sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Villiinny kaupunkiviljelijäksi

Kaupunkiviljely on nyt hyvin suosittua ja se näkyy myös kirjamaailmassa. Lyhyen ajan sisällä on ilmestynyt useampia suomalaisia kaupunkiviljelyoppaita. Niistä yksi on Varpu Tavin Villiinny kaupunkiviljelijäksi.

Täytyy heti aluksi kehua kirjan ulkoasua. Jo kannen ruukut herättävät innostuksen tutustua kaupunkiviljelyn saloihin. Heti tulee mieleen, että tuollaisia viheriöiviä ruukkuja minäkin haluan. Kirjan taitto on ilmavaa ja sivuille piirretyt vihreät kasvit sekä vihreät otsikot luovat vehreää tunnelmaa. Minusta on tärkeää, että puutarhakirjat ovat kauniita, sillä vaikka niistä etsitään vinkkejä, niiden ääressä myös suunnitellaan ja haaveillaan. Pisteitä täytyy myös antaa kirjan ulkoasun selkeydestä. Itse en kauheasti pidä siitä, että sivuilla on siellä täällä kuvia ja tekstejä ja kaikkea pientä. Tässä kirjassa kaunis ja yksinkertainen selkeys alkaa jo kirjan kannesta.

Tavi aloittaa innostavasti kertomuksilla jo toteutetuista kaupunkiviljelmistä, kuten Dodo ry:n kaupunkiviljelyprojekteista, päiväkodin viljelytoiminnasta ja Ravintola Savoyn kattoviljelmistä. Olisin halunut lukea näistä projekteista enemmänkin, sillä viljelyoppaita on kirjasto täynnä, mutta kuka kertoisi näistä jo toteutetuista viljelmistä ja niiden kiinnostavista tarinoista.

Kirjassa käydään läpi sisäviljelyä, parvekeviljelyä ja laiskan puutarhurin pihaviljelmiä. Kirjoittaja innostaa kaikkia maattomia sisäviljelyyn muistuttamalla, että kotona jokaisella on oma kasvihuone, eikä kasvien valaisemisesta tai lämmittämisestä tule ylimääräisiä kustannuksia, koska kotia kuitenkin valaistaan ja lämmitetään. Valoa pitää kuitenkin olla riittävästi.

Lisäksi kerrotaan idättämisestä sekä versojen ja oraan kasvattamisesta. Minusta oli hyvin mielenkiintoista lukea mitä kaikkea voi idättää, sillä oma kokemukseni iduista rajoittuu lähinnä sinimailaseen ja mungpapuihin.

Kirjassa annetaan myös ohjeita monien yrttien ja muidenkin kasvien kasvattamiseen. Laiskan puutarhurin pihaviljelmät -luvussa kerrotaan muun muassa kateviljelystä. Lopuksi kuvaillaan vielä tulevaisuuden kerrostaloa sekä katto- ja seinäviljelmiä. Se on innostavaa luettavaa.

Tästä kirjasta saa hyviä vinkkejä ja tietoa. Lisäksi se innostaa tekemään itse ja kokeilemaan.

Julkaisija: Gummerus Kustannus Oy, 2013
Kansi: Eevaliina Rusanen

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:

Kirjasfääri 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti