perjantai 9. elokuuta 2013

Loppuunkäsitelty - kertomus siskon itsemurhasta

Olen jo pitkään halunnut lukea Anna-Leena Härkösen kirjan Loppuunkäsitelty. Jokin aika sitten kirja osui sattumalta kirjastossa silmiini.

Kirjassa Härkönen kertoo pikkusiskonsa itsemurhasta ja sitä seuranneesta vuodesta. Hän kuvailee miten hän itse sekä siskon läheiset yrittävät selvitä tapahtumasta. Härkösen pikkusisko, Kirsti eli Killi, sairastaa keskivaikeaa masennusta, mutta vaikuttaa siltä, että hän olisi jo toipumassa. Kuitenkin eräänä joulukuisena päivänä Härkösen ovelle ilmestyy kaksi poliisia. He kertovat, että Killi on hypännyt muutama tunti aikaisemmin parvekkeelta.

Härkönen aloittaa soittokierroksen: on kerrottava vanhemmille ja sisaruksille pohjoiseen. On kysyttävä miten Killin poikaystävä voi. Kaikki ovat tyrmistyneitä. Kukaan ei osannut arvata. Poikaystäväkin sanoo, että Killi oli aivan tavallinen aamulla. Jälkeenpäin läheiset alkavat miettiä oliko se ja se Killin sanominen tai teko vihje tulevasta. Olisiko heidän pitänyt ymmärtää, että Killi aikoo tehdä itsemurhan.

Härkönen miettii paljon mitä sisko ajatteli ennen kuin hyppäsi, missä mielentilassa hän oli. Hän käy läpi koko tunteiden kirjon. Tulee syyllisyys, viha, ymmärrys siskon teosta, huoli siitä miten oma ja läheisten elämä jatkuu, huoli missä sisko on kuoleman jälkeen...  Osa tunteista tai ajatuksista tuntuu ulkopuolisesta jopa kummallisilta, mutta minusta on hyvä, että Härkönen kirjoittaa niin rehellisesti ja kaunistelematta tunteidensa vuoristoradasta. Minusta kirjan viesti on se, että mikään tunne tai ajatus ei ole väärin. Ainakin itse olen joskus ajatellut, että ei näin saa ajatella, tätä surua pitää nyt tuntea tällä ja tällä tavalla. Tietenkään mitään oikeaa tapaa ei ole. 

Härkönen kuvailee sitä kuinka ihmisten on vaikea suhtautua henkilöön, jolta on kuollut läheinen. Jotkut ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut tai välttävät puhumasta asiasta. Härkösen mielestä "otan osaa" on hyvä sanonta. Minusta se on aika yllättävää, olen aina luullut, että "otan osaa" kuulostaa tyhjältä sanahelinältä surijan korvaan. Minusta tuo sanapari on tuntunut usein riittämättömältä, mutta ehkä on tärkeintä, että sanoo edes jotain.

Härkönen haluaa sanoa asiat suoraan. Hän kertoo kaikille kiertelemättä, että hänen siskonsa on tappanut itsensä. Hän haluaa riisua itsemurhalta vuosisataisen häpeän. Minusta se on hyvä. Kiertely ja kaartelu eivät auta mitään.

Mietin ennen tämän kirjan lukemista olenko toisten elämän tirkistelijä, jos luen tällaista. Nyt kun olen kirjan lukenut, voin todeta, että eipä minulle tullut kertaakaan sellainen olo. Se johtuu varmasti siitä, että kirja on hyvin kirjoitettu ja vaikka asiat sanotaan suoraan, on teksti myös hienotunteista.

Mietin lisäksi ennen lukemista saako näin henkilökohtaisesta aiheesta edes kirjoittaa. Nyt olen sitä mieltä, että kyllä saa ja voi. On tärkeää, ettei tällaisista asioista vain vaieta.

Kustantaja: Otava, 2005.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Syke
Raisan kirjablogi
Lukutoukan kirjablogi
Neonillan kirjamaailma
Nulla dies sine legendo
Käytännöllisiä kokeiluja kirjojen kanssa 
La petite lectrice 
Oota, mä luen tän eka loppuun 
lempiasioita.
Valoa pimeässä
Sanoja papereilla
Susan kirjasto
kalsarikuoriainen
Lux Humana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti