maanantai 23. syyskuuta 2013

Koskinen ja kreikkalainen kolmio jäi kesken



Kirjoitin tässä vähän aikaa sitten Seppo Jokisen kirjasta, Viha on paha vieras, näin: "Niin kuin tavallisesti hänen kirjansa, myös tämä kirja 'koukuttaa' lukijansa heti ensimmäisillä sivuilla." Valitettavasti Jokisen kirja, Koskinen ja kreikkalainen kolmio, ei "koukuttanut".

Odotin kirjan lukemista innoissani, sillä Kreikkalainen kolmio eroaa muista Jokisen kirjoista siinä, että se ei tapahdu Tampereella, vaan nimensä mukaisesti Kreikassa. Minua kiinnosti miten Jokisen kirjojen päähenkilö, komisario Koskinen, toimii vieraassa ympäristössä.

Kirjassa komisario Koskinen on lähtenyt entisen työkaverinsa kanssa purjehduslomalle Kreikkaan. Leppoisa loma on lähestymässä loppuaan ja veneen keula käännetty paluumatkalle, kun kaksikko löytää yllättäen merestä naisen ruumiin. Miehet eivät osaa aavistaa millaisiin vaikeuksiin löytönsä takia joutuvat.

Sinänsä ihan mielenkiintoinen alku kirjalle, mutta valitettavasti minusta alun purjehduskuvaus tuntui lähinnä tylsältä. Yleensä pidän kirjoista, jotka tapahtuvat joko kokonaan tai osittain merellä, mutta tästä tarinan alusta en jaksanut innostua. Minua ei myöskään jaksanut kiinnostaa maissa alkanut tapahtumien selvittely, epäileväiset kreikkalaiset poliisit tai miesten omat tutkimukset. Tarina tuntui jatkuvasti pitkäveteiseltä, tapahtumaköyhältä ja tylsältä, enkä jaksanut lukea eteenpäin edes saadakseni selville miksi nainen oli kuollut. En vain kertakaikkiaan saanut kirjaan mitään otetta.

Yritin lukea kirjaa moneen otteeseen, mutta mielenkiintoni ei jaksanut pysyä yllä, itse asiassa kiinnostukseni ei missään vaiheessa edes herännyt.

Joka tapauksessa olen yhä sitä mieltä, että Seppo Jokinen on yksi Suomen parhaista dekkarikirjailijoista, tämä nyt vain ei sattunut olemaan kirja, josta olisin innostunut.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Lumikin luetut
Uusi Kuu

6 kommenttia:

  1. Väliin tulee niitä huteja, joista joku toinen voi pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Jokke. Totta, että varmaan löytyy niitäkin lukijoita, jotka pitävät tästä kirjasta.

      Poista
  2. Voih. Kunpa Jokinen ei olisi kirjoittanut tai ainakaan julkaissut tätä kirjaa. Se on minusta selkeästi koko pitkän Koskis-sarjan heikoin lenkki. Koskisen pitää pysytellä vain Tampereella, niin kaikki sujuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kirsi. Olen samaa mieltä, että tämä kirja olisi voinut jäädä julkaisematta. Toisaalta on kiinnostavaa, että Koskinen seikkailee välillä muuallakin kuin Tampereella, se ei vain tässä kirjassa toiminut.

      Poista
    2. Minusta se ei toimi juurikaan paremmin Koskinen ja taikashow -teoksessa, joka on sarjan toisiksi huonoin :)

      Poista
    3. Olen lukenut Koskinen ja taikashow -kirjan joskus vuosia sitten ja minä taas muistan pitäneeni siitä. :)

      Poista