maanantai 9. syyskuuta 2013

Viha on paha vieras - parasta Jokista

Vaikka Seppo Jokinen on yksi suosikkidekkarikirjailijoistani, en ole vieläkään lukenut hänen kaikkia kirjojaan. Luin aikoinaan ensimmäisenä hänen esikoiskirjansa Koskinen ja siimamies, mutta sen jälkeen olen lukenut hänen kirjojaan satunnaisessa järjestyksessä.

Vaikka dekkareiden päähenkilön, komisario Koskisen, ja hänen perheensä sekä työkavereidensa elämä kulkee kirjojen myötä eteenpäin, kirjat voi mielestäni hyvin lukea missä järjestyksessä tahansa. Ne ovat kuitenkin melko itsenäisiä tarinoita, joissa ei ole kovin paljon viittauksia aikaisempiin kirjoihin.

Viha on paha vieras on Jokisen vuonna 2007 ilmestynyt dekkari. Niin kuin tavallisesti hänen kirjansa, myös tämä kirja "koukuttaa" lukijansa heti ensimmäisillä sivuilla. Itse asiassa Viha on paha vieras on mielestäni Jokista parhaimmillaan.

Tarina alkaa kun eräs tamperelaisen lähiökerrostalon asukas löytää nukkumaan mennessään hirttoköyden sängystään. Vähän myöhemmin toinen saman talon asukas löydetään kuolleena asunnostaan. Pian selviää, että kuollut mies oli kaikkien vihaama kerrostalokyttääjä, joka terrorisoi valituksillaan niin asukkaita, isännöitsijää kuin huoltoyhtiötäkin. Talossa alkaa tapahtua muitakin outoja ja pelottavia asioita, eräskin asukas huomaa, että hänen asunnossaan on käyty. Pian osoitteesta Raiskionkatu 6 tulee poliiseille valitettavan tuttu.

Tässä kirjassa loistavaa on paitsi henkilöiden ja miljöön kuvailu, myös itse kerronta. Jokinen osaa kirjoittaa mukaansatempaavia tarinoita, joissa lukijan mielenkiinto säilyy viimeisille sivuille asti. Henkilöt ovat uskottavia, vaikka he joskus hieman omintakeisia ovatkin, kuten tämän kirjan kerrostalokyttääjä tai naapureitaan kiikaroiva asukas. Miljööt ovat eläviä ja tuntuu kuin olisi itse paikalla seuraamassa tapahtumia.

Kirjan tapahtumapaikka, kerrostalo, on mielenkiintoinen ympäristö kaikkine erilaisine asukkaineen ja jännitteineen. On "paremmat" raput omistusasuntoineen ja järvimaisemineen ja sitten se vähän "huonompi" porukka, joka asuu vuokra-asunnoissa "huonommissa" rapuissa. Sekin tuo lisää jännitettä tarinaan, että isännöitsijä asuu itse talossa ja yksi talon asukas on huoltoyhtiössä töissä.

Vaikka Jokisen kirjoissa tapahtuu vakavia asioita, kirjojen tunnelma on kuitenkin lämminhenkinen ja inhimillinen. Ihmistä ymmärretään kaikkine virheineenkin.

Kustantaja: Karisto, 2007.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Nulla dies sine legendo
Luetut 2006-2011
Lumikin luetut
Booking it some more

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että sinäkin tykkäsit tästä! Ja hyvä huomio tuosta kerrostaloasumisen "kerrostuneisuudesta"... Itse pystyin hyvin eläytymään kauhuun, joka syntyisi jos tajuaisi jonkun hiiviskelleen asunnossa.

    MInulla on nyt kesken Hervantalainen, olen siis melkein saanut Jokisen kiinni tuotannossa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista. Minunkin on helppo ymmärtää paniikkia, joka syntyisi kun huomaisi jonkun käyneen asunnossa. Ei ihme, ettei kirjan nuori opiskelijanainen saanut öisin unta.

      Mielenkiintoista sitten lukea mitä pidit Hervantalaisesta.

      Poista