sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Aleksanterin opettaja

Jos Annabel Lyonin kirjaa, Aleksanterin opettaja, pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi "värikäs". Lyon loihtii lukijan eteen elävän ja värikkään antiikin maailman. Kirjan päähenkilö on filosofi Aristoteles, joka saapuu vaimonsa Pythiaan ja veljenpoikansa Kallistheneen kanssa nuoruutensa kotikaupunkiin, Makedonian Pellaan. 

Aristoteleen mieli palaa Ateenaan opettamaan, mutta yllättäen hänen lapsuudenystävänsä, Makedonian kuningas Filippos, pyytää häntä poikansa, Aleksanterin, opettajaksi. Pojasta on tuleva Aleksanteri Suuri. Ensin Aristoteles ei näe pojassa mitään erityistä, mutta tarinan edetessä Aleksanterista tulee yksi kirjan merkittävistä sivuhenkilöistä. Hänestä piirtyy herkkä ja hieman eksyksissä oleva, mutta myös itsevarma, voimakastahtoinen ja jopa julma kuva. Häntä sekä rakastetaan, että pelätään.

Tarina liikkuu kahdella tasolla: toisaalta kerrotaan Aristoteleen opetustyöstä ja hovin elämästä, toisaalta hänen perheensä arjesta. Välillä tuntuu, että ihmiset käyttäytyvät vähän liiankin nykyaikaisesti, mutta enhän minä tietenkään tiedä miten antiikin aikana oli tapana käyttäytyä.

Antiikin maailma levittäytyy lukijan eteen kiehtovana, mutta myös turvattomana ja julmana aikakautena. Kirjan tapahtumat kerrotaan Aristoteleen ajatusten ja kokemusten kautta. Hänet kuvataan  pohdiskelevana, älykkäänä ja lähes kaikesta kiinnostuneena miehenä, jota vaivaavat paitsi masennus-, myös maanisuuden kaudet.

Aristoteles luovii taitavasti hovin juonittelujen paineessa. Koska hän on nuoruudessaan opiskellut Ateenassa, häntä ei pidetä makedonialaisena. Ateenassa häntä taas ei pidetä ateenalaisena. Sotilaallisen tilanteen kiristyessä Makedonian ja Ateenan välillä Aristoteleenkin asema on uhattuna. 

Kerronta etenee sujuvasti ja muutenkin tarina pitää lukijan otteessaan. Paikoitellen kirja tuntuu hieman epäuskottavalta, mutta se ei varsinaisesti häiritse. Kirjassa ilahduttaa se, että siinä katsotaan suurmiesten "kulissien taakse" eli kerrotaan myös jokapäiväisestä arjesta ja saadaan niin prinssi kuin suuri filosofikin näyttämään tavalliselta ihmiseltä.

Sinänsä minua häiritsee kirjassa jokin, jota voisi sanoa vaikka liiaksi viihteellisyydeksi. Vaikka kirja on hyvin kirjoitettu, jotain siitä puuttuu. Esimerkiksi Aristoteleen ajatukset tuntuvat välillä vähän liian latteilta suuren filosofin pohdinnoiksi. Minä kai odotin, että Aristoteles olisi vähän väliä sanonut jotain todella viisasta ja ylevää.


Kustantaja: BTJ Finland Oy, 2011
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Alkuperäinen nimi: The Golden Mean

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Järjellä ja tunteella
Lumiomena
Kirjamielellä
Nenä kirjassa

Sallan lukupäiväkirjasta löytyy myös mielenkiintoinen kirjailijan haastattelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti