertoo Baskervillen suvusta, jonka esi-isän on tarinoiden mukaan tappanut suuri paholaisen koira. Vanha tarina saa tuulta siipiensä alle, kun kartanon nykyinen isäntä kuolee mystisesti ja ruumiin vierestä löydetään ison eläimen jäljet. Kartanon perii Henry Baskerville, joka on tapahtuneesta kauhuissaan Tohtori Watson lähetetään kartanoon selvittämään asiaa.

On kai turha sanoa, että pidän tästä kirjasta paljon. Erityisesti pidän siitä, että vaikka tämä on salapoliisiromaani, läsnä on myös yliluonnollisen mahdollisuus.

3. Kymmenen pientä neekeripoikaa

Yläasteella luettu Kymmenen pientä neekeripoikaa oli ensimmäinen kosketukseni dekkareihin ja myös ensimmäinen lukemani Agatha Christien kirja. (Nykyään suomennuksen nimi on Eikä yksikään pelastunut.)

Muistan, että olin hyvin loukkaantunut, kun ensin esiteltiin henkilöt ja sitten heidät yksi kerrallaan murhattiin. Minusta oli lukijaa kohtaan aivan väärin, että juuri kun hän tutustuu henkilöön, henkilö kuolee. (En tainut ymmärtää dekkarien ideaa.)

Sinänsä pidin kirjan mielikuvituksellisesta juonesta ja monet tapahtumat ovat jääneet mieleeni kuin olisin lukenut ne eilen. Myöhemmin olen lukenut monia Agatha Christien kirjoja. 

4. Ykä yksinäinen

Anna-Liisa Haakanan kirja Ykä yksinäinen on ilmestynyt vuonna 1980. Muistan, että joku oli kirjoittanut tästä kirjasta arvostelun koulun lehteen. Arvostelussa sanottiin: "Kirja alkaa 'Mie olen Y' ja sen jälkeen ei enää muuta tapahdukaan."

Kirja on kirjoitettu murteella ja muistaakseni se sijoittuu Lappiin. Pidin kirjaa todella tylsänä ja olin samaa mieltä koulun lehden arvostelun kanssa. Joitakin tapahtumia on jäänyt mieleen, kuten Ykän ystävyys yksijalkaisen pojan kanssa ja jotkut kotibileet. Olisi ehkä mielenkiintoista lukea tämä uudestaan ja testata oliko kirja lopulta niin tylsä.

5. Tulitikkuja lainaamassa

Tulitikkuja lainaamassa on Maiju Lassilan kirja vuodelta 1910. Lassilan oikea nimi oli Algot Untola. Tämä kirja oli sinänsä erilaista lukemista, että tämä luettiin yläasteella luokassa ääneen. Kukin oppilas oli joku kirjan henkilöistä ja luki tämän vuorosanat. Se oli hauska tapa lukea kirjaa.

Kirjan tapahtumat alkavat kun vaimo lähettää miehensä lainaamaan tulitikkuja naapurista. Tiellä mies tapaa kuitenkin ystävänsä ja monien vaiheiden kautta he joutuvat kaupunkiin ja putkaan. Erinäisten väärinkäsitysten vuoksi vaimo luulee miehensä lähteneen Amerikkaan.

Kirjasta ei puutu hauskoja käänteitä. Tämän voisi lukea uudestaan. Kirjasta on tehty myös 1930-luvulla elokuva.  

6. Abiturientti

Abiturientti on Harri Sirolan kirja, joka on julkaistu 1980. Se kertoo, nimensä mukaisesti, abiturientti-pojasta, jonka nimeä en nyt muista. Tämän luimme lukiossa. 

Pojalla menee välit poikki tyttöystävänsä kanssa, minkä jälkeen hän hyppää sängystä sänkyyn. Taustalla on lukion päättyminen ja pääsykokeisiin valmistautuminen sekä se kenen unelmaa poika pääsykokeisiin lukiessaan toteuttaa: omaansa vai vanhempiensa.

Muistan, että minusta kirja oli ihan ok, mutta ei mitään kovin suuria suosikkejani kuitenkaan. Minua ihmetytti se, kuinka sitä, että poika ei ollut ollut sängyssä ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa, ihmeteltiin niin paljon. Poika otti aika raskaasti välien kariutumisen ja ei ollut kovin kiva ihminen kaikille seuraaville naisilleen.

7. Laulu tulipunaisesta kukasta

Laulu tulipunaisesta kukasta on Johannes Linnankosken kirja vuodelta 1905. Tämän luimme lukiossa. Kirjan päähenkilö, Olavi, on tukkilainen, joka hurmaa monia naisia, mutta jatkaa pian taas matkaa. Naisille hän keksii lempinimiä, kuten Gaselli. Lopulta Olavikin löytää rakkauden ja katuu entistä elämäänsä.

Muistan, että minulle jäi tästä kirjasta hiukan ristiriitainen olo. Pidin kirjaa vaikeasti lähestyttävänä ja jopa hämmentävänä, toisin kuin esimerkiksi edellä mainittua Abiturienttia. En edes oikein tiedä mistä vierauden tunne johtui, ehkä siitä, että kirjassa ei sanottu mitään suoraan ja väkisinkin jäi miettimään mitä oikeasti oli tapahtunut. Lisäksi kirja oli melko dramaattinen. Tämäkin kirja olisi mielenkiintoista lukea uudestaan. 

8. Tulivesi

En kovin hyvin muista ala-asteella luettuja kirjoja. Paitsi, että luimme itse, opettaja luki meille ääneen. Helen Hörlyckin Tulivesi oli yksi ääneen luetuista kirjoista. Muistan, että tämä kirja ahdisti minua paljon.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat afrikkalaiseen kylään. Päähenkilö on kylän päällikön poika. Elämä sujuu rauhallisesti kunnes kylään saapuu kauppiaita, jotka myyvät tulivettä eli viinaa. Muun muassa kylän päällikkö alkoholisoituu. Muistan, että yksi pojista sammui ja löydettiin myöhemmin luurankona, kun muurahaiset olivat syöneet hänet. En olisi halunut ala-asteikäisenä kuulla tällaista.  

Muistan pitäneeni kirjasta muuten, mutta monet kirjan tapahtumat olivat minulle liikaa. Ilmeisesti opettaja luki kirjan varoittaakseen meitä alkoholin vaaroista. Tätä kirjaa en välttämättä haluaisi lukea uudestaan.

9. Nuoren tytön päiväkirja

Anne Frankin päiväkirjan luimme yläasteella. Kirjaa tarvitsee tuskin esitellä. Luultavasti kaikki tietävät, että Anne Frank oli juutalainen tyttö, joka kirjoitti päiväkirjaansa, kun perhe piileskeli Amsterdamissa perheen isän yrityksen talossa.

Muistan, että pidin Anne Frankin päiväkirjaa jotenkin vaikeasti lähestyttävänä. Tuntui, että en ollut hänen luonaan näkemässä asioita, kuten koin lukiessani sarajevolaisen Zlatan päiväkirjaa. Zlata kirjoitti kokemuksia Bosnian sodasta ja piti Anne Frankia esikuvanaan.

Haluaisin lukea tämän uudestaan ja kokeilla miten kokisin kirjan nyt. Minusta tuntuu, että vaikka olin kirjan lukiessani samaa ikäluokkaa Anne Frankin kanssa, olin liian nuori lukemaan kirjan. Nyt ehkä näkisin kaiken eri valossa. 

10. Juha

Juha on Juhani Ahon kirja vuodelta 1911. Vanhalla Juhalla on nuori vaimo, Marja. Marjalla puolestaan on ilkeä anoppi. Hetken mielijohteesta Marja lähtee kauppiaan matkaan Venäjälle. Juha suree ja luulee, että kauppias on vienyt väkisin Marjan, kunnes Juhan äiti kertoo totuuden.

Muistan, että minusta tämä kirja oli vaikealukuinen, enkä ollut kirjasta kovin kiinnostunut. Haluaisin kuitenkin kokeilla uudestaan ja lukea tämän kirjan. Samoin haluaisin lukea Juhani Ahon Panun, joka jäi minulta kesken vuosia sitten, koska se oli lainassa koulun kirjastosta ja piti palauttaa kun koulu loppui. Panusta pidin paljon.

Olisi mielenkiintoista kuulla mitä kirjoja muut ovat lukeneet koulussa ja onko kukaan lukenut näitä samoja.