keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Uhrilahja - sujuvaa kerrontaa

Tartuin Åsa Larssonin uusimpaan dekkariin, Uhrilahja, vasta nyt, sillä halusin ensin lukea hänen aikaisemmat kirjansa järjestyksessä. Aiemmin ilmestyneiden kirjojen tapaan tämäkin kirja sijoittuu Ruotsin Lappiin ja kertoo syyttäjä Rebecka Martinsonin ja paikallisten poliisien arjesta.

Kirja liikkuu kahdella aikatasolla. Nykyajassa selvitetään sänkyynsä puukotetun naisen murhaa, mutta samalla seurataan 1900-luvun alussa Kiirunaan opettajaksi saapuvan Elinan elämää. Aluksi minua hieman häiritsi se, että välillä hypättiin 1900-luvun alkuun, enkä kokenut Elinan tarinaa ensin kovin mielenkiintoiseksi. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän kuitenkin kiinnostuin Elinan elämästä.
 
Nykyajassa Rebeckan syrjäyttää murhatutkimuksen johdosta, suoraan sanoen ääliömäinen, kunniankipeä syyttäjä von Post. Rebecka ei kuitenkaan anna periksi, vaan alkaa selvittää tapausta omin päin.

Edellisistä kirjoista tutut poliisit, etunenässä Anna-Maria Mella, ovat vaikean tehtävän edessä yrittäessään selvittää naisen kuolemaa. Naisesta ei pidetty ja häntä jopa haukuttiin huoraksi, mutta kuka vihasi häntä niin paljon, että puukotti hänet kuoliaaksi ilmiselvästi raivon vallassa.

Omat haasteensa tuo murhatun naisen lapsenlapsi, pieni Marcus, jonka koirapoliisi Krister ottaa hoiviinsa. Marcus ei suostu nukkumaan sisällä, vaan haluaa ehdottomasti nukkua ulkona koirankopissa yhdessä koirien kanssa. Vähitellen Kristerin ja Marcuksen välille kasvaa kuitenkin luottamus.

Åsa Larsson on taitava kertoja. Tämänkin kirjan tarina etenee sujuvasti. Lisäväriä tuovat, ainakin etelän ihmisen näkövinkkelistä, hieman eksoottiset miljööt ja villi luonto, jonka armoilla ihmiset yrittävät parhaansa mukaan elää. Syrjäiset kylät ja niiden moninaiset, usein jopa omintakeiset, henkilöt ovat myös Larssonin kirjojen parasta antia. Tuntuu, että Larsson ymmärtää henkilöitään syvästi.

Tutut poliisit, Rebecka ja vieraammatkin henkilöt muuttuvat lukijan mielessä eläviksi. Larssonin kirjoissa on niin työyhteisön erimielisyyksiä kuin arjen aivan tavallista perhe-elämääkin. Se lisää tarinoiden kiehtovuutta. Kirjan lukemisen aloittaessaan on ihan kuin palaisi vanhojen ystävien pariin.

Hienoa on myös tarkka koirien kuvaus. Koirat tuntuvat yhtä eläviltä kuin ihmiset, niilläkin on kaikilla oma luonteensa ja oma tapansa reagoida asioihin. Koirien tekemisistä on aivan ihana lukea.


Åsa Larsson kirjoittaa kirjoja, joiden tapahtumat jäävät pitkäksi aikaa pyörimään mielessä. Jotkut luetut kirjat unohtuvat, mutta Larssonin kirjojen tarinoita on vaikea unohtaa.

Ainoa asia, johon kaipaisin joskus Larssonin kirjoissa muutosta, ovat kirjojen loput. Yhdelle ihmiselle kerta kaikkiaan sattuu ja tapahtuu vähän liikaa. Tämän kirjan aivan viimeisten sivujen tapahtumista pidin, mutta sitä ennen tapahtui jotain, jonka olisin toivonut jäävän tapahtumatta.


Alkuperäinen nimi:Till offer åt Molok
Kustantaja: Otava 2012.
Suomentaja: Kari Koski.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti