lauantai 27. syyskuuta 2014

Onnen tunti


Lainasin kirjastosta Anna-Leena Härkösen kirjan, Onnen tunti, ja aloin lukea sitä oikeastaan lainkaan tietämättä mistä se kertoo.

Kirjan päähenkilö on uusperheen äiti Tuula. Hänen perheeseensä kuuluvat mies, Harri, ja kymmenvuotias poika, Roope. Roopen isä, Tuulan entinen mies Jari, ei juuri ehdi pitää poikaansa yhteyttä. Tuulaa surettaa, ettei äitiä huolita enää poikansa juttuihin mukaan samalla lailla kuin ennen. Joskus Tuulan mieltä kalvaa se, ettei hän voi saada biologista lasta Harrin kanssa, koska hänen kohtunsa on poistettu.

Kun Tuula näkee lehdessä ilmoituksen, että huostaan otetuille lapsille etsitään sijaisperheitä, hän tuntee, että hänellä olisi vielä jotain annettavaa. Hänen oma lapsuutensa on ollut onneton, välit itsekeskeisen äidin kanssa ovat huonot ja isänsä kanssa Tuula vaihtaa vain joulukortteja.

Kirja on kertomus siitä miten Tuulan perhe kypsyy ajatukseen sijaislapsesta, miltä tuntuu epäilys omasta riittämättömyydestä ja pelosta kiintyä vieraaseen lapseen, joka voidaan ottaa pois. Toisaalta Tuula pelkää myös, ettei kiinny toisen lapseen. Sijaislapset muuttavat koko perheen elämän ja tuovat perheen lähipiiriin myös lasten biologiset vanhemmat omine ongelmineen.

Kirjoitin viimeksi Eve Hietamiehen kirjasta Puolinainen, että minua ärsytti preesensin käyttö. Tätä kirjaa ehdin lukea parisataa sivua, ennen kuin huomasin, että kirja on preesensissä, aika hauskaa sinänsä. Tässä kirjassa preesens ei siis haitannut, ehkä alan tottua siihen.

Kirja on vauhdikas ja lasten kohtalot liikuttavat. Viisivuotias Venni on sylinkipeä, kahdeksanvuotias Luke taas kovis. Minua suretti, että perheen oma poika, Roope, jää sijaislasten saapumisen jälkeen melko vähälle huomiolle.

Kukaan ei ole täydellinen, mutta Tuulan käytös suoraan sanoen välillä pöyristytti. Siitä jäi todella hämmentynyt olo. Tietysti hänelläkin on kannettavanaan menneisyyden taakka, joka hänen on ennen pitkää kohdattava.

Kustantaja: Otava, 2011.

Tästä kirjasta on kirjoitettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Luettua elämää
Lurun luvut
Pihin naisen elämää
Mari A:n kirjablogi
Järjellä ja tunteella 
Luettua
P. S. Rakastan kirjoja
Kirjakko
Päkän juttu 
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjantila
Sanasulka
Susan kirjasto 
Tiikun tuumailut
Ofelia Outolintu

4 kommenttia:

  1. Varmasti tärkeä kirja ja hyvä bloggaus. En ole lukenut, mutta tämä on lukemattomien pinossa.

    Itsekseni olen miettinyt näiden sijaislapsien, omien lapsien ja adoptiolapsien tilannetta ja sijaisperheiden sekä biologisten vanhempien asemaa. Johtopäätös: kenelläkään ei ole helppoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Jokke. Suosittelen kyllä tätä kirjaa, minusta se on yksi Härkösen parhaista. Ei varmasti ole helppoa niin lapsilla kuin vanhemmillakaan. Hatunnosto kaikille, jotka ovat sijaisvanhemmiksi ryhtyneet.

    VastaaPoista