lauantai 6. huhtikuuta 2013

Ei kenenkään äiti - 14 kertomusta lapsettomuudesta

Olen ollut laiska kirjoittamaan, joten Hanna Parviaisen toimittaman kirjan, Ei kenenkään äiti, lukemisesta on jo kulunut hieman aikaa. No, parempi kai kirjoittaa edes nyt kuin jättää kokonaan kirjoittamatta, sillä kirja on erinomainen ja paljon ajatuksia herättävä.

Kirjan alaotsikko on Kertomuksia lapsettomuudesta. Kirjassa lapsettomuutensa tarinan kertoo 15 henkilöä. Kirjan rikkaus on se, että kertojat ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja eri ikäisiä. Nuorin kirjoittaja on 19-vuotias tyttö, joka sai 16-vuotiaana kuulla, ettei hänellä ole kohtua. Vanhimmat kirjoittajat ovat eläkeikäisiä ja joutuvat kohtaamaan jo toisen lapsettomuuskierroksen, nimittäin sen, että ystävistä ympärillä tulee isovanhempia, mutta heistä ei koskaan.

Kirjaa lukiessa voi vain ihmetellä miten joku jaksaa pyörittää arkea, kun mielessä myllertävät koko ajan toivo ja sitten taas suru, epätoivo ja pettymys. Monet kirjoittajat ovat olleet vuosia lapsettomuushoidoissa tai adoptiojonossa ja kokeneet elämän menevän samalla ohi. Jotkut ovat lopulta saaneet lapsen, toiset odottavat ja toivovat yhä, muutamien on pitänyt hyväksyä se, että toive lapsesta ei koskaan toteutunut.

Kirjoittajien joukossa on myös kaksi miestä, mikä on erittäin hyvä asia, sillä monesti kertomuksia lapsettomuudesta kerrotaan vain naisten suulla. Toinen miehistä kertoo tarinaa yhdessä vaimonsa kanssa, joten esille tulevat kummankin osapuolen tuntemukset.

Toinen miehistä kuvailee kuinka jäi lapsettomuushoidoissa täysin sivustakatsojan rooliin. Kaikki toiminta pyöri naisen ympärillä, miestä ei huomioitu mitenkään. Hänelle ei välttämättä ollut edes tuolia, jolla istua. Mies myös kysyy miksi hänen piti aina olla vahva ja lohduttaa, miksei hän saanut olla koskaan heikko. Niin se varmasti menee, että suru lapsen puuttumisesta mielletään niin voimakkaasti naisen asiaksi, että mies unohdetaan. Pidetään itsestään selvänä, että miehen tehtävä on lohduttaa, mutta entä hänen surunsa?

Kirjan lopuksi lapsettomien yhdistyksen, Simpukan, toiminnanjohtaja Anne Lindfors, kirjoittaa paitsi omista kokemuksistaan, myös yleisemmällä tasolla lapsettomuudesta. Hän muun muassa muistuttaa, ettei adoptio ole mikään taikaratkaisu, sillä lasta voi joutua odottamaan vuosia ja senkin ehkä turhaan.

Kirjassa on paitsi synkkyyt, myös toivoa. Iloa elämästään ovat löytäneet nekin ihmiset, jotka eivät koskaan saaneet lasta. Monissa tarinoissa on kuitenkin paljon surua, kun lasta toivova joutuu pettymään kerran toisensa jälkeen. Useat tarinat tuntuvat kohtuuttomilta, kuten se, että vuosien lapsettomuuden jälkeen pariskunta joutuu vielä kokemaan lapsensa kuoleman tai se, kun kauan toivottu raskaus päättyy keskenmenoon

Ei kenenkään äiti tarjoaa monia näkökulmia lapsettomuuteen ja kertoo lapsettomien arjesta. Se on kiinnostava ja lukemisen arvoinen kirja. Tarinat kertovat ihmisten kyvystä selvitä, vaikka kaikki ei mennytkään niin kuin olisi toivonut.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kohti 
Kaksi on perhe 
Sinisen linnan kirjasto 
Enkelini, esikoiseni, ainoani     

4 kommenttia:

  1. Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea. Minulla on lapsettomuustausta takana ja ne olivat tuskaisia vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Suosittelen kyllä kirjaa. Kirjan rikkaus on se, että kertojina on niin erilaisia ihmisiä. Vaikka tarinoissa on paljon samaa, jokaisella kertomuksella on kuitenkin jotain uutta annettavaa.

      Poista
  2. Tärkeä bloggaus ja kirja tärkeästä ja kipeästä aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke. Minustakin tämä kirja on tärkeä. On hienoa, että ihmiset kertovat omista kokemuksistaan, niistä kun niin usein vaietaan.

      Poista