sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kirjabloggarit Kannelmäen kirjastossa

Löysin kirjaston sivuilta kiinnostavan tapahtuman: kaksi kirjabloggaria vierailee ensi tiistaina Helsingin Kannelmäen kirjastossa.

Kirjaston vieraina ovat helsinkiläiset kirjabloggarit Arja Korhonen ja Tuija Takala. Tapahtumassa on tarkoitus keskustella kirjablogeista ja muun muassa lukuvinkkien etsimisestä blogien avulla.

Arjan Kulttuuri kukoistaa -blogi ja Tuijan Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi ovat minulle ennestään tuntemattomia, mutta ne vaikuttavat suoranaisilta kirjojen aarreaitoilta, joten aion näitäkin blogeja alkaa seurata.

Täältä voi lukea Arjan ja Tuijan ajatuksia muun muassa bloggaamisesta, uutuuskirjoista ja lukemisesta.

Harmi, että samalle illalle on jo muuta menoa, muuten olisin mennyt kirjastolle kuuntelemaan. Tapahtuma on 30.9.2014 klo 18.00.

Kirjaston tapahtumailmoitus

lauantai 27. syyskuuta 2014

Onnen tunti


Lainasin kirjastosta Anna-Leena Härkösen kirjan, Onnen tunti, ja aloin lukea sitä oikeastaan lainkaan tietämättä mistä se kertoo.

Kirjan päähenkilö on uusperheen äiti Tuula. Hänen perheeseensä kuuluvat mies, Harri, ja kymmenvuotias poika, Roope. Roopen isä, Tuulan entinen mies Jari, ei juuri ehdi pitää poikaansa yhteyttä. Tuulaa surettaa, ettei äitiä huolita enää poikansa juttuihin mukaan samalla lailla kuin ennen. Joskus Tuulan mieltä kalvaa se, ettei hän voi saada biologista lasta Harrin kanssa, koska hänen kohtunsa on poistettu.

Kun Tuula näkee lehdessä ilmoituksen, että huostaan otetuille lapsille etsitään sijaisperheitä, hän tuntee, että hänellä olisi vielä jotain annettavaa. Hänen oma lapsuutensa on ollut onneton, välit itsekeskeisen äidin kanssa ovat huonot ja isänsä kanssa Tuula vaihtaa vain joulukortteja.

Kirja on kertomus siitä miten Tuulan perhe kypsyy ajatukseen sijaislapsesta, miltä tuntuu epäilys omasta riittämättömyydestä ja pelosta kiintyä vieraaseen lapseen, joka voidaan ottaa pois. Toisaalta Tuula pelkää myös, ettei kiinny toisen lapseen. Sijaislapset muuttavat koko perheen elämän ja tuovat perheen lähipiiriin myös lasten biologiset vanhemmat omine ongelmineen.

Kirjoitin viimeksi Eve Hietamiehen kirjasta Puolinainen, että minua ärsytti preesensin käyttö. Tätä kirjaa ehdin lukea parisataa sivua, ennen kuin huomasin, että kirja on preesensissä, aika hauskaa sinänsä. Tässä kirjassa preesens ei siis haitannut, ehkä alan tottua siihen.

Kirja on vauhdikas ja lasten kohtalot liikuttavat. Viisivuotias Venni on sylinkipeä, kahdeksanvuotias Luke taas kovis. Minua suretti, että perheen oma poika, Roope, jää sijaislasten saapumisen jälkeen melko vähälle huomiolle.

Kukaan ei ole täydellinen, mutta Tuulan käytös suoraan sanoen välillä pöyristytti. Siitä jäi todella hämmentynyt olo. Tietysti hänelläkin on kannettavanaan menneisyyden taakka, joka hänen on ennen pitkää kohdattava.

Kustantaja: Otava, 2011.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Luettua elämää
Lurun luvut
Pihin naisen elämää
Mari A:n kirjablogi
Järjellä ja tunteella 
Luettua
P. S. Rakastan kirjoja
Kirjakko
Päkän juttu 
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjantila
Sanasulka
Susan kirjasto 
Tiikun tuumailut
Ofelia Outolintu

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Puolinainen

Olen jo pitkään halunut lukea Eve Hietamiehen kirjan Puolinainen, nyt se vihdoin osui kirjastossa käteen.

Kirja kertoo Ilonasta ja Iivarista, aivan tavallisesta pariskunnasta. Ilona on töissä marketissa, Iivari on hanoja myyvän firman myyntimies. Parisuhde on asettunut uomiinsa ja asunnon remontti lähes valmis, arki on tuttua ja turvallista, vain yksi asia puuttuu: lapsi.

Ensimmäisestä raskaudesta kerrotaan kaikille. Tulevat mummot ovat haltioissaan ja työkaverit onnittelevat. Eräänä päivänä Ilona alkaa kuitenkin vuotaa, eikä vuodolle näy loppua. Kukaan ei ollut varoittanut, että lapsi voi tulla ulos. Vasta keskenmenon koettuaan Ilona alkaa kuulla muiden kokemuksia keskenmenoista, on kuin hän olisi päässyt jonkin kerhon jäseneksi.

Kirja on kertomus siitä miten Ilona ja Iivari yrittävät jatkaa elämäänsä toistuvien keskenmenojen keskellä. Ilona alkaa hoitaa asioitaan itkujen välillä ja viettää kahvitaukonsa yksin. Työkaverit eivät jaksa, kun hän on aina itkuinen ja poissa ja parisuhdekin rakoilee.

Kirjassa on paljon mustaa huumoria, mitä ensin vierastin. Tuntui, että kirjoitustyyli etäännyttää lukijan aiheesta ja että kerronta on liian kevyttä. Myöhemmin kirja alkoi kuitenkin tuntua jopa ahdistavalta, ehkä totuin tyyliin.

En oikein pidä siitä, että koko kirja on kirjoitettu preesensissä. Minusta preesens on ennen kaikkea tehokeino. Minun on vaikea päästä mukaan preesensissä kirjoitettuun tekstiin ja se tuntuu usein, ainakin aluksi, hieman epäuskottavalta. Tätä kirjaa lukiessani pääsin kuitenkin jossain vaiheessa mukaan preesensissä olevaan kerrontaan.

Kerronta on sinänsä onnistunutta ja henkilöt mielenkiintoisia. Ilonan tarinan rinnalla kulkee luontevasti myös kertomus hänen lapsuudestaan.

Vasta kirjan lukemisen jälkeen kuulin, että kirjailija oli itse saanut useita keskenmenoja. Luultavasti olisin lukenut kirjaa aivan eri lailla, jos olisin tiennyt sen ennen kirjan lukemista. 

Kustantaja: Otava, 2002.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Lillin kirjataivas
Susan kirjasto
Sydänjää
Kirjakaapin avain
Anuliinin ajatelmia 


torstai 28. elokuuta 2014

Stop Torture -kirjapiiri alkaa

Amnestylla on menossa kidutuksen vastainen Stop torture -kampanja. Siihen liittyen alkaa  Stop torture -kirjapiiri Helsingissä 8.9.2014. Kirjapiiri on Ruoholahdessa, Amnestyn toimiston tiloissa.

Ensimmäisellä kerralla kirjana on Auli Leskisen Petojen aika. Piiri kokoontuu syksyn aikana neljä kertaa. Samanlaisia piirejä on tarkoitus perustaa eri puolelle Suomea.

Lisätietoja Helsingin kirjapiiristä

Kirjapiirien Facebook-sivut

Kampanjaan liittyviä vetoomuksia:

Vaadi oikeutta Claudialle

Pelasta Moses Akatugba

 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Pyhimyksiä ja paanukattoja

Hollolan kirkko.

Tuomas Heikkilän ja Liisa Suvikummun Pyhimyksiä ja paanukattoja on erittäin mielenkiintoinen tietokirja. Kirjan alaotsikko on "Kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin" ja juuri kulttuurihistorian näkökulmasta kirja pyhimyksistä kertookin.

Kirja on erittäin silmiä avaava kokemus, koska siinä kerrotaan paljon siitä miten pyhimykset elävät yhä nykyajan maallistuneessa kulttuurissamme, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi. Pyhimykset esiintyvät muun muassa ihmisten, katujen ja kaupunkien nimissä, kansanperinteessä, kuntien vaakunoissa ja nimipäiväkalenterissa. Apostoli Jaakob eli Jaakko heittää heinäkuussa kylmän kiven, juhannus on Johannes Kastajan päivä ja joulu alkaa Tuomaan päivästä. Kirja korostaakin, että nykysuomalaiset osaavat nimetä useita vanhoja pyhimysten päiviä, vaikka eivät tätä tiedostaisikaan.

Kirjassa käsitellään muun muassa keskiaikaista pyhimysperinnettä, pyhimykseksi tulemista, pyhimysperinteen selviämistä uskonpuhdistuksesta ja pyhimysten ja pakanallisten jumaluuksien piirteiden sekoittumista. Lisäksi kerrotaan vanhoista pyhimystarinoista ja niiden todenperäisyydestä sekä pyhimysten merkityksestä ihmisille.

Useita eri pyhimyksiä esitellään tarkemmin ja kerrotaan missä keskiaikaisissa kirkoissa heidät voi kohdata. Kirjassa on myös aukeama, jossa on ohjeet eri pyhimysten tunnistamiseen, listasta voi katsoa kenet tunnistaa esimerkiksi avaimista tai keihäästä.

Kirjan lopussa esitellään pyhiinvaellusreittejä aina Helsingin kirkoista Ahvenanmaalle. Tutut paikatkin voi nähdä uudesta näkökulmasta ja törmätä asioihin, joita ei ole ennen huomannut.

Kirjan ulkoasu on ilmava ja huokuttelee lukemaan, samoin kuvitus on onnistunut. Suosittelen tätä erinomaista kirjaa kaikille, joita pyhimykset kiinnostavat. Tämä kirja on valittu vuonna 2009 vuoden kristilliseksi kirjaksi, eikä syyttä. Kirjan näkökulma on kuitenkin enemmän historiassa ja uskonnon luomassa kulttuurissa kuin uskonnossa itsessään.

Kustantaja: Kirjapaja, Helsinki 2009.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Annelin lukuvinkit 
Kirjava kirjasto

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Stadin ässät

Bloggailutauko on venyt jo tosi pitkäksi, mutta kirjoja olen kuitenkin lukenut koko ajan. On korkea aika palata notkuvien kirjapinojen pariin.

Pentti Pirhosen kirjan, Stadin ässät, sain lainaan eräältä ystävältä, tuskin olisin muuten tähän kirjaan törmännyt. Ässä-rykmentti, talvisodassa JR 11, jatkosodassa JR 26, oli suurimmaksi osaksi Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolisten kaupunginosien, kuten Sörnäisten, Vallilan ja Kallion miehistä koostunut jalkaväen rykmentti. Mukana oli myös miehiä mm. Porvoosta.

En ole juurikaan lukenut sotakirjoja, Tuntematonta sotilasta, lukuun ottamatta. Tämä kirja kiinnosti sen takia, että eräs sukulaiseni oli Ässä-rykmentissä.

Kirjan suurin heikkous on selkeä päähenkilöiden puute. Alussa seurataan kuinka eräs Akseli lähtee sotaan Helsingin Kalliosta. Pian Akseli jää kuitenkin taka-alalle ja Ässä-rykmenttiä aletaan pikemminkin käsitellä yhtenä kollektiivisena ryhmänä. Eri henkilöt esitellään useinmiten lyhyesti, kuin ohimennen, tai ei lainkaan. Alussa oli vaikea pysyä kärryillä kuka on kuka, muisti, että kyllä tällainen Masa on jossain aikaisemminkin mainittu, mutta kuka hän nyt olikaan. Lisäksi kerrotaan, että Pekalta meni taistelussa jalka, mutta en muista, että ketään Pekkaa olisi aikaisemmin mainittu kertaakaan. Kirjan loppupuolella aloin jo muistaa kuka on kuka, eivätkä henkilöt enää tuntuneet niin irrallisilta.

Sinänsä kirja on ihan mielenkiintoinen katsaus Suomen historiaan. Kirjailija on käyttänyt kirjansa pohjana haastatteluja ja dokumentteja. Kirjan ansiot ovatkin enemmän tapahtumien seuraamisessa ja kuvaamisessa, kuin kaunokirjallisessa henkilökuvien rakentamisessa, kirjan ala-otsikko onkin "Dokumenttiromaani Ässä-rykmentistä talvi- ja jatkosodassa". Kirja ei ole huono, mutta enemmän se olisi voinut keskittyä yksittäisten henkilöiden kuin koko ryhmän sotaan.

Kustantaja: Tammi, Helsinki 1985

Ässä-rykmentti talvisodassa

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ääneen elettyä


Sain joululahjaksi Heikki Kahilan kirjan Ääneen elettyä. Tuskin olisin kirjaa muuten löytänytkään. Heikki Kahila on tietysti minulle tuttu nimi, mutta olin alle kouluikäinen, kun hän luki uutisia, joten en häntä uutistenlukijana muista. Valitettavasti hänen viihdeohjelmansakin ovat minulle melko tuntemattomia.

Ääneen elettyä on kirjoitettu tarinamuotoon. Kirja koostuu monista lyhyistä tarinoista, mutta etenee melko kronologisessa järjestyksessä. Täytyy sanoa, että tämä kirja on erittäin kiinnostava, viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu. Kahila kertoo kirjan alkupuolella paljon lapsuutensa ja nuoruutensa kotikaupungista, Varkaudesta. Oli kiinnostavaa lukea vuosikymmenten takaisesta pikkukaupungista, jonka elämä pyörii tehtaan ympärillä. Minua kiinnostivat myös tanssilavakulttuurin kuvaukset, sillä Kahila on melko samaa ikäluokkaa kuin vanhempani ja heiltä olen kuullut paljon 1950-luvun tanssilavoista.

Uutistenlukijaksi Kahila kertoo päätyneensä sattumalta. Se, miten hän pääsee töihin Yleisradioon, onkin harvinaislaatuinen tarina. Alkuaikojen uutistoimituksen elämää on kiehtovaa lukea. Välillä saattavat uutisfilmit mennä rikki, kun uutisväki juoksee toimitukseen oikopolkua tai työkaverit saattavat tehdä uutistenlukijalle jäynän ja liimata uutissähkeet yhteen. Uutisurallaan Kahila pääsee myös todistamaan moni historiallisia tapahtumia, kuten presidentti Kennedyn kuolemaa tai Rolling Stonesin Suomen vierailua.

Täytyy myöntää, että kaikkein mieluisinta minulle oli lukea menneiden vuosikymmenten tapahtumista. Uudemmat asiat eivät enää samalla lailla kiinnostaneet ja välillä tuntui, että uudemmat ohjelmat käytiin läpi "pikakelauksella", tosin ohjelmantekijöiden luovuutta ja idearikkautta ei voi muuta kuin arvostaa.

Kirjan myötä Kahila paljastuu monipuoliseksi lahjakkuudeksi. Juontaminen ja "tv-toiminta" oli alkanut jo Varkaudessa. Lisäksi hän tanssii ja soittaa. Tulee hakematta mieleen kuinka paljon aktiivisempia ihmiset olivat ennen, kun ei ollut tietokoneita ja muita vempaimia aikaa viemässä.

Kirjan vankilaosuus sai itkemään. 1980-luvulla Kahila kokosi erääseen ohjelmaan naisvankien kuoron, mikä johti ensin esitelmään vankilassa ja sen jälkeen siihen, että hän alkoi opettaa tanssia vangeille. Samalla hän tutustui useisiin vankeihin. Heistä osan elämä päättyi traagisesti.

Tätä kirjaa suosittelen kaikille, joita kiinnostaa Suomen lähihistoria, tv-maailma ja se kuinka muutama vuosikymmen sitten Suomessa elettiin.

Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy, 2013.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa: 

Kirjallisia vilkaisuja alelaareista 
Mustaa valkoisella

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Yhdentoista asian haaste



Vuosi on alkanut kiireisenä, mikä on näkynyt hiljaisuutena täällä blogimaailmassa. Kirjoja olen kuitenkin ehtinyt lukea. Ennen kuin käyn niiden kimppuun, vastaan yhdentoista asian haasteeseen, jonka sain Kirjan pauloissa -blogin Paulalta. Kiitos haasteesta.

Paulan blogista kopioidut haasteen säännöt:

"Haasteen tarkoituksena on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, ja kasvattaa niiden lukijakuntaa.


  1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
  2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastaja on valinnut.
  3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen. 
  4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat.
  6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)"

11 asiaa

  • Luen melkein mitä vain. 
  • Lapsena pidin paljon koulusta saadun karttakirjan lukemisesta. Minulla on vieläkin kartasto tallella. Siinä on monia maita, joita ei enää ole.
  • Yritin kerran lukea erään pienen kirjaston kaikki kirjat.
  • En pitänyt lapsena Astrid Lindgrenin Marikki-kirjoista, koska ne olivat mielestäni tytöille tarkoitettuja ja ajattelin, että minun oletetaan ilman muuta pitävän niistä, koska olen tyttö.
  • Joskus olen lukenut koko yön yhteen menoon.
  • Olen mukana bookcrossingissa
  • Pidän tietokirjoista, jotka kertovat vanhoista rakennuksista.
  • Pidän kummitusjutuista.
  • Olen kiinnostunut historiasta.
  • En ole koskaan käynyt Kirjamessuilla. (Tiedän, pitäisi hävetä.)
  • Olen hidas lukija. (Joillakin suosituilla, uusilla kirjoilla on kotiseutuni kirjastossa vain viikon laina-aika. En ymmärrä kuka ehtii lukea 500-sivuisen kirjan viikossa. Olenpa tuollaisen paksunkin kirjan nähnyt viikon hyllyssä.)

11 vastausta
  1. Mikä kirja on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?
    Aikoinaan Per Olov Enquistin Henkilääkäri.

  2. Minkä kirjan haluat ehdottomasti lukea?
    Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Se on ollut jo kauan lukulistalla.

  3. Millaisia kirjoja luet mieluiten?
    Dekkareita, joissa on ajatusta ja ideaa, eikä kauheasti väkivaltaa. Ylipäätään pidän kirjoista, jotka herättävät ajatuksia vielä pitkään lukemisen jälkeenkin.

  4. Mikä genre ei oikein nappaa?
    En lue kovin paljon romanttista kirjallisuutta.

  5. Mitä kirjaa suosittelet minulle ja muille?
    Seppo Jokisen Hukan enkelit tai Åsa Larssonin Kunnes vihasi asettuu. Kumpikin ovat edellä mainittuja ajatuksia herättäviä dekkareita, joissa maailma ei ole mustavalkoinen.

  6. Mikä alun perin innosti sinut (kirja)bloggaamaan?
    Ystäväni sanoi miettivänsä kirjablogin perustamista ja ajattelin, että onpa mukava idea. Siitä sain kipinän perustaa oman blogin.

  7. Bloggaatko kirjoista, joista et pidä?
    Kyllä, bloggaan melkein kaikesta, mitä luen.

  8. Mitä läheisesi ajattelevat bloggausharrastuksestasi?
    Aika vähän olen saanut palautetta.

  9. Puuhailetko työssäsi/opinnoissasi ihmisten, eläinten, luonnon, koneiden, taiteen, ideoiden vai jonkin muun kanssa?
    Ainakin ihmisten, koneiden ja ideoiden kanssa.

  10. Mitä muuta harrastat bloggaamisen lisäksi?
    Tietysti lukemista, sekä sen lisäksi myös muun muassa kuntonyrkkeilyä ja jumppia.
     
  11. Minne haluaisit matkustaa?
    Pirjo Tuomisen Villit vedet -kirjan luettuani Alaskaan, Sitkaan.

11 kysymystä
  1. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
  2. Mikä kirja jäi kesken ja miksi?
  3. Mitä olet tehnyt kirjojen innoittamana?
  4. Minkä kirjan haluaisit lukea uudestaan?
  5. Hyppäisitkö laskuvarjolla, jos saisit siihen mahdollisuuden?
  6. Mitä ilman tulisit toimeen?
  7. Kuka on sinulle läheisin fiktiivinen kirjan henkilö?
  8. Oletko kuunnellut äänikirjoja?
  9. Mitä mieltä olet sähköisistä kirjoista?
  10. Mikä on mieluisin lukupaikkasi?
  11. Miksi luet?
Haaste eteenpäin

Koska pitää kohta rientää muualle, päädyin siihen, että laatu korvaa määrän. Laitan tämän haasteen eteenpäin seuraaville:

Donna mobilen kirjat
Blogista ei löytynyt lukijamäärää, mutta kyseessä on melko uusi ja ulkoasultaan erittäin kaunis blogi, jolle toivoisi enemmän lukijoita.

Kirjoja ja kakkuja
Tästäkään blogista en löytänyt lukijamäärää, mutta kommentteja oli vähänlaisesti. Minusta on hauska idea yhdistää lukeminen ja leipominen. Vesi tulee kielelle.

Vinttikamarissa
Ihastuin tämän blogin nimeen ja hienoon ulkoasuun.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Markkinointivinkkejä saitureille


En ole kirja-alalla, mutta joskus minäkin saan sähköpostiini tiedotteita, jotka liittyvät kirjoihin. Tämän kirjan suhteen kävi niin. Ville Kormilaisen Saiturin markkinointikirja vaikutti mielenkiintoiselta, joten tein heti tiedotteen luettuani kirjastoon varauksen. Olin kerrankin ensimmäinen varaaja, mutta koska kirjasto ei ollut vielä saanut tilaamiaan kirjoja, kesti monta viikkoa ennen kuin sain kirjan käsiini.

Jos Saiturin markkinointikirjaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi innostava. Teksti ei ole kuivaa teoriaa, vaan kirja on mukaansatempaavasti ja viihdyttävästi kirjoitettu. Kirjaa varten Kormilainen on haastatellut lukuisia ihmisiä ja paljon tilaa kirjassa annetaankin ihmisten kertomuksille onnistuneista markkinointikokemuksista sekä erilaisille tarinoille siitä miten yksi, jos toinenkin, ilmiö sai alkunsa. Mukaan mahtuu niin vahingossa valtavan suosion saanut Facebook-ryhmä kuin mainoslappusten jakelusta ja asiakaskontaktien vaalimisesta potkua saanut levykauppa, joka perustaa uusia myymälöitä aikana, jona muut levykaupat lopettavat.

Kirjassa käsitellään muun muassa videoiden tekemistä, sosiaalista mediaa ja lehdistötiedotteiden laatimista. Kirjan nimen mukaisesti esitellään vähällä rahalla tai ilmaiseksi tehtävissä olevia asioita. Samalla kuitenkin korostetaan nykymaailman arvaamattomuutta: netti-ilmiöt syntyvät ja kuolevat nopeasti. Usein on vaikeaa ennustaa mistä asiasta tulee internetissä suosittu. Esimerkiksi videon tekeminen ja sen laittaminen YouTubeen ei vielä riitä, kun hyväkin video hukkuu helposti massaan.

Kirjassa käsitellään myös blogeja ja muun muassa sitä millaisia ehdotuksia bloggareille ei pidä tehdä. Lisäksi korostetaan, että pelkkä yritysblogin perustaminen ei riitä. Blogista ei saa mitään irti, jos se kuivuu kasaan parin kirjoituksen jälkeen. Blogia on oltava valmis myös päivittämään.

Ville Kormilainen on työskennellyt muun muassa Suosikin päätoimittajana ja Universal Music Finlandin markkinointijohtajana, joten monet kirjan esimerkeistä kumpuavat hänen omista kokemuksistaan. Lukija saa muun muassa kuulla kuinka suomalainen lumikasa alkoi kiinnostaa maailmanlaajuisesti.

Kaiken kaikkiaan kirja antaa moni vinkkejä ja ennen kaikkea kannustaa toteuttamaan niitä kaikkein hulluimpiakin ideoita. Kirjan viesti on, että rahan puute ei saa olla tekosyy, jonka varjolla ei tehdä mitään.

Kustantaja: Kauppakamari, 2013

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa: