torstai 21. helmikuuta 2013

Musta polku pitää otteessaan

Musta polku on ruotsalaisen Åsa Larssonin kolmas dekkari, joka on ilmestynyt 2006, suomeksi vuotta myöhemmin. Olen lukenut Larssonin kirjat järjestyksessä, mutta luultavasti tapahtumista pysyy ihan hyvin kärryillä, vaikka ei näin tekisikään.

Myös tämä kirja sijoittuu Ruotsin Lappiin ja kertoo pitkälle samoista henkilöistä kuin aikaisemmat kaksi kirjaa. Päähenkilö, juristi Rebecka Martinsson, on tosin tässä kirjassa mielestäni melko taka-alalla verrattuna aikaisempiin kirjoihin.

Tarina alkaa hyytävissä tunnelmissa, enkä tarkoita pelkästään säätä. Tornionjärven jäälle on vedetty moottorikelkoilla pieniä mökkejä, arkkeja, joissa ihmiset istuvat pilkkimässä. Eräs pilkkijä pistäytyy lämpimästä arkistaan pikaisesti vähissä vaatteissa ulkona. Hänen kauhukseen tuuli vie arkin ja hän etsii suojaa naapuriarkista. Lämmitellessään hän löytää laverilta, peiton alta, naisen ruumiin. 

Rebecka on psykiatrisessa hoidossa, mutta toipuu ja saa kotiseudultaan syyttäjän paikan. Minusta Rebeckan sairaus käydään läpi lähes pikakelauksella, mutta ymmärrän, että juonen kannalta sitä ei voida alkaa vatvoa. Uudessa työssään Rebecka joutuu poliisien, Anna-Maria Mellan ja Sven-Erik Stålnacken, apuna tutkimaan arkista löydetyn naisen kuolemaa. Suurelta osin tarina kuitenkin keskittyy kuolleen naisen ja hänen lähipiirinsä ympärille.

Tätä kirjaa en tahtonut malttaa laskea käsistäni. Åsa Larsson on taitava kertoja. Hän osaa luoda uskottavia ja usein erikoislaatuisiakin henkilöitä, joista kertoo elävästi. Esimerkiksi poliisi ja neljän lapsen äiti Anna-Maria Mella on yksi suosikeistani, samoin kuin yksinäinen Sven-Erik, Rebeckan naapurista, pannuhuoneessa koiransa kanssa asuvasta Sivvingistä puhumattakaan.

Myös miljöön kuvaus on taidokasta. Lisäksi kirjassa kuvataan elävästi taideteoksia ja piirroksia. Larsson tuntuu olevan kotonaan kaikkialla, niin Kurravaarassa, Afrikassa kuin liikemiehen kartanossakin.

Se, että tarinassa on myös yliluonnollisia vivahteita, antaa minusta vielä lisää kiehtovuutta kertomukselle. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että ns. yliluonnollisuus olisi esitetty niin räikeästi, että se olisi alkanut ärsyttää. Tässä tapauksessa se kuitenkin on yksi osa tarinaa ja juoni ei toimisi ilman sitä. Niin kuluvasta ajasta kuin menneestä ja tulevastakin, kerrotaan luontevasti, joten tulevaisuuden näkemistä alkaa pitää aivan normaalina.

Kirjan loppuratkaisu herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Mietin miksi eräs ihminen toimi niin kuin toimi. En kuitenkaan paljasta enempää. Minusta Åsa Larssonin dekkareihin kannattaa ilman muuta tutustua, jos dekkareista pitää. Niissä on hienoa kerrontaa, joka pitää otteessaan.

Alkuperäinen nimi: Svart stig 

Kustantaja: Otava, 2007
Suomentaja: Katriina Savolainen

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirjamaa 
Lukujono  

4 kommenttia:

  1. Minäkin tykkäsin ja koukutuin kirjaan, se jäi "vaivaamaan" pitkäksi aikaa, Larsson osaa järkyttää ilman, että siitä tulee varsinaisesti paha olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Vera. Minullakin ovat kirjan tapahtumat pyörineet mielessä, varsinkin Esterin elämä. Hän oli myös yksi suosikkihenkilöistäni. Tänään lähti kirjastosta mukaan Kunnes vihasi asettuu.

      Poista
  2. Minä pidän Åsa Larssonista. Hänen esikoisensa Aurinkomyrsky oli minusta onnistunut. Kirjastossa olisi varauksessa hänen uusimpansa, kunhan vaan sinne saakka ehtisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Luen nyt Larssonin neljättä kirjaa Kunnes vihasi asettuu. Hänen kirjoissaan viehättävät miljöö, henkilöt ja taitava kerronta. Kesken olevasta kirjasta on vielä vaikea sanoa, mutta minusta tuntuu, että olen tähän mennessä pitänyt eniten juuri Aurinkomyrskystä.

      Poista